tiistai 31. joulukuuta 2013

Ei joulu vielä lopu

Joulukukat ovat hyvin hengissä ja muistuttavat siitä, että joulu loppuu vasta loppiaiseen. Toivottavasti ei vielä silloinkaan! Ainakin ihanat orkideat ja jouluruusu saisivat mielellään jatkaa kukkimistaan, enkä pahastu, vaikka joulutähtikin eläisi vielä pitkään.




Vuosi kuitenkin vaihtuu ja takana onkin erityisen hyvä vuosi. Kai sitä jokainen aina tässä vaiheessa tekee pientä inventaariota kuluneesta vuodesta. Itse en olisi keväällä uskonut, että minulta valmistuu vielä tämän vuoden puolella toinenkin kirja. Se syntyi vähän vahingossa, sillä ajatukseni olivat loppukesällä vallan toisessa teemassa. Sen valmistelu vie enemmän aikaa, sillä pohjatyötä on tehtävä runsaasti. Katsotaan nyt, löydänkö koskaan tarpeeksi materiaalia vai joudunko keksimään jonkun muun vaihtoehdon.

Terveyttä on riittänyt kohtuullisesti, vaikka kävely onkin joskus tai siis aina aika vaikeaa. Selkään sattuu, lonkkiin koskee, mutta mennään tässä silti hissukseen päivä kerrallaan. En tiedä, kumpi miestä on vaivaisempi. Isäntä joutui ostamaan itselleen kepin eikä mitään herraskaista kävelykeppiä. Kynnys kepin käyttöön oli korkea, todella korkea. Ja on meillä kokoonpantava varakeppikin, jonka minä voin tarvittaessa sujauttaa vaikka käsilaukkuun. Minä en ole vielä ylittänyt sitä tarvittavaa kynnystä, mutta edessä sekin tietysti on. - Isäkin sai uuden kulkupelin: pyörätuolin rollaattorin lisäksi ja vaikka hän on lähes kuukausittain vieraillut terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin henki kuitenkin pihisee vanhalla sotaveteraanilla.

Perheessä ei ole ollut hautajaisia, mutta tuntuu kuin tuttavapiirissä kato kävisi. En enää edes jaksa laskea, miten monen tutun kuolinilmoitusta olen vuoden mittaan lukenut. Ei kuitenkaan ihan lähipiiristä. Sairautta sen sijaan on mahtunut lähipiiriinkin enemmän kuin olisi ollut tarvis. Jokainen uusi päivä on lahja, josta pitäisi muistaa olla kiitollinen.

Ajatukseni hyppelevät. Pihatyöt jäivät melkein kokonaan tekemättä, mutta kasvihuoneessa elämöineet minitomaatit tuottivat huikean hyvän sadon. Lohduttelemme isännän kanssa toisiamme: ehkä ensi kesänä sitten... Jospa silloin emme olisi niin vaivaisia ja väsyneitä kuin viime kesänä. Ja tulihan jo ensimmäinen siemenluettelokin postista.

Kirjoitustyöt tosiaan veivät niin suuren osan ajastani, että käsityöt jäi melko vähiin. Muutama sukkapari ja kevyt jakku sentään valmistuivat, mutta isännän villapaita on kesken. Se pääsi syksyllä etukappaleen puoliväliin asti. Oma villapaitani odottaa vuoroaan, kuten odotti koko viime vuodenkin. Sen sijaan uusi nukketalo, Gepetosta ostettu Aurinkoinen II, on melkein valmiiksi kasattu. Katto on enää kiinnittämättä ja maalaamatta ja etuseinät kiinnittämättä. Joulupukki toi uuden työkalun, jonka nimi tai merkki ei nyt muistu mieleen. Jonkun sortin saha se on ja vaikuttaa tehokkaalta peliltä. Sillä aion ensi vuonna surruutella pienten huonekalujen osia.

Vuoden toimista vähäisin ei tietenkään ole meidän kummankin yhteinen harrastus eli lukeminen. Kirjoihin riittää aina niin aikaa, rahaa kuin voimiakin.

Hyvää loppuvuotta ja vähintään yhtä hyvää vuotta 2014!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Herätin henkiin...

Varalla-blogini on herätetty henkiin. Siihen alan pikkuhiljaa lisäämään tekstiä ja kuvia kirjoistani ja kirjoittamisesta, sellaista asiaa, mikä ei ehkä mahtunut kirjoihin ja kansiin. Ehkä tohdin sepustaa jotain kirjoittamisen iloista ja suruistakin, kun nyt sentään kaksi kirjaa on saatu valmiiksi. Heh-heh. Liian vakavasti en sitä kuitenkaan aio ottaa, mutta toivotan Sinut myös sinne tervetulleeksi!

Ja kuten huomaat, tulin tännekin omalla naamallani ja omalla nimellä, mutta kukapa sitä nyt hyvää Villiviinin nimeäkään roskikseen heittäisi! Niin juu, linkki läytyy sivupalkista. Nyt hyvää yötä!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Syömistä, lukemista, nukkumista

Vaikkei muulloinkaan ole kiire minnekään, niin nyt varsinkaan ei ole. Otsikosta jo ilmenee, mitä tässä talossa on viime päivät pääasiassa harrastettu. Finlandia-ehdokkaita on pinossa peräti kolme ja tieto-Finlandiaehdokas Viipuri 1918 neljöntenä. Rasputin on luettu - pidin siitä kovasti. Nyt on menossa Herodes. Viipuria luin joulunpyhinä. Lähiakoijen kirjaluettelooni tulee vielä lottakenraali Fanni Luukkosen elämäkerta, jonka tilasin divarista.


Eilen oli tarkoitus lähteä maistelemaan isän joulukakkua, mutta hän ehtikin soittaa ennen lähtöämme. Sairaalasta soitti. Johan siitä olikin toista kuukautta kun hän viimeksi oli aluesairaalan petissä. Kun aattona kävimme, oli hän virkeä, mutta valitteli painon nousua. Niinpä sitten kodinhoitaja oli kehottanut tilaamaan ambulanssikyydin. Terveyskeskus vain ei antanut lupaa ajaa suoraan aluesairaalaan, vaan makuutti ensin tuntitolkulla päivystyksessä. Ikään kuin siellä kuitenkaan olisi mitään voitu / osattu tehdä. Nyt paino on  jo alkanut pudota - siis sehän ei ole syömisestä johtuvaa, vaan nesteen kertymistä, joka johtuu munuaisten ja sydämen vajaatoiminnasta. Sydäntä onkin tutkittu tällä kertaa kuulemma enemmän kuin koskaan ennen. Hoito on hyvää, mutta miksi ihmeessä vanhaa ihmistä pitää hyppyyttää joka kerta terveyskeskuksen kautta, kun ei siellä kuitenkaan mitään muuta osata kuin lisätä lääkkeitä? Lääkkeitä, jotka aluesairaala sitten vähentää.  Huomenissa olisi tarkoitus käydä katsomassa häntä.

 Ruuista mainittakoon, että kinkkua piisaa vielä eikä laatikoita ole edes aloitettu. Silakoita on jäljellä, samoin nokare kotijuustoa ja vähän savuporakin. Itse graavaamani kirjolohen filee oli todella hyvää. Valitettavasti puolet oli heitettävä menemään, vaikka tarkoitus oli tietysti syödä se viimeiseen viipaleeseen asti. Haju oli sellainen, että kala oli kiireimmän kaupalla kiikutettava ulos. Kun ei kala ollut tönkkösuolattu, niin eipä sen tietysti voinut kuvitellakaan säilyvän melkein viikkoa. Harmitti kylläkin.

Päivän ohjelmaan kuuluu sentään neljäskin toimi eli saunominen. Sinne siis nyt!

torstai 26. joulukuuta 2013

Tapaninyönä

Joulutoivotukset jäivät vähän viime tinkaan, vaikka onhan tässä vielä toisaalta joulua.


Viime yönä katselimme ja kuuntelimme paavia Pietarinkirkosta ja myöhään näemmä menee tänäkin yönä. Ei toisaalta ihme, sillä heräsin niin myöhään, etten kehtaa edes kertoa. Ensimmäisen kerran tosin olin hereillä jo seitsemältä, jolloin määräsin sisäisen herätyskellon soittamaan kello 10. Se soikin jämptisti ja ehdin hyvin katsomaan joulukirkon, kuten lapsesta lähtien varmaan liki joka jouluaamu ennenkin. Nyt se alkoikin ihan inhimilliseen aikaan näin kaupunkilaisten vinkkelistä katsottuna. Nukahdin tosin kesken saarnan, mutta pian sentään heräsin ja kömmin uusille nokosille.

Joulupäivä onkin sitten sujunut myöhäisen aamupalan ja myöhäisen päivällisen sekä lukemisen merkeissä. Joululaatikoihin asti emme ole edes vielä päässeet eikä kinkkuakaan ole jyrsitty kuin vähän laidalta. Sillit, silakat, kotijuusto, maksapatee, savuporo ja -kieli sen sijaan ovat tehneet hyvin kauppansa. Jälkiruoaksi on ollut viime viikon juhlista jäänyttä luumukräämiä, joka tekee hyvää ruoansulatukselle. Vaa´alle en aio mennä ennen kuin olen viettänyt ensin monta, oikein monta paastopäivää.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Yhden episodin onnellinen loppu

Edelleen olemme väsyneitä, mutta onnellisia. Astioiden pesu ja rahtaus jatkuu, mutta mihinkäs tässä kiire olisi. Eilen oli aika flunssainen olo, mikä ei ole koskaan kiireiden jälkeen yllätys. Senkin takia varmaan väsyttää. Mies haki tänään kinkun ja valmiin peruna- ja lanttulaatikon kaupasta. "Entiseen aikaan", silloin vähän nuorempana ei olisi tullut kysymykseenkään ostaa valmiita laatikoita...

Otsikko viittaa episodiin, joka sai tänään onnellisen lopun. Toisen tarjoilijamme upouudet saappaat olivat illan aikana kadonneet. Lähettelin eilen sähköpostia kaikille niille, joiden osoite minulla oli, mutta mitään ei saappaista kuulunut. Tänään sitten muistin vielä yhden henkilön, jolle lähetin tekstarin ja jo tärppäsi! Saappaat ovat tänään tulossa meille ja päätyvät vielä illalla oikealle omistajalleenkin! Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Päivän plussia on sekin, kun naapurin rouva kävi ostamassa kirjani ja kuulemma vielä toinenkin on tänään menossa uudelle omistajalle. Itse pakkaan palkintokirjan Siskolle ja toisen ystävälleni Hollantiin. Joulukortti jäi hänellekin lähettämättä.

Lähdenpä tästä jatkamaan tiskikoneen tyhjennystä ja muuta puuhastelua.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Väsynyt, mutta onnellinen!

Noinhan se vanha kliseinen sanonta kuuluu ja on taas kerran niin totta, niin totta. Juhlat menivät todella hienosti, mutta sen ne tekivät, että kaikki joulukortit jäivät lähettämättä. Muutenkin olo on aika uupunut. Hyvä kun talo on siivottu, mutta astioiden rahtaaminen omile paikoilleen vie aikansa, kun osa on yläkerrrasta, osa tuvasta, osa salin kaapista. Onneksi tiskikone pesee ne ja ihant marttasiskot, jotka hoitivat tarjoilun, olivat hoitaneet jo illan aikana suurimman osan tiskeistä. Valkoiset rimpsuessut ompelin keväällä jo edellisen kirjani julkaareihin.

Tuossa vasemmassa yläkulmassa he hääräävätkin. Seuraava pikkukuva on meidän pihakivemme jouluvaloista. Amaryllis on viime vuodelta. Tänä vuonna saimme ihania kukkia, joista yksikään ei ollut amaryllis. En vain ole vielä muistanut heitä kuvata.

No, oikeassa laidassa on tietysti päällimmäisenä päivän sankari, jonka hinta on 23 euroa postikuluineen. Sen alapuolella talomme kuva jostain noin vuoden 1910-paikkeilta, luulisin. Ja sen vieressä torstain juhlapöytämme. Taidanpa lisätä tämän joulukortin lisäksi vielä muutaman muunkin kuvan. Mitä illan ohjelmaan tuli, oli ystävämme Pekka ottanut viulun mukaansa ja ilahdutti meitä pienellä viulukonsertilla. Jos loistava viulisti soittaa Sibeliusta, niin voitte arvata, että se nostaa tunnelman heti vaikki miten korkealle. Sitten myöhemmin mieheni soittajakavereista eri ajoilta ja eri paikoista koostuva porukka esitti tunnin joulukonsertin. Puhaltajien ikähaitari oli 71 - ehkä 17 v. Kuuntelimme tuttuja, perinteisiä joululauluja, ensin vakavammalla mielellä, päätteeksi kevyempää.

Mitä tarjottavaan tuli, niin sitä oli riittävästi. Pieniä cocktail-piirakoita ja munavoita, juustoa ja keksejä, joista osa oli kaupasta, osa itse leivottuja seesaminsiemenkeksejä. Ruskeita pipareita kaupasta ja Hildegard Bingeniläisen äly-ja hermoipipareita taatulla reseptilläni. Taateli-suklaakakkua ja rusinakakkua. Nämäkin olivat kotitekoisia. Luumukräämiä. Glögiä ja lihalientä. Vihreitä kuulia ja suklaanamuja. Tietysti vähempikin olisi piisannut, mutta tuo jälkiruoka ja kahvikakut olivatkin erityisjuhlan kunniaksi.

Tässä yhteinen kortti kaikille blogini ystäville:


Hyvää ja rauhallista joulua!





Soittajista ja vieraista en pane kuvia, mutta edellä mainittuja taisi olla kahdeksan kappaletta, vieraita ehkä nelisenkymmentä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kuka on 70000. kävijä?


Hei

Sinä, joka olet kävijä nro 70.000, ilmoittaudu ja lähetä osoitteesi. Kirjani odottaa sinua!

torstai 19. joulukuuta 2013

Juhlan aattoa

En käsitä miten aikaisin sitä pitäisi aloittaa juhlavalmistelut, ettei tulisi kiire. Viime vuonna toinen miniä oli onneksi auttamassa ja tänä vuonna saan peräti kaksi reipasta martta-kollegaa tarjoilemaan. Silti imuri on vielä tuvan lattialla ja pölyhuisku takan reunalla. Ajattelin ehtiä hoitaa rästit samalla kuin aamulla paistan cocktail-piirakoita. Pöytäliinat on sentään silitetty ja viritetty paikoilleen.

Mutta eihän sitä kaikkea voi kerralla saada valmiiksi, varsinkin kun ilta meni melkein siinä, kun tavasimme silmät sädehtien tänään ilmestyneen paikallislehden juttua. Se löytyy täältä: www.viikkouutiset.fi sivulta 6.

Koska pöydän kattaminen on vasta puolitiessä, ei nyt ole kuviakaan. Yritän muistaa kuvata sen ennen vieraiden tuloa. Kyseessä siis on perinteinen jouluglögimme, jota vietetään aina isännän syntymäpäivänä ja nyt höystettynä kirjan julkkareilla.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Menipä viikonloppu äkkiä

Vasta nyt yösydännä ehdin konetta avaamaan. Viime päivät ovat hurahtaneet alkavan viikon juhlien valmisteluissa. Leipomukset on leivottu, lahjat pakattu ja nyt on menossa ankara raivaus- & siivousprojekti. Kuviakaan en ole joutanut ottamaan, mistä tulikin mieleen, että pitäisi laittaa kameran akku lataamoon... Kuvataan sitten, kun talo on siivottu. Nämä ovat viime vuodelta: Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareita. Tänä vuonna tuli suunnilleen saman näköisiä.



Tuvan pöytä on vielä raivattava nukkekotihankkeen jäljiltä. Enhän minä sitä ihan valmiiksi saanut. Katto ja etuovet on kiinnittämättä ja ne osat aion piilottaa johonkin seinänviereen. Se muu sälä, rakennustarvikkeet, vehkeet ja muu, se aiheuttaa harmaita hiuksia. Aamulla on pöytä saatava tyhjäksi. sillä paikallislehden toimittaja tulee tekemään juttua kirjastani. Ajatukseni oli tietysti saada huusholli reilaan viikonlopun aikana, mutta aina ei mene niin kuin Strömsössä. Miehestä ei ole mitään apua, paitsi kauppareissut hän kyllä tekee ihan kiltisti ja mieluustikin. Hänen kuntonsa on huonontunut niin paljon, etten edes kehtaa nurista asiasta. Keppikin käytiin ostamassa viime viikolla ja se onkin tyylikäs ja ilmeisen paljon mieluisampi kuin kyynärkeppi, jollainen hänellä oli jo ennestään olemassa.

Käväisimme vaaria katsomassa, sillä Kelan virkailija soitti ja antoi pitkän rimpsun ohjeita. Minähän olin ilmoittanut isän asiamiehenä hakevani hänelle korotettua hoitotukea (= 2 euroa per kk vai olikohan se perin 6 euroa?) Siitä muuten viis, mutta tämän tuen saaminen on ehtona, jotta saisi veteraanilisää satasen paikkeilla. Mutta ei usko Kela, että 92-vuotiaan sotaveteraanin ja -invalidin kunto on huonontunut, vaikka istuu nykyisin pyörätuolissa ja ramppaa noin kerran viikossa joko terveyskeskuksen ensiavussa tai lääkärin vastaanotolla. Dokumenttina oli aluesairaalan pitkä ja perinpohjainen yhteenveto vaivoistaan. Ei, pitää olla C-todistus, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sen lisäksi tarvitaan kahden vuoden tarkat tiedot lääkkeistä ynnä muustaa rekvisiitasta, kuitteineen tietty sekä turvapuhelimesta peräti sopimus ja kuitit kanssa.

Vaari oli nytkin lähdössä ensiapuun piikitettäväksi, mutta oli niin kiireinen, ettei ehtinyt muuta kuin todeta, että menossa on vahva antibioottikuuri, jonka oli saanut pari päivää sitten. Että kehtaavatkin määrätä päivittäisen piikitykseen kymmenen kilometrin päähän, vaikka kotipalvelu käy kotona kolmesti päivässä ja sen lisäksi vielä sairaanhoitaja tarvittaessa. Nyt emme ehtineet tästäkään sen enempää juttelemaan, mutta voi olla että tuosta hoitotukiasiasta olemme piankin yksimielisiä. Pitäköövät tukensa!

Tuliaisiksi vein muutaman croissantin ja herkullisen näköisen bostonkakun, jotka käväisimme hakemassa Lidlistä. Sen sijaan varta vasten leipomani piimäkakku unohtui kotiin. Kirjani sentään muistin pakata kassiin.

torstai 12. joulukuuta 2013

Jippii, kirjat tulivat!

Tänään haettiin kaksi laatikollista uutta kirjaani, jonka nimi on Perttilä, talo kylän laidalla. Kerron siitä paremmalla ajalla, jahka olen saanut kansikuvan koneelle. Tilauksia tietenkin otan mielihyvin vastaan ja postitankin kirjoja niin että ehtivät vaikka joululahjoiksi. Hinta posteineen on 23 €. Kirja kertoo meidän talomme historiaa sekä muutamien muiden lähipaikan mielenkiintoisten kohteiden historiaa.

Nyt tosiaan on aika hosu meneillään, sillä julkkarit & glögijuhlamme on viikon päästä. Glögit on perinne ja samalla isännän syntymäpäivä, mutta nyt sitten tämä kirjajuttu saatiin ajoitettua mukavasti samaan syssyyn ja siitä suuret kiitokset Mediapinnalle.Kiire on, mutta on tämä myös ihanaa tekemistä!

Postista haimme viisi muutakin lähetystä, mm. kahdesta paikasta joululahjakirjoja pääasiassa meille itsellemme. Nekin pitää pakata muiden joululahjapakettien lisäksi. Siivota ja raivata koko iso talo. Leipoa. Rahdata astioita n. 50 - 60 hengen tarjoilua varten alakertaan. Silittää liinat ja vaatteet asianmukaiseen kuntoon. Virittää lisää jouluvaloja. Tehdä kauppalistoja.

Tänään ostin parit uudet jouluvalot. Ulkovalo, se jonka viritän kiven päälle, on edelleen hukassa ja ratkaisin asian ostamalla uuden. Arvattavasti vanha ilmestyy silmiini välittömästi sen jälkeen kun tämä on vaivalla viritetty paikalleen. Mutta vanha on ollut käytössä jo niin monta vuotta, että on kyseenalaista, olisiko se enää koko joulunaikaa edes palaa. Ostin myös uuden sähkövatkaimen, kun entinen kärysi epäilyttävällä tavalla.

Suurin osa leipomuksista on tosin jo leivottu: viisi kahvikakkua, joista yksi saa mennä isälleni, n. 75 Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparia (meidän perinne) ja  n. 60 kookos-kauraryynikakkaraa (tuli rumia). Huomenna leivon vielä yksiä suolaisia seesamitähtiä ja itse juhlapäivänä paistan pakaste-cocktail-karjalanpiirakoita. Mies lupasi huomenna tilata niitä kauppaan. Munavoita teen itse, mutta tarjoan kaupan ruskeita pipareita ja niiden kanssa juustoa. Niin juu, buljonkia on tarjolla glögin lisäksi. Nämä räätit ovat melkein samat vuodesta toiseen, mutta hyviksi havaitut. Suolainen tuntuu maistuvan, mutta kun on paljon tarjottavaa, saa pöydästäkin näyttävän.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Annasta alkavat jouluvalmistelut

Vanhaan aikaan Annan-päivä oli merkkinä jouluvalmisteluiden alkamisesta; lipeäkalan teko ynnä muut askareet täyttivät emäntien päivät. Minäkin rupesin kaivamaan joululeivonnaisten reseptejä esille. Muutamaa lajia pikkuleipiä ja paria kahvikakkua olisi tarkoitus tehdä. Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita nyt ainakin ja piimäkakkua. Kokeilen paria itselleni uutta piimäkakkureseptiä, joissa kummassakaan ei ole rusinoita. Lapsena inhosin yli kaiken piimäkakkua ja erityisesti niitä rusinoita. Nyttemmin ymmärrän oikein hyvin, miksi se oli mummin lempikakku. Ei helpompaa ohjetta voi ollakaan. Palaan näihin uusiin ohjeisiin, jos kakut onnistuvat. Muuten pidän suuni kiinni.



Itsenäisyyspäiväkin sitten oli ja meni. Kun ei ollut mitään erityistä kirjoitettavaa, en sitten toivottanut edes hyvää päivää. Päivää kylläkin vietin perinteisin menoin alkaen kirkonmenoista ja paraatista ja päättäen juhlavastaanottoon ja upeaan konserttiin. Omasta kiikkustuolista käsin onnistuin bongaamaan tututkin. Harmi vaan, kun kättelijät livahtivat niin nopeasti kameran ohi, etten pääse nyt arvioimaan tuttujen rouvien mekkoja. Vaikka hyvältähän nuo näyttivät vilaukseltakin nähtynä, kuten useimmat muutkin, paitsi sen tuntemattoman frouvan leninkin, joka oli niin kireä, että napa näkyi. Käsittämätöntä, ettei ompelija tai kaupanmyyjä ollut huomauttanut moisesta asiasta. Vai olisiko mekko ollut edellisten juhlien jäljiltä sovittamatta?

Niin hullusti nimittäin kävi meidän isännälle, joka sovitti aattopäivänä sekä tumman puvun housut että takin. Valkoisia paitoja oli rivissä viisi kappaletta, joten niitä hän ei tullut sovittaneeksi. Kun sitten tuli aika lähteä aamun harjoituksiin ennen konserttia, ilmeni, että yksikään paita ei mennyt masun kohdalta nappiin. Mies sai aikamoisen hepulin, hyvä ettei itkuun purskahtanut. Onneksi talosta löytyi yksi sininen, yksivärinen kesäpaita! Kuulemma läheskään kaikilla ei ollut valkoista paitaa ja kapellimestarikin esiintyi ilman kravattia ja takkia mustassa paidassa, joten meidän isäntäkin pystyi häpeämättä esiintymään. Konsertti sinänsä oli mennyt hyvin ja saanut kiitostakin. Mutta nyt on sitten lähipäivien ostoslistalla yksi kappale valkoisia paitoja.


torstai 5. joulukuuta 2013

Juhlan aattoa

Päivällä tuli lunta oikein taivaan täydeltä, sitten taas aurinkokin paistoi. Tämän hetken säätilasta ei ole tietoa, kun ei tässä illan pimeydessä näe ulos ;-). Tuo hederikuva osuu ilmeisesti nyt oikein kohdalleen, sillä huonoa keliä on luvassa huomiseksikin.

Minä istun kotona, mutta mies joutuu lähtemään töihin eli itsenäisyyspäivän konserttiin. Tänä vuonna ohjelma ei tuntunut niin kiehtovalta, että olisin halunnut mukaan. Sitäpaitsi isäntä lähtee jo hyvin hyvissä ajoin harjoituksiin. Ehkä saan päivän kulumaan itseksenikin vaikka nukketaloa väkertämällä ja itsenäisyyspäivän ohjelmia katselemalla.

Mies lähti kauppaan ostamaan pientä, helppoa naposteltavaa huomisen illan varalle. Kuka sitä nyt ruokaa ehtii keittämään, kun pitää istua tiiviisti telkkarin edessä! Tuttujakin pitäisi olla Tampereen juhlissa. En nyt löytänyt kuvaa siniristilipusta, mutta uudet tallilyhdyt ovat tässä ja toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää!


Kirjani oli ilmestynyt jo Mediapinnan nettisivuille. Menee tietysti vielä jonkin aikaa ennen kuin kirjalaatikot ovat meidän ovella, mutta aikataulu ilmeisesti pitää kutinsa. Sen kunniaksi tilasin itselleni joululahjaksi jalkahoidon & niskahartiahieronnan. Juhlan aattoa siinäkin mielessä.

Apea päivä

En nyt voi,enkä saanut lupaakaan kertoa mieltäni painavasta asiasta, joka koskee rakasta ihmistä. Kukaan ei ole kuollut, kuitenkaan. Voimia ja rohkeutta tarvitaan, ettei katkea selkä, ei fyysisesti eikä kuvaannollisesti. Ja niitä enkeleitä riittävä määrä.


Etteivät surut yhteen loppuisi, niin olihan isä taas tänään tehnyt ambulanssimatkan. Vuodeosastolla ei ollut tilaa, joten 92-vuotias vanhus joutui reissaamaan kotiin takaisin yhden lisäpillerin kanssa. Nestettä oli taas kertynyt. Olikohan tämä se pilleri, jonka aluesairaala viimeksi poisti? Ei ihme, että vaarin ääni oli puhelimessa kovin, kovin väsynyt. Kelläs ei olisi, jos puolen päivää saa odottaa jotain herratohtoria. Ja pahemmaksi menee, jos ennustaa saa, näiden tulevien leikkausten takia. Jos nyt enää voi pahentua. Mekään emme huomenna ehdi katsomaan, kun isännällä on oma lääkäriaika.

Niinpä en tänään saanut tehtyä yhtään mitään. Jaa ripustin sentään tallilyhdyt parvekkeen kaiteelle, mutta nyt ei ole fiilistä edes niitä esitellä.

Että semmoista tänään. Tietojeni valossa huomenna ei sen parempaa, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Toivotaan ainakin.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Osso bucoa porosta ja ostoksia

Katselin äsken videonpätkää kesystä, telkkaria tuijottavasta Aatu-porosta ja siitä tulikin mieleen adventin herkkuateriamme. Poroa, mitäs muuta. Otin pakkasesta jo perjantai-iltana sulamaan mehevät ja lihaisat koipikiekot ja ah miten hyvää pataruokaa niistä tulikaan. Pyörittelin kiekot maustetussa vehnäjauhossa, ruskistin, lisäsin pataan purkillisen tomaattipyrettä ja kuutioitua porkkanaa, lanttua ja selleriä sekä muutaman sipulin puolikkaina sekä vähän vettä. Vettä kylläkin jouduin lisäämään, sillä pata pääsi vähän palamaan pohjaan. Onneksi se ei tuntunut maussa. Haudutin nimittäin pataa kolmatta tuntia. Mausteena oli jauhojen joukossa suolan ja pippurin lisäksi rosmariinia ja salviaa. Ruokaa jäi vielä toiseksikin kerraksi eli huomiseksi. Tänään herkuttelin lipeäkalapaistoksen lopulla.

Päivän ohjelmanumero otti voimille. Kiersin koko Prisman ainakin kertaalleen läpi ja tein tarpeellisia ostoksia joululeipomusten varalle: luumua, taatelia, rusinaa, mantelia, kookoshiutaletta ja niin edelleen. Lisäksi yhtä ja toista muuta, kuten kynttilöitä ja lautasliinoja sekä uudet jouluvalot parvekkeen kaiteelle. Kotiin tullessamme oli jo niin pimeää, että niiden virittäminen jää huomiselle. Tai ylihuomiselle. Mies oli mukana, mutta hän katsoi parhaakseen istua kaupan ulkopuolella, jossa ihme kyllä olikin vapaita istumapaikkoja.

Siinähän iltapäivä sitten kuluikin. Miten ihmeessä ennen sitä ehti tehdä kaikenlaista päivän mittaan? Toisin on nyt. Ennen ehti käydä töissäkin kaikkien kotipuuhien lisäksi.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Rauhallista adventin aikaa

Voi olla, että toivotukseni on liioittelua, mutta silti toivotan sitä. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä varsinkaan itse tehdä. Yritetään vain rauhassa laskeutua jouluun ja nautitaan uudesta kirkkovuodesta, joulun tekemisestä kukin omien voimiemme ja aikataulujemme mukaan.

Minä, joka vielä eilen en sanonut olevani jouluihminen, perun jo tänään puheeni. Kuuntelin varmuuden vuoksi Hoosiannan, jos satun aamulla nukkumaan sen yli. Vanha joulutähti loistaa ikkunassa ja helakanpunaisilla valosydämillä koristeltu, sinänsä aika nolon näköinen pikkuinen tekokuusi on toisella ikkunalla. Pihavalot on vielä virittämättä. Mutta ensimmäisen glögimukillisen olen juonut ja syönyt hirmuisen monta joulutorttua. Mies toi kaksi kiloa taikinaa, mutta en sentään koko satsia paistanut. Puolestakin riittää syömistä moneksi päiväksi.

- Söimme sentään muutakin. Eilen mainostamani lipeäkalalaatikko oli tosi hyvää ollakseen eilisen jämistä koottua tähtiruokaa. Mieskin otti lisää, vaikka olimme syöneen alkuruoaksi jo etikkaliemessä lionneita silakkapihvejä, kraavia lohta ja viipaleet savuhevosta. Siinä vaiheessa tortut olivat vasta jäähtymässä, mutta jo hetken päästä nekin maistuivat!


Tänä vuonna en vielä ole saanut kuvattua kunnolla meidän kaupunkimme upeaa joulupuuta, mutta tässä vähän esimakua. Vaikka kaupunki nipistää ensi vuonna vaikka mistä, irtisanoo väkeä, vähentää monesta tärkeästäkin asiasta, korottaa verojakin, niin tarvitaanhan me leivän lisäksi "sirkushuviakin". Näitä valopuita on siellä täällä pitkin keskustaa ihmisten iloksia. Tänään oli ollut joulukadun avajaiset, mutta mitäpä me huonojalkaiset siellä olisimme tehneet. Mies oli itsenäisyyspäivän konsertin harjoituksissa ja siinä oli ohjelmaa ihan tarpeeksi hänelle.

Minä rakensin lähes koko iltapäivän nukketaloa. Tai en rakentanut, vaan viimeistelin kieroja saumoja piiloon ja maalasin muutaman mööpelin. Kaikki muut nukkisihmiset varmaan koristelevat talojaan jo joulukuntoon. Nuket ovat vielä aika surkeassa jamassa, osa nakupelleinäkin. Olen yrittänyt hankkia suunnilleen oikean kokoista asujaimistoa, mutta huonolla menestyksellä. Osa on laihaa luikkua, oikein nälkiintynyttä porukkaa, osa mahtuu juuri ja juuri oviaukosta ja osa, ne kauneimmat posliinipäiset tyttöset, ovat ainakin kolme kertaa paksumpia kuin muut.

Kyllä sauna maittoi sen ahertamisen jälkeen.