Ei joulu vielä lopu

Joulukukat ovat hyvin hengissä ja muistuttavat siitä, että joulu loppuu vasta loppiaiseen. Toivottavasti ei vielä silloinkaan! Ainakin ihanat orkideat ja jouluruusu saisivat mielellään jatkaa kukkimistaan, enkä pahastu, vaikka joulutähtikin eläisi vielä pitkään.

Vuosi kuitenkin vaihtuu ja takana onkin erityisen hyvä vuosi. Kai sitä jokainen aina tässä vaiheessa tekee pientä inventaariota kuluneesta vuodesta. Itse en olisi keväällä uskonut, että minulta valmistuu vielä tämän vuoden puolella toinenkin kirja. Se syntyi vähän vahingossa, sillä ajatukseni olivat loppukesällä vallan toisessa teemassa. Sen valmistelu vie enemmän aikaa, sillä pohjatyötä on tehtävä runsaasti. Katsotaan nyt, löydänkö koskaan tarpeeksi materiaalia vai joudunko keksimään jonkun muun vaihtoehdon.

Terveyttä on riittänyt kohtuullisesti, vaikka kävely onkin joskus tai siis aina aika vaikeaa. Selkään sattuu, lonkkiin koskee, mutta mennään tässä silti hissukseen päivä kerrallaan. En tiedä, kumpi miestä on vaivaisempi. Isäntä joutui ostamaan itselleen kepin eikä mitään herraskaista kävelykeppiä. Kynnys kepin käyttöön oli korkea, todella korkea. Ja on meillä kokoonpantava varakeppikin, jonka minä voin tarvittaessa sujauttaa vaikka käsilaukkuun. Minä en ole vielä ylittänyt sitä tarvittavaa kynnystä, mutta edessä sekin tietysti on. - Isäkin sai uuden kulkupelin: pyörätuolin rollaattorin lisäksi ja vaikka hän on lähes kuukausittain vieraillut terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin henki kuitenkin pihisee vanhalla sotaveteraanilla.

Perheessä ei ole ollut hautajaisia, mutta tuntuu kuin tuttavapiirissä kato kävisi. En enää edes jaksa laskea, miten monen tutun kuolinilmoitusta olen vuoden mittaan lukenut. Ei kuitenkaan ihan lähipiiristä. Sairautta sen sijaan on mahtunut lähipiiriinkin enemmän kuin olisi ollut tarvis. Jokainen uusi päivä on lahja, josta pitäisi muistaa olla kiitollinen.

Ajatukseni hyppelevät. Pihatyöt jäivät melkein kokonaan tekemättä, mutta kasvihuoneessa elämöineet minitomaatit tuottivat huikean hyvän sadon. Lohduttelemme isännän kanssa toisiamme: ehkä ensi kesänä sitten... Jospa silloin emme olisi niin vaivaisia ja väsyneitä kuin viime kesänä. Ja tulihan jo ensimmäinen siemenluettelokin postista.

Kirjoitustyöt tosiaan veivät niin suuren osan ajastani, että käsityöt jäi melko vähiin. Muutama sukkapari ja kevyt jakku sentään valmistuivat, mutta isännän villapaita on kesken. Se pääsi syksyllä etukappaleen puoliväliin asti. Oma villapaitani odottaa vuoroaan, kuten odotti koko viime vuodenkin. Sen sijaan uusi nukketalo, Gepetosta ostettu Aurinkoinen II, on melkein valmiiksi kasattu. Katto on enää kiinnittämättä ja maalaamatta ja etuseinät kiinnittämättä. Joulupukki toi uuden työkalun, jonka nimi tai merkki ei nyt muistu mieleen. Jonkun sortin saha se on ja vaikuttaa tehokkaalta peliltä. Sillä aion ensi vuonna surruutella pienten huonekalujen osia.

Vuoden toimista vähäisin ei tietenkään ole meidän kummankin yhteinen harrastus eli lukeminen. Kirjoihin riittää aina niin aikaa, rahaa kuin voimiakin.

Hyvää loppuvuotta ja vähintään yhtä hyvää vuotta 2014!

Herätin henkiin...

Varalla-blogini on herätetty henkiin. Siihen alan pikkuhiljaa lisäämään tekstiä ja kuvia kirjoistani ja kirjoittamisesta, sellaista asiaa, mikä ei ehkä mahtunut kirjoihin ja kansiin. Ehkä tohdin sepustaa jotain kirjoittamisen iloista ja suruistakin, kun nyt sentään kaksi kirjaa on saatu valmiiksi. Heh-heh. Liian vakavasti en sitä kuitenkaan aio ottaa, mutta toivotan Sinut myös sinne tervetulleeksi!

Ja kuten huomaat, tulin tännekin omalla naamallani ja omalla nimellä, mutta kukapa sitä nyt hyvää Villiviinin nimeäkään roskikseen heittäisi! Niin juu, linkki läytyy sivupalkista. Nyt hyvää yötä!

Syömistä, lukemista, nukkumista

Vaikkei muulloinkaan ole kiire minnekään, niin nyt varsinkaan ei ole. Otsikosta jo ilmenee, mitä tässä talossa on viime päivät pääasiassa harrastettu. Finlandia-ehdokkaita on pinossa peräti kolme ja tieto-Finlandiaehdokas Viipuri 1918 neljöntenä. Rasputin on luettu - pidin siitä kovasti. Nyt on menossa Herodes. Viipuria luin joulunpyhinä. Lähiakoijen kirjaluettelooni tulee vielä lottakenraali Fanni Luukkosen elämäkerta, jonka tilasin divarista.

Eilen oli tarkoitus lähteä maistelemaan isän joulukakkua, mutta hän ehtikin soittaa ennen lähtöämme. Sairaalasta soitti. Johan siitä olikin toista kuukautta kun hän viimeksi oli aluesairaalan petissä. Kun aattona kävimme, oli hän virkeä, mutta valitteli painon nousua. Niinpä sitten kodinhoitaja oli kehottanut tilaamaan ambulanssikyydin. Terveyskeskus vain ei antanut lupaa ajaa suoraan aluesairaalaan, vaan makuutti ensin tuntitolkulla päivystyksessä. Ikään kuin siellä kuitenkaan olisi mitään voitu / osattu tehdä. Nyt paino on  jo alkanut pudota - siis sehän ei ole syömisestä johtuvaa, vaan nesteen kertymistä, joka johtuu munuaisten ja sydämen vajaatoiminnasta. Sydäntä onkin tutkittu tällä kertaa kuulemma enemmän kuin koskaan ennen. Hoito on hyvää, mutta miksi ihmeessä vanhaa ihmistä pitää hyppyyttää joka kerta terveyskeskuksen kautta, kun ei siellä kuitenkaan mitään muuta osata kuin lisätä lääkkeitä? Lääkkeitä, jotka aluesairaala sitten vähentää.  Huomenissa olisi tarkoitus käydä katsomassa häntä.

 Ruuista mainittakoon, että kinkkua piisaa vielä eikä laatikoita ole edes aloitettu. Silakoita on jäljellä, samoin nokare kotijuustoa ja vähän savuporakin. Itse graavaamani kirjolohen filee oli todella hyvää. Valitettavasti puolet oli heitettävä menemään, vaikka tarkoitus oli tietysti syödä se viimeiseen viipaleeseen asti. Haju oli sellainen, että kala oli kiireimmän kaupalla kiikutettava ulos. Kun ei kala ollut tönkkösuolattu, niin eipä sen tietysti voinut kuvitellakaan säilyvän melkein viikkoa. Harmitti kylläkin.

Päivän ohjelmaan kuuluu sentään neljäskin toimi eli saunominen. Sinne siis nyt!

Tapaninyönä

Joulutoivotukset jäivät vähän viime tinkaan, vaikka onhan tässä vielä toisaalta joulua.

Viime yönä katselimme ja kuuntelimme paavia Pietarinkirkosta ja myöhään näemmä menee tänäkin yönä. Ei toisaalta ihme, sillä heräsin niin myöhään, etten kehtaa edes kertoa. Ensimmäisen kerran tosin olin hereillä jo seitsemältä, jolloin määräsin sisäisen herätyskellon soittamaan kello 10. Se soikin jämptisti ja ehdin hyvin katsomaan joulukirkon, kuten lapsesta lähtien varmaan liki joka jouluaamu ennenkin. Nyt se alkoikin ihan inhimilliseen aikaan näin kaupunkilaisten vinkkelistä katsottuna. Nukahdin tosin kesken saarnan, mutta pian sentään heräsin ja kömmin uusille nokosille.

Joulupäivä onkin sitten sujunut myöhäisen aamupalan ja myöhäisen päivällisen sekä lukemisen merkeissä. Joululaatikoihin asti emme ole edes vielä päässeet eikä kinkkuakaan ole jyrsitty kuin vähän laidalta. Sillit, silakat, kotijuusto, maksapatee, savuporo ja -kieli sen sijaan ovat tehneet hyvin kauppansa. Jälkiruoaksi on ollut viime viikon juhlista jäänyttä luumukräämiä, joka tekee hyvää ruoansulatukselle. Vaa´alle en aio mennä ennen kuin olen viettänyt ensin monta, oikein monta paastopäivää.

Yhden episodin onnellinen loppu

Edelleen olemme väsyneitä, mutta onnellisia. Astioiden pesu ja rahtaus jatkuu, mutta mihinkäs tässä kiire olisi. Eilen oli aika flunssainen olo, mikä ei ole koskaan kiireiden jälkeen yllätys. Senkin takia varmaan väsyttää. Mies haki tänään kinkun ja valmiin peruna- ja lanttulaatikon kaupasta. "Entiseen aikaan", silloin vähän nuorempana ei olisi tullut kysymykseenkään ostaa valmiita laatikoita...

Otsikko viittaa episodiin, joka sai tänään onnellisen lopun. Toisen tarjoilijamme upouudet saappaat olivat illan aikana kadonneet. Lähettelin eilen sähköpostia kaikille niille, joiden osoite minulla oli, mutta mitään ei saappaista kuulunut. Tänään sitten muistin vielä yhden henkilön, jolle lähetin tekstarin ja jo tärppäsi! Saappaat ovat tänään tulossa meille ja päätyvät vielä illalla oikealle omistajalleenkin! Eli loppu hyvin, kaikki hyvin! Päivän plussia on sekin, kun naapurin rouva kävi ostamassa kirjani ja kuulemma vielä toinenkin on tänään menossa uudelle omistajalle. Itse pakkaan palkintokirjan Siskolle ja toisen ystävälleni Hollantiin. Joulukortti jäi hänellekin lähettämättä.

Lähdenpä tästä jatkamaan tiskikoneen tyhjennystä ja muuta puuhastelua.

Väsynyt, mutta onnellinen!

Noinhan se vanha kliseinen sanonta kuuluu ja on taas kerran niin totta, niin totta. Juhlat menivät todella hienosti, mutta sen ne tekivät, että kaikki joulukortit jäivät lähettämättä. Muutenkin olo on aika uupunut. Hyvä kun talo on siivottu, mutta astioiden rahtaaminen omile paikoilleen vie aikansa, kun osa on yläkerrrasta, osa tuvasta, osa salin kaapista. Onneksi tiskikone pesee ne ja ihant marttasiskot, jotka hoitivat tarjoilun, olivat hoitaneet jo illan aikana suurimman osan tiskeistä. Valkoiset rimpsuessut ompelin keväällä jo edellisen kirjani julkaareihin.

Tuossa vasemmassa yläkulmassa he hääräävätkin. Seuraava pikkukuva on meidän pihakivemme jouluvaloista. Amaryllis on viime vuodelta. Tänä vuonna saimme ihania kukkia, joista yksikään ei ollut amaryllis. En vain ole vielä muistanut heitä kuvata.

No, oikeassa laidassa on tietysti päällimmäisenä päivän sankari, jonka hinta on 23 euroa postikuluineen. Sen alapuolella talomme kuva jostain noin vuoden 1910-paikkeilta, luulisin. Ja sen vieressä torstain juhlapöytämme. Taidanpa lisätä tämän joulukortin lisäksi vielä muutaman muunkin kuvan. Mitä illan ohjelmaan tuli, oli ystävämme Pekka ottanut viulun mukaansa ja ilahdutti meitä pienellä viulukonsertilla. Jos loistava viulisti soittaa Sibeliusta, niin voitte arvata, että se nostaa tunnelman heti vaikki miten korkealle. Sitten myöhemmin mieheni soittajakavereista eri ajoilta ja eri paikoista koostuva porukka esitti tunnin joulukonsertin. Puhaltajien ikähaitari oli 71 - ehkä 17 v. Kuuntelimme tuttuja, perinteisiä joululauluja, ensin vakavammalla mielellä, päätteeksi kevyempää.

Mitä tarjottavaan tuli, niin sitä oli riittävästi. Pieniä cocktail-piirakoita ja munavoita, juustoa ja keksejä, joista osa oli kaupasta, osa itse leivottuja seesaminsiemenkeksejä. Ruskeita pipareita kaupasta ja Hildegard Bingeniläisen äly-ja hermoipipareita taatulla reseptilläni. Taateli-suklaakakkua ja rusinakakkua. Nämäkin olivat kotitekoisia. Luumukräämiä. Glögiä ja lihalientä. Vihreitä kuulia ja suklaanamuja. Tietysti vähempikin olisi piisannut, mutta tuo jälkiruoka ja kahvikakut olivatkin erityisjuhlan kunniaksi.

Tässä yhteinen kortti kaikille blogini ystäville:

Hyvää ja rauhallista joulua!

Soittajista ja vieraista en pane kuvia, mutta edellä mainittuja taisi olla kahdeksan kappaletta, vieraita ehkä nelisenkymmentä.

Kuka on 70000. kävijä?

Hei

Sinä, joka olet kävijä nro 70.000, ilmoittaudu ja lähetä osoitteesi. Kirjani odottaa sinua!

Juhlan aattoa

En käsitä miten aikaisin sitä pitäisi aloittaa juhlavalmistelut, ettei tulisi kiire. Viime vuonna toinen miniä oli onneksi auttamassa ja tänä vuonna saan peräti kaksi reipasta martta-kollegaa tarjoilemaan. Silti imuri on vielä tuvan lattialla ja pölyhuisku takan reunalla. Ajattelin ehtiä hoitaa rästit samalla kuin aamulla paistan cocktail-piirakoita. Pöytäliinat on sentään silitetty ja viritetty paikoilleen.

Mutta eihän sitä kaikkea voi kerralla saada valmiiksi, varsinkin kun ilta meni melkein siinä, kun tavasimme silmät sädehtien tänään ilmestyneen paikallislehden juttua. Se löytyy täältä: www.viikkouutiset.fi sivulta 6.

Koska pöydän kattaminen on vasta puolitiessä, ei nyt ole kuviakaan. Yritän muistaa kuvata sen ennen vieraiden tuloa. Kyseessä siis on perinteinen jouluglögimme, jota vietetään aina isännän syntymäpäivänä ja nyt höystettynä kirjan julkkareilla.

Menipä viikonloppu äkkiä

Vasta nyt yösydännä ehdin konetta avaamaan. Viime päivät ovat hurahtaneet alkavan viikon juhlien valmisteluissa. Leipomukset on leivottu, lahjat pakattu ja nyt on menossa ankara raivaus- & siivousprojekti. Kuviakaan en ole joutanut ottamaan, mistä tulikin mieleen, että pitäisi laittaa kameran akku lataamoon... Kuvataan sitten, kun talo on siivottu. Nämä ovat viime vuodelta: Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopipareita. Tänä vuonna tuli suunnilleen saman näköisiä.

Tuvan pöytä on vielä raivattava nukkekotihankkeen jäljiltä. Enhän minä sitä ihan valmiiksi saanut. Katto ja etuovet on kiinnittämättä ja ne osat aion piilottaa johonkin seinänviereen. Se muu sälä, rakennustarvikkeet, vehkeet ja muu, se aiheuttaa harmaita hiuksia. Aamulla on pöytä saatava tyhjäksi. sillä paikallislehden toimittaja tulee tekemään juttua kirjastani. Ajatukseni oli tietysti saada huusholli reilaan viikonlopun aikana, mutta aina ei mene niin kuin Strömsössä. Miehestä ei ole mitään apua, paitsi kauppareissut hän kyllä tekee ihan kiltisti ja mieluustikin. Hänen kuntonsa on huonontunut niin paljon, etten edes kehtaa nurista asiasta. Keppikin käytiin ostamassa viime viikolla ja se onkin tyylikäs ja ilmeisen paljon mieluisampi kuin kyynärkeppi, jollainen hänellä oli jo ennestään olemassa.

Käväisimme vaaria katsomassa, sillä Kelan virkailija soitti ja antoi pitkän rimpsun ohjeita. Minähän olin ilmoittanut isän asiamiehenä hakevani hänelle korotettua hoitotukea (= 2 euroa per kk vai olikohan se perin 6 euroa?) Siitä muuten viis, mutta tämän tuen saaminen on ehtona, jotta saisi veteraanilisää satasen paikkeilla. Mutta ei usko Kela, että 92-vuotiaan sotaveteraanin ja -invalidin kunto on huonontunut, vaikka istuu nykyisin pyörätuolissa ja ramppaa noin kerran viikossa joko terveyskeskuksen ensiavussa tai lääkärin vastaanotolla. Dokumenttina oli aluesairaalan pitkä ja perinpohjainen yhteenveto vaivoistaan. Ei, pitää olla C-todistus, mitä se sitten tarkoittaakaan. Sen lisäksi tarvitaan kahden vuoden tarkat tiedot lääkkeistä ynnä muustaa rekvisiitasta, kuitteineen tietty sekä turvapuhelimesta peräti sopimus ja kuitit kanssa.

Vaari oli nytkin lähdössä ensiapuun piikitettäväksi, mutta oli niin kiireinen, ettei ehtinyt muuta kuin todeta, että menossa on vahva antibioottikuuri, jonka oli saanut pari päivää sitten. Että kehtaavatkin määrätä päivittäisen piikitykseen kymmenen kilometrin päähän, vaikka kotipalvelu käy kotona kolmesti päivässä ja sen lisäksi vielä sairaanhoitaja tarvittaessa. Nyt emme ehtineet tästäkään sen enempää juttelemaan, mutta voi olla että tuosta hoitotukiasiasta olemme piankin yksimielisiä. Pitäköövät tukensa!

Tuliaisiksi vein muutaman croissantin ja herkullisen näköisen bostonkakun, jotka käväisimme hakemassa Lidlistä. Sen sijaan varta vasten leipomani piimäkakku unohtui kotiin. Kirjani sentään muistin pakata kassiin.

Jippii, kirjat tulivat!

Tänään haettiin kaksi laatikollista uutta kirjaani, jonka nimi on Perttilä, talo kylän laidalla. Kerron siitä paremmalla ajalla, jahka olen saanut kansikuvan koneelle. Tilauksia tietenkin otan mielihyvin vastaan ja postitankin kirjoja niin että ehtivät vaikka joululahjoiksi. Hinta posteineen on 23 €. Kirja kertoo meidän talomme historiaa sekä muutamien muiden lähipaikan mielenkiintoisten kohteiden historiaa.

Nyt tosiaan on aika hosu meneillään, sillä julkkarit & glögijuhlamme on viikon päästä. Glögit on perinne ja samalla isännän syntymäpäivä, mutta nyt sitten tämä kirjajuttu saatiin ajoitettua mukavasti samaan syssyyn ja siitä suuret kiitokset Mediapinnalle.Kiire on, mutta on tämä myös ihanaa tekemistä!

Postista haimme viisi muutakin lähetystä, mm. kahdesta paikasta joululahjakirjoja pääasiassa meille itsellemme. Nekin pitää pakata muiden joululahjapakettien lisäksi. Siivota ja raivata koko iso talo. Leipoa. Rahdata astioita n. 50 - 60 hengen tarjoilua varten alakertaan. Silittää liinat ja vaatteet asianmukaiseen kuntoon. Virittää lisää jouluvaloja. Tehdä kauppalistoja.

Tänään ostin parit uudet jouluvalot. Ulkovalo, se jonka viritän kiven päälle, on edelleen hukassa ja ratkaisin asian ostamalla uuden. Arvattavasti vanha ilmestyy silmiini välittömästi sen jälkeen kun tämä on vaivalla viritetty paikalleen. Mutta vanha on ollut käytössä jo niin monta vuotta, että on kyseenalaista, olisiko se enää koko joulunaikaa edes palaa. Ostin myös uuden sähkövatkaimen, kun entinen kärysi epäilyttävällä tavalla.

Suurin osa leipomuksista on tosin jo leivottu: viisi kahvikakkua, joista yksi saa mennä isälleni, n. 75 Hildegard Bingeniläisen äly- ja hermopiparia (meidän perinne) ja  n. 60 kookos-kauraryynikakkaraa (tuli rumia). Huomenna leivon vielä yksiä suolaisia seesamitähtiä ja itse juhlapäivänä paistan pakaste-cocktail-karjalanpiirakoita. Mies lupasi huomenna tilata niitä kauppaan. Munavoita teen itse, mutta tarjoan kaupan ruskeita pipareita ja niiden kanssa juustoa. Niin juu, buljonkia on tarjolla glögin lisäksi. Nämä räätit ovat melkein samat vuodesta toiseen, mutta hyviksi havaitut. Suolainen tuntuu maistuvan, mutta kun on paljon tarjottavaa, saa pöydästäkin näyttävän.

Annasta alkavat jouluvalmistelut

Vanhaan aikaan Annan-päivä oli merkkinä jouluvalmisteluiden alkamisesta; lipeäkalan teko ynnä muut askareet täyttivät emäntien päivät. Minäkin rupesin kaivamaan joululeivonnaisten reseptejä esille. Muutamaa lajia pikkuleipiä ja paria kahvikakkua olisi tarkoitus tehdä. Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypipareita nyt ainakin ja piimäkakkua. Kokeilen paria itselleni uutta piimäkakkureseptiä, joissa kummassakaan ei ole rusinoita. Lapsena inhosin yli kaiken piimäkakkua ja erityisesti niitä rusinoita. Nyttemmin ymmärrän oikein hyvin, miksi se oli mummin lempikakku. Ei helpompaa ohjetta voi ollakaan. Palaan näihin uusiin ohjeisiin, jos kakut onnistuvat. Muuten pidän suuni kiinni.

Itsenäisyyspäiväkin sitten oli ja meni. Kun ei ollut mitään erityistä kirjoitettavaa, en sitten toivottanut edes hyvää päivää. Päivää kylläkin vietin perinteisin menoin alkaen kirkonmenoista ja paraatista ja päättäen juhlavastaanottoon ja upeaan konserttiin. Omasta kiikkustuolista käsin onnistuin bongaamaan tututkin. Harmi vaan, kun kättelijät livahtivat niin nopeasti kameran ohi, etten pääse nyt arvioimaan tuttujen rouvien mekkoja. Vaikka hyvältähän nuo näyttivät vilaukseltakin nähtynä, kuten useimmat muutkin, paitsi sen tuntemattoman frouvan leninkin, joka oli niin kireä, että napa näkyi. Käsittämätöntä, ettei ompelija tai kaupanmyyjä ollut huomauttanut moisesta asiasta. Vai olisiko mekko ollut edellisten juhlien jäljiltä sovittamatta?

Niin hullusti nimittäin kävi meidän isännälle, joka sovitti aattopäivänä sekä tumman puvun housut että takin. Valkoisia paitoja oli rivissä viisi kappaletta, joten niitä hän ei tullut sovittaneeksi. Kun sitten tuli aika lähteä aamun harjoituksiin ennen konserttia, ilmeni, että yksikään paita ei mennyt masun kohdalta nappiin. Mies sai aikamoisen hepulin, hyvä ettei itkuun purskahtanut. Onneksi talosta löytyi yksi sininen, yksivärinen kesäpaita! Kuulemma läheskään kaikilla ei ollut valkoista paitaa ja kapellimestarikin esiintyi ilman kravattia ja takkia mustassa paidassa, joten meidän isäntäkin pystyi häpeämättä esiintymään. Konsertti sinänsä oli mennyt hyvin ja saanut kiitostakin. Mutta nyt on sitten lähipäivien ostoslistalla yksi kappale valkoisia paitoja.

Juhlan aattoa

Päivällä tuli lunta oikein taivaan täydeltä, sitten taas aurinkokin paistoi. Tämän hetken säätilasta ei ole tietoa, kun ei tässä illan pimeydessä näe ulos ;-). Tuo hederikuva osuu ilmeisesti nyt oikein kohdalleen, sillä huonoa keliä on luvassa huomiseksikin.

Minä istun kotona, mutta mies joutuu lähtemään töihin eli itsenäisyyspäivän konserttiin. Tänä vuonna ohjelma ei tuntunut niin kiehtovalta, että olisin halunnut mukaan. Sitäpaitsi isäntä lähtee jo hyvin hyvissä ajoin harjoituksiin. Ehkä saan päivän kulumaan itseksenikin vaikka nukketaloa väkertämällä ja itsenäisyyspäivän ohjelmia katselemalla.

Mies lähti kauppaan ostamaan pientä, helppoa naposteltavaa huomisen illan varalle. Kuka sitä nyt ruokaa ehtii keittämään, kun pitää istua tiiviisti telkkarin edessä! Tuttujakin pitäisi olla Tampereen juhlissa. En nyt löytänyt kuvaa siniristilipusta, mutta uudet tallilyhdyt ovat tässä ja toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää!

Kirjani oli ilmestynyt jo Mediapinnan nettisivuille. Menee tietysti vielä jonkin aikaa ennen kuin kirjalaatikot ovat meidän ovella, mutta aikataulu ilmeisesti pitää kutinsa. Sen kunniaksi tilasin itselleni joululahjaksi jalkahoidon & niskahartiahieronnan. Juhlan aattoa siinäkin mielessä.

Apea päivä

En nyt voi,enkä saanut lupaakaan kertoa mieltäni painavasta asiasta, joka koskee rakasta ihmistä. Kukaan ei ole kuollut, kuitenkaan. Voimia ja rohkeutta tarvitaan, ettei katkea selkä, ei fyysisesti eikä kuvaannollisesti. Ja niitä enkeleitä riittävä määrä.

Etteivät surut yhteen loppuisi, niin olihan isä taas tänään tehnyt ambulanssimatkan. Vuodeosastolla ei ollut tilaa, joten 92-vuotias vanhus joutui reissaamaan kotiin takaisin yhden lisäpillerin kanssa. Nestettä oli taas kertynyt. Olikohan tämä se pilleri, jonka aluesairaala viimeksi poisti? Ei ihme, että vaarin ääni oli puhelimessa kovin, kovin väsynyt. Kelläs ei olisi, jos puolen päivää saa odottaa jotain herratohtoria. Ja pahemmaksi menee, jos ennustaa saa, näiden tulevien leikkausten takia. Jos nyt enää voi pahentua. Mekään emme huomenna ehdi katsomaan, kun isännällä on oma lääkäriaika.

Niinpä en tänään saanut tehtyä yhtään mitään. Jaa ripustin sentään tallilyhdyt parvekkeen kaiteelle, mutta nyt ei ole fiilistä edes niitä esitellä.

Että semmoista tänään. Tietojeni valossa huomenna ei sen parempaa, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Toivotaan ainakin.

Osso bucoa porosta ja ostoksia

Katselin äsken videonpätkää kesystä, telkkaria tuijottavasta Aatu-porosta ja siitä tulikin mieleen adventin herkkuateriamme. Poroa, mitäs muuta. Otin pakkasesta jo perjantai-iltana sulamaan mehevät ja lihaisat koipikiekot ja ah miten hyvää pataruokaa niistä tulikaan. Pyörittelin kiekot maustetussa vehnäjauhossa, ruskistin, lisäsin pataan purkillisen tomaattipyrettä ja kuutioitua porkkanaa, lanttua ja selleriä sekä muutaman sipulin puolikkaina sekä vähän vettä. Vettä kylläkin jouduin lisäämään, sillä pata pääsi vähän palamaan pohjaan. Onneksi se ei tuntunut maussa. Haudutin nimittäin pataa kolmatta tuntia. Mausteena oli jauhojen joukossa suolan ja pippurin lisäksi rosmariinia ja salviaa. Ruokaa jäi vielä toiseksikin kerraksi eli huomiseksi. Tänään herkuttelin lipeäkalapaistoksen lopulla.

Päivän ohjelmanumero otti voimille. Kiersin koko Prisman ainakin kertaalleen läpi ja tein tarpeellisia ostoksia joululeipomusten varalle: luumua, taatelia, rusinaa, mantelia, kookoshiutaletta ja niin edelleen. Lisäksi yhtä ja toista muuta, kuten kynttilöitä ja lautasliinoja sekä uudet jouluvalot parvekkeen kaiteelle. Kotiin tullessamme oli jo niin pimeää, että niiden virittäminen jää huomiselle. Tai ylihuomiselle. Mies oli mukana, mutta hän katsoi parhaakseen istua kaupan ulkopuolella, jossa ihme kyllä olikin vapaita istumapaikkoja.

Siinähän iltapäivä sitten kuluikin. Miten ihmeessä ennen sitä ehti tehdä kaikenlaista päivän mittaan? Toisin on nyt. Ennen ehti käydä töissäkin kaikkien kotipuuhien lisäksi.

Rauhallista adventin aikaa

Voi olla, että toivotukseni on liioittelua, mutta silti toivotan sitä. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä varsinkaan itse tehdä. Yritetään vain rauhassa laskeutua jouluun ja nautitaan uudesta kirkkovuodesta, joulun tekemisestä kukin omien voimiemme ja aikataulujemme mukaan.

Minä, joka vielä eilen en sanonut olevani jouluihminen, perun jo tänään puheeni. Kuuntelin varmuuden vuoksi Hoosiannan, jos satun aamulla nukkumaan sen yli. Vanha joulutähti loistaa ikkunassa ja helakanpunaisilla valosydämillä koristeltu, sinänsä aika nolon näköinen pikkuinen tekokuusi on toisella ikkunalla. Pihavalot on vielä virittämättä. Mutta ensimmäisen glögimukillisen olen juonut ja syönyt hirmuisen monta joulutorttua. Mies toi kaksi kiloa taikinaa, mutta en sentään koko satsia paistanut. Puolestakin riittää syömistä moneksi päiväksi.

- Söimme sentään muutakin. Eilen mainostamani lipeäkalalaatikko oli tosi hyvää ollakseen eilisen jämistä koottua tähtiruokaa. Mieskin otti lisää, vaikka olimme syöneen alkuruoaksi jo etikkaliemessä lionneita silakkapihvejä, kraavia lohta ja viipaleet savuhevosta. Siinä vaiheessa tortut olivat vasta jäähtymässä, mutta jo hetken päästä nekin maistuivat!

Tänä vuonna en vielä ole saanut kuvattua kunnolla meidän kaupunkimme upeaa joulupuuta, mutta tässä vähän esimakua. Vaikka kaupunki nipistää ensi vuonna vaikka mistä, irtisanoo väkeä, vähentää monesta tärkeästäkin asiasta, korottaa verojakin, niin tarvitaanhan me leivän lisäksi "sirkushuviakin". Näitä valopuita on siellä täällä pitkin keskustaa ihmisten iloksia. Tänään oli ollut joulukadun avajaiset, mutta mitäpä me huonojalkaiset siellä olisimme tehneet. Mies oli itsenäisyyspäivän konsertin harjoituksissa ja siinä oli ohjelmaa ihan tarpeeksi hänelle.

Minä rakensin lähes koko iltapäivän nukketaloa. Tai en rakentanut, vaan viimeistelin kieroja saumoja piiloon ja maalasin muutaman mööpelin. Kaikki muut nukkisihmiset varmaan koristelevat talojaan jo joulukuntoon. Nuket ovat vielä aika surkeassa jamassa, osa nakupelleinäkin. Olen yrittänyt hankkia suunnilleen oikean kokoista asujaimistoa, mutta huonolla menestyksellä. Osa on laihaa luikkua, oikein nälkiintynyttä porukkaa, osa mahtuu juuri ja juuri oviaukosta ja osa, ne kauneimmat posliinipäiset tyttöset, ovat ainakin kolme kertaa paksumpia kuin muut.

Kyllä sauna maittoi sen ahertamisen jälkeen.

Rakennuspuuhissa

Koko iltapäivä meni nukkekodin kamareiden listoituksessa. Suurimmat seinän- ja lattianraot tuli tukittua, mutta kyllä nyt väsyttääkin. Sauna voisi tehdä hyvää, vaikka lupasinkin paistaa joulutorttuja, niitä hakaristitorttuja ei kuitenkaan. Mies tilasi puolikuita.

Rakennuspuuhaa oli pihassakin: naapurin ja meidän välille tuli vihdoinkin kunnon aita. Johan siitä on pitänyt ääntä pitääkin. Toivottavasti kaikki osapuolet ovat nostattamatta enää asiasta meteliä, tai mitäs, sehän on meidän puolella. Rakennusliikkeen miehet sitä naputtelivat koko iltapäivän, Keväällä vissiin istutetaan juurelle villiviiniä, lempikasviani.

Mukavaa pikkujouluiltaa ja alkavaa adventtia!

Tämä ei vielä kuki, mutta yllätti ja yrittää tehdä nuppua. Yhden jouluvalon jo viritin, pieniä enkeleitä ikkunaan,.Lähdenpä hakemaan seuraavaa, kynttelikköä.

Adventin alla

Kirja on nyt oikoluettu ja lähetetty matkaan kohti Tamperetta. Hyvä matkaa!

Alkavaa adventtia ei toistaiseksi ole otetu suuremmin huomioon, paitsi että söimme tänään lipeäkalaa. Ennen inhosin sitä suuresti, mutta kyllä se vaan nyt maistui hyvältä. Vanhenemistako sekin?  Ruokaa jäi niin paljon, että huomenna pistän uuniin lipeäkalalaatikon. Sehän on ihan sopivaa adventtiruokaa. Mies lupasi tuoda luumusosetta ja torttutaikinaa, niin pyöräytän talven ensimmäiset (ja ehkä viimeisetkin) joulutortut.

Me emme ole kovin joulutorttuihmisiä, eikä oikeastaan jouluihmisiäkään ENNEN kuin sitten viimetipassa, kun valmistelen perinteistä glögijuhlaamme. Siitä alkaa meidän joulumme, Nyt niitä valmisteluja ennen pitäisi saada nukketalo siihen kuntoon, että voin raivata tuvan pöydän puhtaaksi ja nostaa kalusteet paikoilleen, siis sekä nukkiksen että tuvan. Huomenna viritän kuitenkin ensimmäiset jouluvalot. En viitsi ajatellakaan joulusiivousta tai leipomisia sitä aika suurta tilaisuutta varten.

Emme kuitenkaan ehtineet torstaina hoitamaan kuin osan asioistamme. Kela-käynti oli enemmän kuin tarpeellinen, vaikka luulin selviäväni vain kirjekuoren jättämisellä. Apteekkikäyntikin oli välttämätön ja sitten vielä käväisin postissa. Mutta loput jäivät hoitamatta. Toisaalta hyvä, jos nyt ilmenee esimerkiksi se, että jouluiset ulkovalot eivät pala.

Sorkin vähän ulkoasua, mutta huomautan, että keli Järvenpäässä ei ole kuvan mukainen, ei ainakaan vielä. Lauantaille on luvattu lunta.

Vähän raukea olo

En ole saanut oikein tartutuksi mihinkään sen jälkeen, kun tekstit lähtivät. Ehkä nämä parit vapaapäivät olivat ansaittuja... Olo on ollut jotenkin väsyneen raukea, kuten aina kun on saanut jonkun työn pois käsistään. Vaikka onhan tässä vielä tekemistäkin ennen kuin kirjalaatikko on terassin rappusilla.

Päivä alkoi hyvin, sillä eräs herra soitti ja osti kirjani, sen valmiin. Tuntui mukavalta, varsinkin kun olin jo surrut yhtä mainostani, joka ei tietojeni mukaan tuottanut yhtään tilausta. No tämä tuli sen pienen harrastelehden ilmoituksen perusteella, joten ei ihan kokonaan mennyt harakoille. Ostaja vielä kertoi olevansa samaa sukuakin ja kertoili isovanhempiensa tarinaa. Olisi ollut kiva jutella pitempäänkin, mutta olin juuri herännyt ja suu oli kuin hiekkapaperilla vuorattu.

Eilen käytiin juomassa leivoskahvit vaarin kanssa ja viihdyimme niin hyvin, ettemme enää ehtineet kelan konttoriin viemään hänen papereitaan. Tänään oli miehellä syksyn viimeinen soittotunti, joten päivä meni niissä merkeissä. Huomenna on käytävä paitsi kelassa, myös monessa muussa paikassa, apteekista ja postista alkaen.

Ehkä jokunen joululahjakin olisi ostettava, tai ainakin glögejä (ja toivottavasti kirjan pienimuotoisia julkkareita varten) lautasliinat, kynttilät ja etenkin lahjapussukat muksujen ym. lahjoihin. Olen monena jouluna ommellut kangaskasseja joulupakettien kuljettimiksi, mutta ei niitä kukaan halua joka joulu saada enkä minäkään ehdi nyt ompelemaan.

Elättelen toivoa siitä, että kirjani tosiaan valmistuu joulun alusviikolle. Tiukalle menee ja riippuu siitäkin, milloin saan vedoksen luettavakseni.

Helpotuksen huokaus

Ei se sitten itse kuitenkaan osannut taittaa kirjaansa, ei vaikka olisi miten helppoja, muka-helppoja ohjelmia ja taittopohjia ja vaikka mitä. Kannen osasin tehdä, mutta sitten, aikani tihrusteltuani pientä ohjepränttiä nettisivuilta, pinna paloi ja arvelin, että vanhassa vara parempi.

Ota sen kunniaksi pala kakkua ja vaikka kaffeet!

Huokasin tosiaan helpotuksesta, sillä hetki sitten vahvistin tutun Mediapinnan kanssa palvelukustanteen tilauksen. Kun joka tapauksessa haluan kirjan myyntiin eikä vain aitan seinustaa vuoraamaan, niin palveluista on maksettava. Näin se vaan on. Hih-hih, pian en enää ole "lupaava esikoiskirjailija"!

Tämä on ennakkomainontaa: kirjoitin kirjan meidän talostamme, joka täyttää tänä vuonna 120 v. Tila muodostettiin ensi vuonna 175 vuotta sitten perinnönjaon yhteydessä ja isäntä, josta pääasiassa kirjassa kerron, osti sen ensi vuonna 150 v. sitten. Kirjassa on myös talomme ympäristöstä, mm. hävitetystä Linnamäen huvilasta, Tuusulan kansanopiston perustamisesta ynnä muusta, aikajana 1800-luvulta n. 1950-luvulle, jolloin kenraali Talvela osti talomme. -  Joulun aikoihin sitä sitten toivottavasti on saatavissa esim. nettikirjakaupoista tai vaikka minulta.

Tulossa herkkuruokaa

Tuoksu ainakin on mahtava, toivottavasti maku myös. Mies oli huomannut jossain lehdessä, ehkä Annassa seuraavanlaisen reseptin: Pannaan kaksi hanhenkoipea vuokaan hapankaalin päälle ja kaadetaan päälle "riittävästi" tai ainakin 2 desiä valkoviiniä. Paistetaan 175 asteessa 3 tuntia. Lisätään päälle raakamakkaroita ja paistetaan vielä puoli tuntia. Laskemlmieni mukaan syömme tänään varttia yli kahdeksalta. Mies kävi varta vasten Lidlissä ostamassa noita hanhenkoipia. Kerron myöhemmin, vastasiko ruoka ennakko-odotuksiamme.

Aamupäivä meni nukkuessa, siis univelkojen perinnässä. Iltapäivällä saunoin oikein perinpohjaisesti ja siinäpä päivä sitten on hurahtanutkin. Aamulla on ihan vähän valkoista maassa, sen ehdin sentään huomata.

Voi kun osais

Tarttis olla tietokonenörtti talossa. Minä sain kirjoitettua 158 sivua kirjatekstiä, mutta sormi meni suuhun, kun teksti olisi pitänyt osata siirtää BoD:n easy (!!!!) book-palveluun. En osannut. Kannen sain värkättyä, kuvat siirtyivät ja kansitekstikin syntyi, mutta mitä mä nyt teen? Osaako kukaan auttaa? Osasin muuttaa tekstin vielä PDF:äksikin, jota en ole aikaisemmin tainnut tehdä kuin kerran. Mutta, mutta, nyt on sormi suussa.

Tässä on meidän kaupungin joulupuita, jotka suuresti ilahduttavat ainakin minua. Oli talous miten kuralla, miten paljon YT-neuvotteluja ja mitä tahansa säästöjä, mutta sirkushuviakin tarvitaan.

Kävin sitten siellä Kelankin konttorissa, jossa sain varsin hyvää palvelua. Jätin hakemuksen, olikohan se ylimääräinen hoitotuki vai tehostettu, keskitason tuki kuitenkin, johon isän pitäisi ilman muuta olla oikeutettu. Olisi pitänyt saada jo ainakin kymmenen vuotta sitten, jos joku olisi neuvonut. Nyt teen vielä valituksen yhdestä poistetusta etuudesta. Nimittäin, häneltä oli korkeiden tulojen takia (= äidistä tullut sadan euron perhe-eläke oman pienen eläkkeen päälle) poistettu 6 euron korotus rintamalisään. Ei siinä mitään, mutta kun se kuuseuronen on edellytys sille, että voi saada veteraanilisaa, joka on jo niinkin paljon kuin satanen. Kyllä se on järjestöntä, että lähes 92-vuotiaalta, 25 prosentin sotainvalidilta kehdataan poistaa tuommoinen minimaalinenkin lisä, jonka poiston seurausvaikutusta ei päätöksentekijä tietenkään ole yhtään aprikoinut. Kun nyt faijalla ei eläkettä kaikkineenkaan tule kuin tonni ja rapiat mukaan luettuna kansaneläke. Plus sitten se jättisuuri perhe-eläke. Suuri kiitos pitkästä elämäntyöstä viljelijänä ja sitä ennen sotatöissä. Ylimääräinen tietysti peritään pois, kuten hyväksyn, vaikken ymmärräkään. Tästä taisin jo kertaalleen paasatakin, mutta verenpaine nousee uudestaan joka kerta, kun asiaa mietin.

Terveisiä valvomosta

Valvomoksi on tämä työhuoneeni vallan muuttunut. Viime yönä menin nukkumaan aamuviidelta ja niin tein edellisenäkin yönä. Pitää varmaan ryhdistäytyä ja ruveta aikaisemmin nukkumaan. Kirjani, se seuraava, sehän minua valvottaa, mutta se on nyt aika hyvässä mallissa. Kerron siitä joskus myöhemmin, viimeistään sitten kun se on kädessäni.

Ehdin sentään eilen katselemaan joulunavaus-ilotulitusta ihan omalta parvekkeelta. Kuva ei ole häävi, mutta parempi kuin monen uudenvuodenyönä. Punainen on ilotulitusta, muut naapurien valoja. Tuntuu vain niin hassulta ajatella joulupukkeja ja ilotulituksia, kun ei talvikaan vielä ole alkanut. - Toivottavasti Eino ei käynyt vierailulla? Meille asti hän ei onneksi ehtinyt.

Tänään nukuin edellä mainitusta syystä pitkään. Sitten soitin Kelaan ja yritin selvittää vaarin eläkepäätöstä, mutta eihän siellä mikään selviä ilman valtakirjaa. Kun kysyin, miten valtakirjan voi puhelimitse lähettää, niin kaveri oli hiljaa. Olisi pitänyt heti valehdella, että tässähän se on nenäni edessä... Asia ei etene mihinkään ennen sitä valtakirjaa tai yhteistä puhelinsoittoa, jossa faija vakuuttaa valtuuttavansa minut hoitamaan asiaa. Ei auta, vaikka tiesin sentilleen hänen nykyisen eläkkeensä ja osasin luullakseni luetella ne etuudet, joita hän ei saa tai jotka on poistettu ilman laillista perustetta. Muuten vaan poistettu. Äidin jälkeen tulevan vaatimattoman perhe-eläkkeenkin osasin kertoa, mutta pikku byrokraatti veti tiukkaa linjaa. Huoh! Miten sairaat ja vanhukset ollenkaan selviävät?

Tänään, ei kun eilen, piti ja piti...

Olin suunnitellut kaikenlaista tekemistä tälle päivälle. Siis eiliselle lauantaille. Aikeiksi jäivät melkein kaikki, sillä tein jotain aivan muuta. Niinhän se usein menee. Miehellä oli aamulla harjoitukset ja sinä aikana ajattelin tehdä vähän nukkisjuttuja,. Uni maittoi paremmalta. Sitten kävimme vaaria katsomassa ja hän olikin aika pirteä. Sain mukaani Kelan kirjeet, joista emme kumpikaan ymmärtäneet mitään. Eläke-etuuksia oli jostain käsittämättömästi syystä leikattu ja perivät vielä liikaa maksetut rahat takaisin. En keksi muuta syytä, kuin muutaman kuukauden ajan maksetun leskeneläkkeen, joka tilapäisesti nosti faijan pieniä tuloja. Huomenna pitää keskustella alalla toimivan tyttären kanssa.

Kotiin ajellessamme saatoin ihailla komeaa täysikuuta. Kotona yritin kuvata sen, mutta mokoma asettui tarkalleen tammen oksien taakse.

Ei päivä tosiaankaan ollut huono, sillä neuloin pitsihuiviani varmaan ainakin 15 senttiä, skannasin muutaman kuvan tulevaan "tietokirjaani",  jonka kanssa olisi jo kamala kiire, ellei se olisi jo aika hyvässä vaiheessa tekstin puolesta. Muutama luku vielä olisi kiva kirjoitttaa.  Yhden teeman ehdin tänään hylätäkin, mutta pari kiveä on vielä käännettävä eli katsottava, löydänkö tarpeeksi materiaalia.

Vähän murhettakin riitti muuten mukavaan päivään: ex-työkaverin kuolinilmoitus pysäytti. Lepää rauhassa, Tapsa.

Yllätyskukka

Ällistykseni oli suuri, kun aamulla huomasin, että meidän joulukaktus on innostunut kukkimaan. Tämä tosin on sen parempi puoli. Etupuolella on kai sen verran hämärät valaistusolosuhteet, että nuput ovat kehittyneet vain ikkunan puolelle.

Tämä se kukkii milloin mihinkin vuodenaikaan. Samanvärinen kaverinsa taitaa tehdä kuolemaa, mutta se on ollut melko kitukasvuinen jo monta vuotta.

Isä tosiaan pääsi eilen sairaalasta. Kun tänään yritin soittaa, ei  kukaan vastannut. Minä teitysti säikähdin, sillä annoin puhelimen soida vaikka miten pitkään. Veljeni piipahti sitten tarkistamassa tilannetta. Onneksi kaikki oli hyvin. Vaari oli katsonut telkkaria eikä heti kuullut puhelinta. Sen takia en yleensä hänelle soittelekaan, vaan mieluummin käymme paikalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Se on isänpäivä

Olin vielä yöpaidassa, kun Nuorempi poika tuli isäänsä onnittelemaan. Olin ollut kaukaa viisas ja tilannut kaksi kinuskikakkua. Toinen vietiin minun isälleni sairaalaan, jossa olikin aika trafiikki. Toinen systeri miehensä kanssa käveli käytävällä vastaan, toinen istui faijan sängynlaidalla. Luultavasti kaksi seuruetta oli vasta matkalla. -  Isä pääsee mahdollisesti huomenna kotiin.

Sairaalan kanssa samalla ilmansuunnalla oli lounaspaikkamme, strutsitila, jonne riensimme seuraavaksi.

Vettä satoi lähes kaatamalla, mutta nuo uljaat eläimet viihtyivät ulkotarhassaan. - Ruoka oli maukasta, ei gurmeeta, mutta sitä emme odottaneetkaan. Strutsinlihaakin oli mukana leikkeleenä ja keitossa. Hyviä salaatteja ja ihanaa kotitekoista hapanleipää, jota olisi pitänyt kysyä kotiinkin. Lämpimänä ruokana keiton lisäksi oli linnanpaistia ja  vihannesvuokaa sekä pottuja. Täytekakkua en enää jaksanut maistaa palaakaan, mutta mukava emäntä pakkasi sitä mukaamme rasiallisen iltaherkuksi. Hyvää, mehevää, ei liian makeaa! On tässä nyt herkuteltu ja sitä isänpäiväkakkua, kinuskikakkuakin on vielä monta annosta jäljellä! Paha, että huomenna on paastopäivä. Mutta onhan tässä iltaa vielä jäljellä.

Hyvää isänpäivän jatkoa!

Kässäpäivää!

Aloitin vanhan, kunnon Fifi-huivin neulomisen, tarkemmin sanottuna Fifi2 - eli suorakaiteen muotoisenperuspitsikuvion, joka sopii minun taidoilleni ja tavoilleni oikein hyvin. Lanka on upeaa turkoosinkirjavaa, jota en valitettavasti saanut kuin yhden vyyhdin. Vielä ei ole tietoa, miten lyhyt nysä siitä tulee, mutta onneksi löysin kätköistäni kerän saman tapaista ja väriltäänkin yhteensopivaa lankaa. - Valitan, kuvia ei ole tarjolla. Kuvassa oleva kuva ei liity tekstiin, mutta onpahan muutaman viikon takainen, kun suunnilleen edellisen kerran aurinko paistoi eikä satanaut.

Aamulla lankomies melkein herätti minut. Hänen asiansa oli kysellä sukujuttuja, kun oli tullut kinaa jonkun kaverinsa kanssa meidän suvustamme. Uskalsin väittää suoralta kädeltä, että kaveri oli puhunut palturia ja äsken muistin tarkistaakin asian.

Tässähän tämä päivä on melkein mennytkin. Isä tietysti on kaiken aikaa mielessä. Sanoin miehelle, etten taida tohtia edes toivottaa hänelle sisuvoimaa toipumiseen, kun en tiedä, haluaako hän toipua. Sen tiedän miten ikävä hänellä on äitiä 65 aviovuoden jälkeen ja miten kurjaa on elää yksin. Hän oli eilen todella uupunut. Niin väsyneenä emme ole kai häntä nähneet aikaisemmin, ellei nyt jotain hautajaispäivää ja sen sellaista lasketa mukaan.

Aurinko kuitenkin paistoi ja niinpä haravoin äkkiä pahimmat tammenlehtikasat vähän syrjemmäksi. Keskiviikko, paastopäivä ja olen nauttinut vain litran teetä ja iltapäivällä kipollisen kaurapuuroa marjojen ja maidon kanssa. Huomisen ohjelmaksi on ajateltu sairaalareissua.

Tänään rampattiin

Tai oikeastaan rampattiin ja seistiin ja istuttiin autossa. Ensin seistiin ja jonotettiin influenssa-piikille. Ennen meitä jonossa oli noin 70 mummua ja faaria. Yllättävän nopeasti jono kuitenkin eteni. Ei tarvinnut odottaa kuin puolisen tuntia.

Sitten ajettiin sairaalaan isää katsomaan. Alkoi ramppaamisosio. Ensin mentiin huoneeseen numero 22, mutta sepä olikin tyhjä. Ei muuta kuin kysymään uutta osoitetta. Juu, se oli toisen käytävän toisessa päässä, numero 38. Edellinen kämpää oli joutunut remonttiin.

Isä oli kovin väsynyt, melkein nukahtelikin välillä, eikä osannut sanoa mitään kotiutuksesta. Ruoan hän kuitenkin sai menemään alas. Ei muuten ollut kovin herkullisen näköinen tarjotin: kulhollinen ilmeisesti ohrapuuroa, kipollinen viinimarjakiisseliä, pinaattitäytteinen pasteija ja paahtamaton paahtoleivän pala, voinappi ja lasi vettä. Tuoretta ei mitään, ellei nyt sitten se viinimarjakiisseli esittänyt sitä. Samoin proteiinien osuus taisi jäädä aika niukaksi. Faija ei tosin taidan juuri maitoa juoda ja siksi ehkä se vesilasillinen. Lounaaksi oli ollut silakkapihvejä, joita isä ei kihtinsä takia saanut syödä.

Kyllä on nyt jo aikaisin pimeää. Onneksi sain torkkua kuskin vierssä ja melkein pääsinkin täyteen uneen. Kenties se piikityskin väsytti.

Vielä yöllä

Päivä ei ole ollut oikein hyvä. Ensin tuli viestiä hyvältä, rakkaalta ystävältä, joka oli ollut sairaalassa tutkimuksissa. Tutkimukset jatkuvat siihen tahtiin, että yksinkertaisempikin ystävä ymmärtää totisesta paikasta olevan kyse. Vaihtoehtojakin oli lueteltu, ikäviä kaikki, mutta varmuutta siis ei vielä ole mistään.

Vähän tämän viestin jälkeen isä soitti sairaalasta. Kun ystävällä tutkitaan keuhkoja, on isällä maksa syynissä. Ikänsä lähes raitis mies on pistellyt ehkä lääkkeitä siihen tahtiin, varsinkin viime vuosina, että maksa varmaan onkin joutunut lujille. En tiedä, onko kummallakaan edes hyviä vaihtoehtoja olemassa, kun molemmille on jo sanottu, että "jotain siellä on". Vielä ei karhua ole kaadettu, eikä lääkäriäkään tavattu, mutta silti. Hyvä kuitenkin, kun tutkitaan.

Isää kävimme kotona tervehtimässä torstaina ja perjantaina häntä oli viety pillit vinkuen aluesairaalaan. Onneksi sinne suoraan. Kun mittarissa on 91 v. 9 kk, on aina, oli vaiva mikä hyvänsä, vakava paikka. Aamulla oli tarvittu monta nitroa ja silmissä oli hämärtynyt, siis sen maksan lisäksi, josta onneksi oli jo olemassa lääkärin lähtete. Kivulias kihtikin vaivaa.

Ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa ja anoa enkeleitä olkapäälle, eteen, taakse ja sivuille runsain määrin. Molemmille.

Käymme katsomassa isää, kunhan tiedämme, siirretäänkö hänen johonkin toiseen paikkaan, terveyskeskusteen tai kukaties kotiin.

Väärinkäsitys!

Istuimme aamulla, vai olisiko oikeammin sanoa puolenpäivän jälkeen kaikessa rauhassa tuoleissamme. Luimme lehtiä. Miehellä oli sentään vaatteet päällä, minä hörpin teetä yöpaidassa, kun ovi kävi. Siellähän se kaivattu ystävä oli ovipielessä! Joku väärinymmärrys oli käynyt, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt minullakin on hänen puhelinnumeronsa. Ja oli tosi kiva tavata!

Ehdimme paljon muutakin päivän mittaan. Kävimme isäpappaa tervehtimässä. Hän oli aika väsyneen näköinen, mutten ihmettele. Systeri oli ehtinyt käydä aikaisemmin päivällä ja sitten terveyskeskuksesta oli tullut tieto, että hänen kutsutaan tuntemattomasta syystä aluesairaalan tutkimuksiin. Verikokeissa oli ollut "jotain". En oikein ymmärrä, mitä kaikkea verikoe näyttää ja miksi olisi tehty muuta kuin rutiinikokeet, mutta ei kuulosta ihan lupaavalta.

Sitten hain uudet silmälasini. Yllätys, yllätys! Meidän lukuvalot eivät olekaan himmentyneet, vaan sitä olivat minun silmäni. Olipa ihana lukea "hyvässä valossa". Mies selvästikään tykkää näistä, mutta itse olen tyytyväinen.

Vielä kolmaskin toimi ehdittiin suorittaa. Ostin kolme kassillista tavaraa Joulun lapsille. Tai no, oli siinä yhdet toppasaappaat itsellenikin ja hunajakeksejä myös. Sitten pakkasin tavarat kolmelle lapselle. Hanskoja en löytänyt eivätkä ne olisi enää laatikoihin mahtuneetkaan. En käsitä, miten muut ihmiset saavat pakattua tavarat niihin naruilla kiinnitettäviin laatikoihin. Olisi selvästikin pitänyt olla vähintään kolmas käsi. En tohtinut pyytää miestä avuksi, sillä vaikka hän on asiassa ihan ns. hengessä mukana, niin kärsä on pitkällä jos joutuu jossain eukkoa auttamaan.

Jaaha, hiiri kuuluu olevan jossain selkäni takana. Ei muuta kuin äkkiä pois tästä huoneesta ja onhan se nyt jo nukkuma-aikakin.

Mitäs tästä sanotte?

Leivoin eilen kaksi piirakkaa, ei kun kolme. Kolmas oli mustikkapiirakka pakkasesta kaivamaani pohjataikinaan. Se ei maistunut enää hyvältä. Sen sijaan kaksi muuta maistui makoisilta. Toinen pn poro-suppilovahveropiirakka, jota pistelimme eilen poskeen ja toinen suppis-porkkana-sipulipiirakka kasvissyöjälle.

Tämän rouvan piti tulla klo 13 ja nyt kello on 16.20. Ei mitään havaintoa vieraasta. Viimeksikin hän teki oharin. Niinpä tulin tänne työhuoneeseen ja ryhdyn kirjoitushommiin.

Mutta mitäs tästä sitten sanotte? Eikö olekin ylväs tintti-ystävä?

Että tämmöistä tänään.

Näpertelyä

Olen nyt muutaman iltapäivän näperrellyt nukketaloa ja ensimmäiset kuvat on julkaistu nukkisblogissa. Käykääpä vilkaisemassa! Siellä on syntymässä majatalo, jonka nimeksi tulee Iloisen lesken majatalo. Ei se vielä valmis ole, mutta siinä vaiheessa että sain ensimmäiset kuvat ainakin omaksi ilokseni otettua. Harmi vain, että kaikki epätarkkuudet ja kierot saumat näkyvät niin erinomaisen hyvin kuvissa. Onneksi listoituksilla saa pahimmat piiloon! Tämä on vieraiden seurustelunurkkaus, josta joskus tulevaisuudessa voi piipahtaa parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa.

Kun iltapäivät ovat kuluneet maalaus- ja liimauspuuhissa, niin myöhäisillat ja melkein yötkin kirjoitushommissa eli on tässä ohjelmaa eläkeläiselle ihan tarpeeksi. Nyt pitäisi kaivaa pölynimuri esille ja sitä ennen raivata nukketalokemoja pois pöydältä (luultavasti pöydän alle - ).

Illan ohjelmassa on vielä poro-suppilovahveropiirakat ja pelkän suppispiirakan teko huomista rakasta vierasta varten. Hän on kasvissyöjä, mutta kun tulin ottaneeksi porojauhelihan sulamaan, niin syömme sen piirakan sitten itse tänään.

Melkein uskomatonta

Että voi samalle viikolle sattuakin! Lapsuudenystävä on tulossa käymään ja naamakirjassa sain kaveripyynnön ventovieraalta nimimerkiltä. Kysyin tietysti, kuka on hän on ja tunnenko. Sain nimen, joka kuulosti tutulta ja piti vielä varmistaa tyttönimi. Kyllä, se oli toinen lapsuudenystävä. Kun edellinen kaveri oli kansakouluajoilta, oli tämä oppikoulussa paras ystäväni.

Kummankin kanssa tiet erosivat aikanaan. Toinen lähti papiksi Hollantiin, toinen meni Suomessa naimisiin ja yhteydet vain katkesivat. Nyt tämä viime mainittu oli nähnyt haastatteluni Kotiliedessä - kyllä, semmoinen oli viime numerossa - ostanut heti kirjani ja nyt tässä viritellään vanhaa ystävyyttä. Kumpaakin on elämä sekä kolhinut että antanut paljon hyvää.

Onkohan se tämä ikä, kun rupeavat vanhat kaverit muistumaan mieleen ja ihan oikeasti on kiva kuulla uutisia ja tavata?

Tässä tämä paksukainen kertoo elämänsä kohokohdista. Kuva on aika karmea, mutta minkäs teet. Vaikka olisi se kuvaaja voinut etsiä vähän sievempiäkin kuvakulmia. Vaatteetkin ehtivät rypistyä kuvauksen tiimellyksessä.

- Tänään on taas paastopäivä. Kuvaushetkestä lähtien on painoa pudonnut ainakin viisi kiloa virallisesti plus kaikki ne, jotka kesällä tulivat grilli-iltojen iloista ja joita en laske mukaan, vaikka ne kuvassa vielä esiintyvätkin.

Kellot menossa kohti kesää

Onpa hyvä, että samalla kun kelloja ensi yönä siirretään taaksepäin, niin saadaan patterit vaihdettua. Meillä on paljon seinäkelloja, muutama herätyskellokin, mutta tällä hetkellä suurin osa kuolleessa tilassa eli patterit loppu. Kaikkia ei muutenkaan viitsitä päivittää, varsinkin kun molemmat olemme sitä mieltä, että tuo vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä on tarpeetonta hömpötystä.

Jos kellot kääntyvät kohti kesää, niin kai tässä vähitellen pitää orientoitua kohti joulua. Muutama joululahja-ajatus on jo vireilläkin. Olen sinänsä tykännyt aina joulusta ja jouluvalmisteluistakin, aikanaan, vaikken koe olevanikaan mikään varsinainen jouluihminen. Joskus olisi kiva istua valmiiseen joulupöytään, jonka joku toinen olisi kattanut. Sitä ihmettä ei ole koskaan tapahtunut. Jaa, oli kai sentään silloin kun Tytär oli pieni ja käytiin anoppilassa jouluaterialla.

Tämän päivän ohjelmassani on ollut pääasiassa nukketalon ikkunoiden rakentelua. Seuraava vaihe olisi nostaa kolme seinää pystyyn ja liimata ne yhteen. Mies näytti aika hapanta naamaa, kun kysäisin, saisinko mahdollisesti apua, jos satun sellaista tarvitsemaan. Siis ei. Paras siis saada kappaleet naisvoimalla paikoilleen. Kuvia ei ole vielä otettu, mutta aikanaan niitä tulee, tai siis menee nukkisblogiini.

Hänen tautinsa jatkuu ja jatkuu, yskä siis. Eilen jo tuli vertakin nenästä yskänkohtauksen jälkeen, onneksi vain vähän, mutta pelottaa, milloin ratkeaa joku isompi suoni. Kylkiluu kuulemma on jo katkennut ja mahan lihaksiin sattuu yskiessä. En yhtään ihmettele. Kahdet lääkkeet on ja kahden viikon kuuri puolivälissä, mutta eipä tunnu tepsivän. Paha juttu.

Ei hän ihan reporanka sentään ole, sillä kuuluu parhaillaan harjoittelevan soittoläksyään ja kävi päivällä hakemassa poromiehiltä tilaamamme laatikollisen poronlihaakin. Kauppiaat olivat tulleet etelään, meidän torillemme, joten hakemisen vaiva ei ollut suuri. Maksoihan se, tietysti, kun toistakymmentä kiloa ostaa kerralla hyvää lihaa. Aioin tehdä poropiirakkaa suppiksilla höystettynä ystävälleni tarjottavaksi, mutta onneksi kysyin ensin. Ei käy, hän onkin kasvissyöjä, minkä olin tykkänään unohtanut.

Ja tänään vieläkin parempaa mieltä

Tämä on hyvä päivä. Vaikka puolen päivän aikaan oli aika kosteaa, ei satanut. Sumuista oli, mutta sitten jossain vaiheessa sumuverho repesi ja aurinkokin näyttäytyi. Oli melkein hämmentävän valoisaa, vaikka nyt tietysti on jo iltapimeä. Huom. Muistimme kiskaista sähköt pois ulkovalosta.
Kuva ei liity mihinkään, eikä hevoskastanjassa enää varmaan ole lehtiäkään, ei ainakaan tämän värisiä.

Sitä kylläkin ihmettelimme, kun lääkärireissun jälkeen ajelimme vaaria tervehtimään, miten paljon puissa on vielä lehtiä. Koivuissa ainakin.

Isällä kaikki hyvin, samoin minulla. Lääkäri tarkasteli ihottumaani ja totesi, että ei voi auttaa, mutta vaarallista se ei ole. Syytä mokomaan ei tiedetä, se tulee ja voi mennä poiskin omia aikojaan. Kortisoni on jo kokeiltu ja se ei auttanut. Käsivarsissa on rumia punaisia läikkiä, mutta pianhan ne taas peittyvät hihojen alle.

Yksi ilonaihe odotti sähköpostissa. Ystäväni Hollannista on juuri jäänyt eläkkeelle ja tulossa koti-Suomeen. Tapaamme ensi viikolla. Ystävyytemme on peräisin kansakoulun tokalta luokalta.

Hyvää mieltä

Olisipa kiva lähteä kirjamessuille, mutta kipeät lonkat eivät kerta kaikkiaan sitä salli. Mutta kirja-ala kylläkin aiheuttaa nyt oikein runsaasti hyvää mieltä. Ensinnäkin Kaisalle kiitos tiedoista. Toisekseen eilen lähti postiin yksi tilattu kirja ja tänään toinen. Kolmanneksi, itse lähetin yhden kirjan saatekirjeellä varustettuna yhdelle taholle, jonka toivon tarttuvan "syöttiini". Se siis meni markkinoinnin piikkiin. Neljänneksi: äsken tilattiin peräti kaksi kirjaa! Taisipa tämä viime mainittu rouva kuulla, kun lausahdin yhdessä tilaisuudessa, että kirjani sopii hyvin vaikka joululahjaksi!

Päivä on mennyt lähinnä tyhjän toimittamisessa. Nukuin älyttömän pitkään, mutta toisaalta myös valvoin myöhään kirjoituspuuhani kimpussa. Huomenna pitää varmuuden vuoksi olla kello soimassa, sillä minulla on lääkäriaika puolen päivän aikaan. Tänään on myös paastopäivä ja kas, miten tämmöisenä päivänä tulee kaikenlaisten herkkujen mielitekoja. Onneksi niitä ei ole kotona.

Mies sai uudet lääkkeet karmivaan yskäänsä, mutta toistaiseksi ne eivät ole vaikuttaneet sinne eikä tänne.

Iltalampun valossa

Ihan heti en vielä ole kömpimässä nukkumaan, mutta hyvän yön toivotukset taitavat olla paikallaan. Tässä istun vielä iltalampun valossa. Terassin lampun lisäksi meillä on toinen, todella viheliäinen iltalamppu. Aitan nurkan valaisin on mennyt sekaisin, emmekä koskaan päiväsaikaan muista sitä. Liiketunnistin kai on pimahtanut, kun lamppu syttyy omia aikojaan, palaa hetken ja sammuu sitten. Epäilimme ensin lintuja tai heiluvia kuusenoksia taikka tuulta, mutta ei nyt joka ilta sentään noitakaan ilmiöitä ole kaiken aikaa. Kirjoitin muistilapun työpöydälle, että huomenna käymme kiskaisemassa pistotulpan pois rasiasta. Ennen kuin joiku naapuri tulee reklamoimaan. Toisaalta se on hyvä varasvalo, mutta kiusallinen silti.

Palaan vielä sunnuntain poropataan. Se oli lämmitettynäkin vielä tosi hyvää. Samaa ei voi sanoa perunoista. Mies toi lauantaina pussillisen perunoita, jotka olivat "kiinteitä". Todella, ne eivät meinaa millään kypsyä. Että niin kiinteitä. Isoja moikareita, jotka puolitettunakin ovat ns. tavallisia pottuja suurempia. Olisivatpa edes hyviä, mutta mitä vielä! Keitin tänään kaksi perunaa. Toinen kiehui puolisen tuntia ja oli vielä kova. Toisen keskellä oli musta aukko, jota en huomannut halkaistessani pottua vaan vasta kun piti ruveta syömään. Taitavat päätyä kompostiin, vaikka pahalta sekin tuntuu.

Tänään olen nyhertänyt koko iltapäivän, tai melkein, kirjoitushommissa. Muutama sivu tekstiä ja muutama mukava uusi tiedonsirunen. Sen lisäksi kudoin pari kerrosta isännän villapaitaa ja pätkän sukkaa, melkein alusta melkein terän puoliväliin. Kun toinen on kevyt ja toinen painava työ, niin yritän vähän vuorotella, etteivät kädet ja hartiat väsyisi liikaa. Että semmoista askaretta ja ilonaihetta tänään.

Poropataa

Meillä oli pakastimessa poronpaisti, joka melkein pyysi päästä sunnuntairuoaksi. Annos on sen verran reilu, että siitä riittää vielä toiseksikin ateriaksi. Näin sen tein:

Ruskistin kuutioiksi leikatun paistin (en punninnut, mutta ehkä kilon verran) ja samaten kuutioidut 3 possun kasleriviipaletta (vajaa 600 g) padassa. Oivariinissa. Lisäsin tilkan vettä, 5 isoa sipulia lohkoina, 4 tai 6 porkkanaa paksuina viipaleina, suolaa, laakerinlehden, n. 20 mustapippuria ja viitisen isoa hillospulia sekä kaksi kourallista kuivattuja suppilovahveroita. Haudutin n. 3 tuntia, jonka jälkeen liemi vaati vähän sakeutusta, jolloin lisäsin 2 tl korppujauhoja ja 2 dl kermaa. Ja ai että oli hyvää!

Väsyttää ja kolottaa

Noinkohan se talossa majaileva flunssa nyt iskee minuun? Väsyttää, kurkku on kipeä ja kolottaa vähän siellä sun täällä. Aloitan kokeilemalla auttaako sauna. Viinasta en niin tiedä, mutta tervaa ei ainakaan ole talossa. Yhtenä lääkkeenä kokeilin jo karpalomehua, joka olikin niin tuhtia tavaraa, että huh-huh. Mies yskii vieläkin vähän, mutta ilmeisesti pahin tauti on jo ohi. Toistaiseksi.

Lehtiä tulee puista hirmuista vauhtia; tämä oli vielä alkuviikon tilanne. Varsinkin tammenlehtiä on tullut paksut kerrokset, joita ei ainakaan tässä kunnossa ole asiaa lähteä haravoimaan. Mies lohdutti, että kyllä ne lumilingolla viimeistään lentävät taivaan tuuliin. Kun monessa blogissa on jo esitelty oikein lumisia teitä ja maisemia, niin niitä ei meillä vielä ole. Kuuraa vähän nurmella aamulla, mutta pian kai se lumi täälläkin on.

Tämä lehtimatto taitaa olla pääasiassa polun laidoilla kasvavista haavoista. Onneksi tätä ei meidän tarvitse haravoida.

Jos nyt sitten sinne saunaan... Otin pakkasesta sulamaan palan poroa, jonka ostimme jo joskus kevätpuolella. Se pääsee huomenna pataan muutaman possunkimpaleen ja sipulin kanssa.

Hrrr, auton ikkunat jäässä

Tämä oli sitten ensimmäinen aamu, kun mies sa skrapata auton lasin puhtaaksi. En katsonut mittariin, mutta pakkasella oli. Lunta ei sentään vielä olen tänne etelään tullut, mutta lähipellot olivat kuurassa. Syksystä siirrytään talveen, ei mikään auta. Kuurankukkia en ehtinyt kuvaamaan, sillä me riensimme lääkärikeskukseen. Kai tässä tilaisuuksia vielä tulee siihenkin, kun edessä on pitkä, pimeä talvi.

Mehän emme normaalisti aamuaikaan muuta kuin kylkeä käännämme, mutta nyt oli mentävä labra-asioille. Samalla tilasin itselleni lääkäriajan kahdellekin tohtorille. Suunnitelmissa oli silmälasien uusiminen lähiakoina, mutta taitaa olla viisainta ensin katsoa mitä lääkärin ehdottelevat. Varmuuden vuoksi.

Miehen olisi pitänyt uusia yskänlääkeresepti samalla retkellä, mutta eipä tuo katsonut asiakseen sitä tehdä. No niin, nyt hän on sitten yskinyt, röhkinyt ja sylkenyt limaa kurkustaan koko iltapäivän. Hän jopa näki käytävällä henkilääkärinsä, joka varmaan kuuli vastaanotolleen asti miehen yskimisen. Kurja vaiva.

Kotimatkalla kävimme ammattioppilaitoksen kahviossa, josta ostin illaksi hyvän näköistä ruokaa: riistalihapullia ja juurespihvejä ja aamupalaksi itselleni täytettyjä sämpylöitä. Ah, että ne olivat rapeita ja hyviä. Siellä oli menossa palohälytys ja minkin kaivoin jo kameran esille, jotta voisin kuvata komeita palomiehiä kiiruhtamassa koulun ovesta sisälle. Pah, ne menivätkin takaoven kautta ja näimme vain takavalojen vilahduksen, kun tilanne oli jo ohi. Tulipaloa siellä ei ollut, vaan onneksi väärä hälytys, kuulemma. Muta harmi, kun ei tänne blogiin saanut yhtään eksotiikkaa.

Päivä on sinänsä ollut kaikin puolin hyvä, vaikka pitikin panna herätyskello herättämään. Posti toi kirjakerhosta Kerällä-nimisen kässäkirjan. Napsin kuvan WSOY:n nettisivuilta. Kirja sopii minulle erinomaisen hyvin. Ohjeet ovat hyvin yksinkertaisia ja helppoja, sellaisia joiden olen huomannut käyvän minulle paremmin kuin monimutkaiset. Ainoa miinus minulle oli se, että monet lankamerkit olivat tuikituntemattomia, mutta kirjoittaja onkin tamperelainen lankakauppias, joten varmaan hän sitten myisi noita lankojakin. Jos olisin itse Tampereella käymässä. Bongasin jo monta sellaista nopsaa käsityötä, jonka voisin hyvinkin tehdä alkavan talven aikana. Kiva kirja!

Vähän viluttaa

Aurinko paistaa ihanasti, mutta lämpöä ei taida viittä astetta enempää olla. En vilkaissutkaan lämpömittarin suuntaan, kun lähdin kompostorille. Olisi ehkä kannattanut, sillä viluttaa vieläkin.

Toinen syy palelemiseen on tietysti tämä keskiviikko- eli paastopäivä. Keitän pian annoksen kaurapuuroa, joka lämmittää ihan niin kuin jo muinoin Markus-sedän aikaan. Ja nämähän ne tietysti lämmittävät. Sukat ovat syksyn sukkasadostani poimitut.  - Sääreni ovat kieltämättä kirjavat, mutta ei ne luonnossa ihan noin pahoilta näytä.

Nuoremmat lukijat eivät ole varmaan kuulleetkaan Markus-sedästä, joka oli kova sana minun lapsuudessani. Istuttiin korva kiinni radiossa ja kuunneltiin lastenohjelmaa. Telkkaria ei silloin vielä ollut, ei meillä ainakaan. Muistan, miten ensimmäiset televisiot eivät suinkaan tulleet nuorille tai keski-ikäisille perheille, vaan mummuille. Meilläkin mummi osti telkkarin monta vuotta ennen kuin se tuli meille. Vuotta en muista, joskus 50-luvun lopulla ehkä.

Sitä ihmettä sitten käytiin katsomassa: Lassie-filmejä, Felix-kissaa ja muita. Tuolit pantiin riviin katsomoksi, sillä naapurin mummujakin saattoi tulla sopivasti kylään. Arabia teki oikein televisiokuppejakin, sellaisia joiden tassia oli venytetty, jotta "kastettavat" mahtuivat kupin kanssa samalle lautaselle.

Taitaa kylmetä?

Talven alkua on jo kovasti povattu ja siltähän tuo tuntuu. Iltaruskokin oli sitä enteilevä:

Kaikkein voimakkainta punaa en saanut kuvattua, kun kuvaan olisi tullut pääasiassa puiden runkoja. Tämänkin otin eilen tai toissapäivänä, muta tämän illan kuva oli lähes samanlainen. Illan rusko, aamun pasko, sanoi anoppivainaa.

Viileys tuntuu varpaissakin, mutta onneksi villasukat lämmittävät. Tähän asti olen pärjännyt paljain varpain, mutta kai se on uskottava että talvella pitää olla sukat jalassa. Yösukatkin on jo katsottu varalle valmiiksi.

Kehuin lauantaina jo ennakkoon miehen kauppaostoksia. Punaviinissä marinoitu ja kypsäksi haudutettu karitsanpotka se vasta olikin hyvää. Samoin valkosipulilla ja chilillä maustetut ja marinoidut silakat! Nyt tosin on paastopäivä (5:2) eikä passaa liikaa kirjoittaa ruoasta. Annos kaurapuuroa oli lounaaksi ja ehkä illalliseksi voisin syödä muutaman silakkafileen. Mies toi pari päivää sitten lehtikaalia ja siitä ehkä voisi tehdä jonkun paastopäivään sopivan kevyen jutun?

Päivä on melkein mennyt harakoille, sillä valvoin jostain syystä melkein aamuun asti ja niinpä sitten nukuin oikein hirveän pitkään ja herättyäni olin pitkään aika tokkurainen. Litra paastopäivän lämmintä teetä sitten kyllä virkisti, mutta päivälle suunnitellut tekemiset jäivät tekemättä. Vaan eipä siitä suurta haittaa tainnut olla. Nipun laskuja aion maksaa vielä tänään ja ehkä illalla värkätä jotain kirjoitushommaa. - Tervetuloa muuten kaikki uudet lukijat, joita on mukavasti "tipahdellut" blogiini.
Hyvää viikkoa teille ja kaikille muillekin!

Olipa ihana päivä

Tänään oli todella mukava päivä tehdä pieniä pihatöitä. Minusta ei vaan kovin paljon ole enää tekijäksi, mutta onneksi sain ainakin kaikki vesisaavit tyhjennettyä. Muutama kasvilaatikko jäi vielä kiskomatta talvipaikalleen tammen juurelle, mutta sitten voimat loppuivat. Kävin myös kuvaamassa syksymaisemia - niin kauan kun on jotain kuvauksellista. Tänään sitä oli. Viimeiset auringonlaskun kuvat ovat vielä kamerassa. Ne otin äsken parvekkeelta.

Vaahteranlehtien takana kaukana oli vielä muutama viikko sitten upeat ruskan värit, nyt haalistuneet. Mutta taivas oli heleän sininen. Tämä maisema on saman pellon toiselta laidalta.

Pihahommien lisäksi sain valmiiksi viidennen sukkaparini Sukkasatoon. Se saa lähteä Joulun lapsi-paketissa jollekin nuorelle neitokaiselle. Mies haki kolme laatikkoa, joita nyt pitäisi pikku hiljaa ruveta täyttämään.

Päivä on tähän mennessä ollut oikein hyvä. Miehen karmea yskä ja eilen illalla häntä kovin pahasti vaivanneet vatsakivut olivat aamuun mennessä sen verran hellittäneet, että hän uskalsi lähteä soittoharjoituksiin. Illalla jo mietin, pitääkö lähteä päivystykseen, mutta ei kuulemma ollut tarpeellista. Onneksi tuska oli helpottanut, kuulemma aamuneljään mennessä. Arvelumme on, että vaivan syy on tuo repivä yskä, joka varmaan hajoittaisi keneltä tahansa sisäkalut. Nyt ohjelmassa on minun saunani - mies ei sauno - ja sitten syödään erinäisiä herkkuja, joita tänään kaivelin kauppakassista. Lampaan potkaa, halstrattuja silakoita, graavilohta siellä ainakin näytti olevan. Nam-nam.  - Ei muuta kuin leppoisaa lauantai-iltaa muillekin!

Vähän virkistystä

Jos ei muuta, niin vaihtamalla blogiin reipas Olli Orava talviturkissaan. Nämä syövät ja kantavat evästä talvisäilöön niin paljon kun ikinä ehdimme viedä heille ruokaa. Senpä takia lintulaudan katto onkin aika usein nurin niskoin: palvelu ei pelaa tarpeeksi rivakasti.

Kun eilen kävin postilaatikolla, oli orava jo odottlemassa, kun kuuli että tulin ulos. Se oli kaivelevinaan jotain eväskätköään, mutta tarkkaili pelkäämättä minun liikkeitäni. Kun sitten tulin takaisin ja kävin hakemassa kauhallisen apetta, oli orava jo tulossa rappusille. Meillähän ruokintalauta on terassin kaiteella ihan raapusten vieressä. Kyllä eläin ruokkijansa tuntee.

Eläimistä puheenollen. Ratsastajatyttö ilmoittautui aamulla. Kaikki hyvin, koiralla on paljon uusia lajitovereita, polle viihtyy ja neiti myös. Paitsi että Saksassa olisi kiva osata saksaa eikä olla täysummikkona.

Hyvää Aleksis Kiven päivää

Ja samalla erinomaista suomalaisen kirjallisuuden päivää kaikille meille lukuhulluille! Posti toi, tai siis itsehän minä tämän olin tilannut ja mies haki paketin postista, Riitta Konttisen uunituoreen teoksen Onnellista asua maalla.

Selailin teoksen vasta läpi, mutta paljon on asiaa, paljon kuviakin ja kun itseäni tämä taitelijayhteisön elämä ns. sattuneesta syystä kovasti kiinnostaa, niin kirja tulee taatusti tarkkaan luettua. Olen siksi paljon pöyhinyt tätä teemaa, että tuskinpa varsinaisia jymy-yllätyksiä itselleni tulee, mutta taatusti uusia näkökulmia ja ennen näkemättömiä kuvia. En nyt sentään väitä omaa tietämystäni laajasti sivistyneen ja taiteilijoita perusteellisesti tutkineen professorin kirjoittamaan painavaan sanaan. Myös sanan varsinaisessa merkityksessä painavaan. Hienolta vaikuttava kirja ja sopii hyvin suomalaisen kirjallisuuden päivän lukemistoksi!

Kopioin seuraavan tekstin, kuten kuvankin suoraan kustantaja Siltalan nettisivuilta:

"Tuusulanjärven itärannalle 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntyneen taiteilijayhteisön merkitys on ollut Suomen taide- ja kulttuurihistorian kannalta keskeinen. Sen asukkaat, kirjailija Juhani Aho, säveltäjämestari Jean Sibelius, runoilija J. H. Erkko sekä taidemaalarit Eero Järnefelt, Pekka Halonen ja Venny Soldan-Brofeldt kuuluivat suomalaisen musiikin, kuvataiteen ja kirjallisuuden eliittiin. Heidän työnsä ajateltiin vahvistavan suomalaisten itsetuntoa ja käsitystä Suomesta kansakuntana. Heistä tuli ”kansallista omaisuutta” ja yhteisön taiteilijakodeista, Aholasta, Suvirannasta, Halosenniemestä, Ainolasta ja Erkkolasta suosittuja pyhiinvaelluskohteita.

Taiteilijayhteisön arki on kuitenkin jäänyt paljolti tuntemattomaksi. Minkälaisin ihantein ja odotuksin koteja rakennettiin? Miten taiteilijuus vaikutti elämäntapaan? Miten lapset kasvatettiin? Miten selvittiin taiteilijan ammattiin liittyvistä taloudellisista ongelmista? Miten suhtauduttiin ajassa risteileviin aatteisiin? Entä mitä merkitsivät laajat sukuverkostot – Järnefeltit, Swanit, Brofeldtit, Sibeliukset, Soldanit, Haloset, Mäkiset, Erkot?

Professori Riitta Konttisen kirjassa etsitään vastauksia näihin kysymyksiin ja tarkastellaan yhteisöä kokonaisvaltaisesti, unohtamatta kuitenkaan yksit - täisiä taiteilijoita ja taiteilijaperheitä. Kehyskertomuksena toimii Suomen itsenäistymisen historia, joka monin tavoin solmiutuu taiteilijoiden elämään, työskentelyyn ja toimintaan.

Tavallisesti on puhuttu vain taiteilijayhteisön miehistä. Riitta Konttisen mukaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön naiset olivat kuitenkin sen syntymisen, sen kodeissa noudatetun elämäntavan ja sen piirissä harjoitetun taiteen kannalta keskeisiä. Juhani Ahon puoliso Venny Soldan-Brofeldt oli naisista ainoa, jolle taide merkitsi ansiotyötä, mutta myös Saimi Järnefelt oli ollut ammattinäyttelijä ja Maija Halonen saanut pianistin koulutuksen. Monitaitoinen Aino Sibelius, jota hänen puolisonsa kutsui ”tunteiden taiteilijaksi”, muun muassa suunnitteli huonekaluja Ainolaan. Kaikki nämä avioliitot oli solmittu rakkaudesta, mutta puolisot löydettiin ajan ihanteiden mukaisesti omasta sosiaalisesta ryhmästä, lukuun ottamatta Halosia, sillä Pekalla oli talonpoikainen tausta kun taas vaimo Maija tuli lehtoriperheestä.

Taiteilijayhteisöä on ajateltu idyllinä, mutta kolikolla oli myös kääntöpuoli. Venny Soldan-Brofeldt kirjoitti myöhemmin muistikirjaansa: ”Pahin painajaiseni, olemme muuttaneet takaisin Aholaan.” Aviomiehen kuuluisuus toi mukanaan raskaan talouden, eikä omalle työlle enää tahtonut löytyä aikaa.

Alkuperäiseen arkisto- ja kuva-aineistoon perustuva kirja toimii myös syventävänä oppaana Ateneumissa lokakuussa 2013 avattavaan samannimiseen näyttelyyn.

Graafinen suunnittelu: Heikki Kallioma"

Ja niin he lähtivät

Nimittäin Ratsastajatyttö ja koira. Tänään he lensivät Saksaan, taitavat näihin aikoihin laskeutua Euroopan suurimmalle kentälle, ellen väärin arvioi. Hevonen meni jo edellä ja kuulemma viihtyy vihreämmillä niityillä. Sitä en mene sanomaan, onko sille opetettu saksankieltä vai saako ohjeet vallan suomeksi. Isänsä on selvästi haikealla mielellä, mutta ehkä vielä tämän vuoden puolella näemme. Mutta hyvää matkaa ja ennen kaikkea turvallista oloa vieraalla maalla!

Vaikka neito on asunut jo toistakymmentä vuotta muualla kuin täällä lapsuuden kodissaan, niin on se vähän eri jos asuu Kirkkonummella tai Ypäjällä tai vaikka Turussa kuin Saksassa.

Mies on parhaillaan lääkärissä. Yskä ei ole hellittänyt, eikä lääkkeen määrännyt tohtorisetä oikein uskonut, että se on edes lääkkeen syytä. Voisiko olla mahdollista, että lääkkeiden yhteisvaikutuksesta astma puhkesi tai jotain? Toivottavasti tämän päivän tohtoritädillä on keinot saada tuo kauhea, vierestäkin sieluun ottava röhkiminen loppumaan. Kumpikin pelätään, miten kroppa kestää moista yskimistä, kun ajoittain kohtaukset vetävät pään punaiseksi, mahaan sattuu, kylkiin sattuu. Onneksi kylkiluut eivät vielä ole katkenneet.

Minulla on illalla menoa, minullakin ja pitäisi löytää yksi punakantinen vihko. Alan vähitellen ymmärtää mummoja, jotka hukkaavat tavaroitaan. Eli nyt pitää ryhtyä vihkon metsästykseen. Tämän kiinteistön alueella se joka tapauksessa on. Heippa!

Ei kaalia?

Voitteko kuvitella, meidän K-supermarketkaupassa ei ollut tavaallista keräkaalia? Keksimme eilen, että kunnon kaalipata on oivallinen sunnuntairuoka, mutta pieleen meni. Ei sitä nyt sentään rynnätä kaupasta kauppaan kaalia hakemaan. Vai olisikohan niin, että kaikki muutkin keksivät keittää kaalisoppaa/kaalipataa/kääriä kaalikääryleita? Syksyruokaa parhaimmillaan...

Miestä otti muutenkin kaaliin. Hänhän sai todella onnistuneet verenpaine- ja turvotuksenpoistolääkkeet pari viikkoa sitten. Ei muuta vikaa kuin että tuli kaamea yskä. Mies yski pää punaisena ja kumpikin pelkäsimme, että joko pian noutaja saapuu, kun pää ratkeaa. Huomenna hän soittaa sairaalaan, mutta lopetti jo tänään lääkkeen ottamisen. Yskä lakkasi lähes saman tien.

Tämmöistä vaahteraa kuvasin pari päivää sitten täältä työhuoneen ikkunasta. Tänään olisi vielä aurinkoisempi kuvauspäivä, mutta on ollut vähän muuta puuhaa. Taidan kuitenkin hakea kameran ja ottaa vielä parit kuvat niin kauan kun aurinko paistaa ja lehdet ovat puussa. - Leppoisaa iltaa!

Viikko vilahti

Taas ollaan lauantain puolella eli onpa viikko vilahtanut nopeasti. Kävin sentään yhtenä päivänä lääkärissä, sain kudottua yhden sukkaparin valmiiksi ja toisen puolivalmiiksi ja kävihän Ratsastajatyttökin. Mies ramppasi muutamaan otteeseen asioilla, apteekissa, kaverinsa luona ja vakuutusyhtiössä hoitamassa hevosen ja matkatavaroiden vakuutusasioita. Niillä reissuilla ilmeni asioita, joita tytär itse ei olisi varmaan osannut ottaa edes huomioon, mutta nyt asioiden pitäisi olla järjestyksessä. Lähtö onkin luultavasti jo viikolla, joten halit taisivat jäädä tällä kertaa halaamatta.

Mutta niin paljon tuo lähtö on minullakin takaraivossa, että näin viime yönä unta: olin itse Saksassa. Paikkakunnalla oli aukealla pellolla harvakseltaan punaisia mökkejä, jotka olivat hevosihmisten majapaikkoja. Ruoka tarjottiin jostain keskuskeittiöstä ja sain lautasellisen laihaa keittoa, jossa juuressuikale etsi kaveriaan. Makkaraa oli sentään keitossa yksi viidentoista sentin kokonainen, HK:n sinisen näköinen pötkö ja muutama viipale lisäksi. Toivottavasti tämä ei ennakoi tulevaa. Sitten näin toisenkin unen, jossa taisi esiintyä itse keisarinna Katariina upeassa palatsissaan, mutta enempää en enää siitä muista. Mies lukee parhaillaan uusinta Hirvisaarta.

Tämä ihana soilikki ei kuki meidän vaan ystäväni ikkunalaudalla tai siis ikkunan edessä. Täytyykin muistaa pyytää lehdenpala, jos siitä saisi kasvatettua meillekin. Meillä tosin on aika pienet ikkunat ja puitakin sen verran, ettei edes ikkunalaudoilla valo riitä kaikille kasveille.

Sukkaa ja vähän muutakin pukkaa

Sain vihdoinkin eilen kuvatua ja lisättyä Sukkasadon Heinälatoon sukkaparin numero kolme. Sukka on leveänpuoleinen ja kuvasinkin sen heppojen kanssa, vaikka aasinsilta kavionsuojukseen onkin aika heppoinen, jos niin saa sanoa.

Nämä sukat ehkä pääsevät Joulun lapsi-pakettiin, kuten seuraavatkin jo vartailla olevat, vähän kapeammat töppöset. Mies kävi hakemassa tänään laatikot, joita nyt sitten pikkuhiljaa ruvetaan täyttämään.

Kuvilla on lähes liikuttava tarina. Toinen tytär on lähdössä vieraille maille, tarkemmin sanottuna vuodeksi Keski-Eurooppaan ja kävi tuomassa osan tavaroistaan meille säilöön. Samalla saimme kuvan hänen hepastaan, josta periaatteessa omistamme toisen pään eli aikanaan maksoimme puolet konista. Olisi ehkä ollut liian herkkä hetki antaa vain omakuva isille. Minäkin otin kuvan Ratsastajatytöstä. Ikävähän sitä isällekin tulee, vaikka tytär on jo vuosikaudet asunut muualla. Ja vähän haikealta tuntuu minustakin, vaikkei Saksa missään maailman laidalla olekaan eikä lentolippukaan yllättäen maksa juuri mitään, jos osaa etsiä edullisen vaihtoehdon. On se niinkin, että jos aikoo maailmalle lähteä, niin nuorena sitä on uskallettava. Luultavasti näemme tytön vielä kerran ennen matkalle lähtöä, joten lähtöhalaukset ovat vielä edessäpäin.

Käsityöharrastus siis jatkuu. Hankin valtavan lankalaatikollisen lisäksi vielä Roosa nauha -sukkalankoja ja ohjekirjasenkin. Nyt kudon vuorotellen sukkaa ja miehen villapaitaa.

Kirjoitustyötkin ovat pahasti rästissä. Lupasin tekaista muutaman tarinan kyläkirjaprojektiimme, mutta niin vain on jäänyt kirjoittamatta. Aineisto sinänsä on niin vankasti päässäni, että eiköhän ne siitä synny, jahka ryhdyn rupeamaan. Kirjaprojektikin vaatisi jo vähitellen syventymistä itseensä, jos ei muuta niin ainakin synopsiksen verran. Olen keräillyt jonkin verran aineistoa, mutten läheskään tarpeeksi. Silti yksi tekstinpätkä oli ihan pakko kirjoittaa muistiin, ikään kuin potkuna takamuksille: kyllä se siitä lähtee. Vaan ei vielä tänään. Nyt lähden tekemään veneperunoita meille iltaruoaksi jo aikaisemmin paistettujen kanankinttujen seuraksi. Hauskaa iltaa!