Iloista wappua kaikille!

Nyt ainakin aurinko paistaa niin lupaavasti, että taidetaan istua illalla ikiomalla terassilla juhlimassa vappua. Ihan vaan  kahdestaan, mitä sitä nyt vanhat ihmiset muuta. Hheeh-heh.

Hui, iso kimalainen tms. pörräsi jostain tietokoneen takaa talviuniltaanSain sen pyydystettyä pyyheliinaan ja lähetin parvekkeelta muihin maisemiin.

Me höpsöttelimme eilen. Kävimme ostamassa pihaan ison riippukeinun, sellaisen omilla jaloillaan olevan. Kuva seuraa perästä, sillä keinu tulee vasta torstaina. Olisi ollut kiva saada se jo vapuksi kotiin, mutta laatikko ei mahdu autoon ja peräkärryä ei saa auton perään, kun pöljä autokauppias kyllä laitatti koulukun, muttei muistanut adapteria. Jannu sohlasi monta muutakin asiaa, joten tämähän ei tullut yllätyksenä, kun vihdoinkin saatiin peräkärry lumien alta esille.

Entinenkin riippumatto viritetään kyllä puiden väliin, mutta keikahdin siitä viime kesänä maahan, joten mies arveli eukon tarvitsevan turvallisemman lepopaikan. Kooltaan tämä on perhemallia, merkki Onyx, jos joku haluaa etsiä netistä heti kuvaa. Harmi vain, kun mulla ei ole pientä söpöä läppäriä, joten en voi kirjoittaa ulkona keinutellen, mutta ehkä ainakin voin lukea präntättyä tekstiä.

Sinivuokkoja on levinnyt pitkin pihaa. Nämä kylläkin ovat alkuperäisellä paikalla kivijalan kupeessa. Vieressä on skilloja ja siinä toinen jokapaikan kasvi tänä keväänä. Kumpaakin löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Lumikello ei kuki vanhalla paikallaan, vaan on lennähtänyt kokonaan tontin toiselle laidalle. Ja vielä yksi yllätys. Pelkäsimme keltavuokkojen tuhoutuneen kokonaan. Osa jäi uuden tontin rakennustyömaan alle. Postiauto jyräsi toisen kasvupaikan ihan lyttyyn, mutta niin vain siitä kiven juuresta näköjään vuokot nousevat. Mulla on vielä pari paikkaa tarkastamatta, mutta hyvä näinkin. Saman kiven juurelta pitäisi löytyä myös kuunliljaa jonkun ajan päästä. Mokoma postikuski ajoi kasvupaikan vallan mustalle mullalle.

Nyt on tulossa kaikenlaista kasvia ja siementä, joista kyllä riittää  tuhoutuneidenkin tilalle. Kivi on pihatien alussa juuri sitä varten, ettei siihen kukaan ajaisi, mutta sokeat autokuskit kyllä peruuttaa töräyttää vaikka isoonkin kiveen. Jotain lisäkasvullisuutta tai ainakin kepakkoa siihen pitää nyt kehitellä. Tilaamistani kasveista riittää vielä tyttärellekin ja sovimmekin jo alustavasti, että inventoin saaliin sitten kun saan juurakot, siemenet ja taimet kotiin. Mies ilmoitti yllättäen, että hän mielellään haluaisi daalioita ja sitä yhtä korkeaa, jonka nimi ei nyt tule mieleeni. Ei yhtään aikaisemmin huomannut sanoa.

Jaha, kauppareissulla kävijä tuli kotiin. Lähden purkamaan kasseja.

Hauskaa wappua!

Ihana päivä, eikö vaan?

Aurinko paistaa ihanasti. Kävelin kameran kanssa pihalla.

Kaikki nämä ovat "ensimmäisiä": valkovuokot ja käenrieska. Tai ainakin ensimmäiset meidän pihassa minun kameraani osuneet.

Kukkapenkintekeleessäni kukkivat têtê á têtê -narsissit niin suloisesti kuin pienet narsissit vain voivat.

Istutin nämä maahan muistaakseni jo toissa keväänä ja hvyin ovat juurtuneet, vaikkei penkki kovin laadukas olekaan. Istutin samaan paikkaan myös sinisiä vanhoja iiriksiä ja pioneita. Iiris ainakin näyttää talvehtineen ja jos en väärin katsonut, myös pionin alkuja näyttää nousevan maasta. Ihan lähelle en päässyt, kun penkin edessä kulkee ikivanha oja, jonka luulin jo kuivuneen lopullisesti. Tänä vuonna vesi lilluu paitsi ojassa, myös sen ympärillä. Olen puhunut monta vuotta kaarisillasta. Nyt se olisi oikein hyvään tarpeeseen. Ilman saappaita ei tulevalla kasvimaalla kävellä.

Lisää luontoa: fasaaniherra pörhisteli pihassa ja kutsun kuuli vaatimattoman näköinen naaraspuolinen fasaani. Kuvaan en heitä kuitenkaan saanut, mutta katsokaapa, miten komea kukko!

Kuvat on otettu kaukaa ja ikkunan läpi, mutta korvat on pystyssä ja posket punaisena tällä herralla. Alakuvassa se ilmeisesti jo tarkkailee vokottelemaansa rouvaa sivuvaimokseen.

Pala kakkua, kiitos!

Muistin yhtäkkiä, että jääkaapin uumenissa pitäisi olla vielä pala pääsiäiseksi tekemääni Sacher-kakkua. Epäilin sen olevan jo umpihomeessa, mutta ei!  Kysymyksessä on oikea kevätkakku, kun säilyy, säilyy ja aina vaan säilyy.

Olihan se pohjapuolelta aika kuivaa ja vähän jääkaapille maistuvaa, mutta runsaasta aprikoosikerroksesta ylöspäin ihan hyvää maultaankin. Paksussa suklaapäällyksessä ilmeisesti oli säilyvyyden salaisuus. Muistinhan minä vanhastaankin, että Sacher-kakku säilyy hyvin, mutta nyt tämä kyllä ihan vaan unohtui kaappiin. Tyhjensin kakkuvadin ja aion kyllä herkutella vielä ainakin pariin kertaan suklaakakulla. Ehkä liruttelen vähän mehua pohjapuolelle? Ohje oli ihan perus-Sacherin ohje, jonka olen kirjoittanut vanhimpaan reseptivihkooni vuonna 1968 tai -69.

Tässä vielä kuva eilisestä koiravieraasta, joka päätti ruveta autokuskiksi. Koira on tottunut autoilija eikä sitä yhtään haitannut, vaikka me juttelimme auton ulkopuolella. Autoon pakattiin pino kesärenkaita ja vielä yksi vaaleanpunainen polkupyöräkin.

Mies sai tänään puhelun autoverstaalta, jossa he eilen tyttärensä kanssa kävivät. Varaosia etsitään. Merkkifirma oli ehdottanut suunnilleen puolen moottorin uusimista, tietysti mieluummin sitä kuin parin tiivisteen myymistä.

Luontokuvassa on ilmeisesti perhettään hoitava harakka, joka oli kaivelemassa ruokaa pellonreunasta. Tämä on varsin kaunis lintu ja olisikin upea, jos ei olisi niin pahaääninen tai ei kävisi meidän terassia paskomassa.

Minä kameroineni ilmeisesti häiritsin sitä, kun piti noin tarkkaan seurata kuvaamista. Toinen lintu, jota tarkkailin, oli pesään sammalpehmustetta keräävä sinitiainen. Siitä en saanut kuvaa. Kuvaamata on myös sepelkyyhky-pariskunta, joka ilmeisesti pesii meidän korkeassa kuusessa. Ja jossain ojanpenkalla ilmeisesti hautoo jo fasaanikin. Näitä on kiva seurata.

Pienestä iloa

Tänään Toinen tytär tuli käymään. Hänellä on ollut ongelmia autonsa kanssa. Ison rempan jälkeen kaikki osat eivät ilmeisesti tulleet kunnolla kiinni ja nyt asiaa sitten tutkitaan. Toivottavasti ei tarvitse hutkia, vaikka isänsä onkin varmuuden vuoksi mukana neuvonantajana korjaamolla.

 Mukana oli myös metka pikkukoira Jack Russellin terrieri, joka ilmiselvästi on saman näköinen kuin emäntänsä. En nyt kuitenkaan viitsi laittaa tänne semmoista kuvaa. Edellisellä kerralla koira oli vähän kuriton, mutta nyt käyttäytyi oikein siivosti. Ei edes kerjännyt pöydästä, kun kahvittelimme yhdessä.

Tytär on kotiutunut Turkuun ja vaikuttaa saaneensa asiansa suunnilleen järjestykseen.  Se tuntui mukavalta kuulla. Kuulimme monesta pienestä ilonaiheesta, mm. kesän työtilanteesta.

Sekin minua ilahdutti äsken, kun kävin vilkaisemassa tyttären naamakirjaa. Melkein itku pääsi äidiltä, kun huomasin, että Tyttären kavereiksi on ilmoittautunut sekä tämä Toinen tytär että veljensä, Esikoispoika. Ihan semmoinen tunne tuli, että vihdoinkin - nyt nämä kokevat toisensa kavereiksi. Nämähän eivät ole biologisesti mitään sukua Tyttärelle, vaan kyseessä on miehen ja minun lapsemme, jotka kaikki olivat jo aikuisia silloin, kun me menimme naimisiin. Totta kai he ovat kaiken aikaa tavanneet toisiaan meillä, mutta olleet puheväleistä huolimatta pikkiriikkisen etäisiä, kun harvakseltaan tapaavat. Että tämmöisestä asiasta voikin kokea näin suurta iloa!

Jatkan ehkä myöhemmin.

Visiittipäivä tänään

Tänään on satanut aamusta alkaen, ihan kuten säätiedotus lupasikin. Minua ilahduttaa, kun sain eilen pyykin ulkokuivatuskauden avattua. Jäät ovat lähteneet järvestä jo toissa päivänä. Kevät tulee ja kaipa nuo ojissa virtaavat ja pihalla löllyvät vedet joskus kuivuvat.

Tänään oli sateen takia hyvä syy lähteä isäpappaa tervehtimään, varsinkin kun näin hänestä untakin viime yönä. Isä kysyi heti, oliko hän vielä hengissä siinä. Oli.

Tämä on huono sinivuokkokuva, mutta liittyy olennaisesti tähän päivään. Isä oli käynyt äitiä katsomassa ja vienyt tuliaisiksi muutaman sinivuokon pihasta. Äiti oli reagoinut niihin, mikä seikka tuntui mahdottoman mukavalta. Useimmiten hän ei reagoi mihinkään, oli unessa tai ei. Sitä vähän miettii, millaisella lääkityksellä hän oikeasti on. Mutta tuo kukkien vieminen on uskomattoman viehättävä juttu. En erikoisemmin muista, että isä olisi takavuosina kukkia kanniskellut, paitsi kylläkin aina äidin syntymäpäivänä jasmikkeen oksia ja äitienpäivänä valkovuokkoja.

Tiskasin, parsin revenneen housunsauman, kahvittelimme ja juttelimme mukavia. Tenttasin taas isältä vanhoja asioita, sellaisia joista minulla oli epätietoisuutta. Niin oli isälläkin. Tuntuu, kuin suvulla ei olisi ollut tapana suuremmin laulella menneistä. Mieheni inhoaa tätä sukututkimusharrastustani ja nytkin joutui pakosta kuuntelemaan jaaritteluani. Minulla kyllä oli mukavaa ja luullakseni isäkin oli tyytyväinen.

Kaikenlaisia askareita tänään

Kevät on tosiaan tullut, kun ensimmäiset pyykit on ulkonaruilla! Alushousuistani en sentään ottanut kuvaa, mutta kuvasinpa eilen ensimmäiset sinivuokot.

Pyykkejä viedessäni keskeltä pihaa löytyi vielä yksi yksinäinen sinivuokko, vallan eri puolelta taloa kuin missä muut kukkivat. Se pitää ilmeisesti siirtää ruohonleikkurin tieltä parempaan paikkaan. Pihassa kukkivat myös kaikki neljä violettia krookusta: viime vuonna oli kaksi, mutta nämäkin näköjään osaavat itse lisääntyä. Kukkapenkissä on yksi valkoinen krookus. Sipuleita ei kannata liian anteliaasti lykätä maahan kaiken maailman vesirottien ja myyrä matikaisten herkkupaloiksi. Korkeita multakekoja näyttää olevankin naapurin joutomaalla.

Iloinen yllätys oli myös se jouluruusu, jonka istutin viime keväänä ja josta en sen jälkeen nähnyt vilaustakaan muiden kasvien alta. Hengissä ollaan, ilmoitti ruusu tänään!

Ja olihan sekin iloinen yllätys, kun muutamana vuonna pihassa kitunen pikkiriikkinen rodopensas on tehnyt yhden nupun sen melkein ainoan oksansa päähän. Nuppu näyttää vähän kuivalta, joten siitä ei vielä pidä liikaa iloita.

Piha on vielä muuten ruokottoman näköinen. Ruohonleikkuumestari ilmoitti, että ensin pitää käydä kronklaamassa viime vuonna ostetusta leikkurin akusta. Meillä lehtiä ei haravoida, ei kumpikaan jaksa, vaan mies ajaa ne keväisin silpuksi. Nyt olisi jo aika, mutta jos akku on sökö, niin se on sökö.

Kirjoitushommat ovat vieneet muuten koko iltapäivän. Paljon aikaa, vähän satoa. Jotain kumminkin on syntynytkin.

Lauantaipäivä koneella

Aivot kuulemma kutistuu viistoistakin prosenttia tästä uutterasta tietsikalla istumisesta johtuen. Juu. En yhtään epäile. Näin se vissiin on. Siitä huolimatta jatkan harrastusta ja toivotanpa samalla uuden lukijan tervetulleeksi. Kaisa, tervetuloa! Perehdyn sinun blogiisi paremmalla ajalla.

Olen ahertanut lähes koko iltapäivän näiden juttujen parissa, siis vanhojen sukujuttujen kimpussa. Vähän penkonut tietoja ja vähän kirjoittanutkin. Nyt alkaa hartioissa tuntua kaipuu saunanlämpöön...

En malta olla kertomatta äskeisestä wau-elämyksestäni. Löysin nimittäin taas yhden metkan lenkin puuttuvien tietojeni ketjuun, jos näin saa sanoa. Yksi Aukusti Juhonpoika, talonisäntä, jonka juuria jäin miettimään, juurtuikin yllättäen omalle paikalleen. Ilmeni, että hän oli isoisän isoisän poikapuoli. En tiedä vielä, mikä arvo tällä tiedolla on, mutta ehkä Aukusti haluaa palata asiaan. Ilo syntyy pienistäkin asioista.

Iloa varmaan kehkeytyy myös iltaohjelmasta, johon kuuluu saunomisen lisäksi parsaillallinen. Mies toi eilen kaksi nippua valkoista, peräti tuoreen näköistä parsaa, jonka aion tänään keittää. Muut iltaruoat ovat eilisen tähteitä eli uuniperunoita, katkarapusalaattia ja savulohta, vähän kutakin.

Tämä laulatti tänään

Eilen oli eilisen laulut, tänään tämän päivän. Vaikkei saaressa ollakaan, niin Vaarin saari laulatti. Nimittäin pihassa oli tappelus. Kaksi harakkaa ja varis olivat oikein nyrkki- tai ehkä paremminkin nokkatappelussa. Kun satoi, ei kuvan ottaminen onnistunut, mutta tulipa ikkunan sadepisarat ainakin ikuistettua.

Suuressa honkapuussa on
Pesä harakan.

Pikkulinnut laittaa
Pesän joka paikkaan,
Mutta honkapuussa on
Pesä harakan.


Harakalla kolme
Suurta munaa on.



Pikkulintujen pesässä on
Kymmenen munaa kesässä,
Vaan harakalla kolme
Suurta munaa on.

Niin että tästä oman arvelumme mukaan oli kyse. Harakka on ennenkin pesinyt tontin nurkalla olevassa männyssä ja nytkin jo muutaman viikon ajan lennellyt puun vaiheilla. Varis vissiin arveli saavansa viikonlopun herkkuruuat pesästä.

Koko päivän on satanut, eikä silti kaikki lumi vieläkään ole sulanut pihasta. Mutta kyllä se tästä.

Tein toiveikkaasti suuret ostokset suosimastani nettipuutarhakaupasta. Todella suuret myös sikäli, etten arvannut antaa niiden tulla postiin, vaan ajamme suosiolla hakemaan pakettimme matkahuollosta. Sieltä laatikot on helpompi nostaa autoon.

Ruokaa ja musiikkia

Me päätimme tehdä tänään hyvää eli osallistua seurakunnan yhteisvastuulounaalle. Ruoka oli ugandalaista eli savukalapataa, naudanlihaa kookoskastikkeessa ja maapähkinäkastiketta riisin kanssa. Vähän suolaista meidän makuumme, mutta raha meni hyvään tarkoitukseen. Nähtiin tuttuja ja syötiin kuitenkin hyvällä mielellä. Maksu oli vapaaehtoinen, mutta pakollinen eli itse sai päättää, minkä summan lykkäsi lippaaseen. Kysyimme tutulta yhteisvastuunkantajalta kävijämäärää ja toista sataa oli vastaus. Viime vuonna ruoka loppui kesken, mutta nyt se näytti riittävän.

Huomasin aamulla kirkollisista ilmoituksista, että tänäänhän on se päivä, jolloin joku kanttoreista soittaa puolilta päivin urkuvartin uudessa Elävän veden kappelissamme. Tässä talvella, itse asiassa kuukausi sitten, kun seurakunta juhli 60-vuotispäiväänsä, Espoon uusi piispa Tapio Luoma kävi vihkimässä kirkonmäelle valmistuneen uuden toimitalon, jossa on erilaisia tiloja, työhuoneita ja kaiken kruununa upea kellarikappeli.

Takaseinä on louhittu kallioon ja seinää pitkin todella virtaa elävä vesi. Kuvissa on vain pieni häivähdys upeasti vaihtuvista sateenkaaren väreistä. Tässä viimeisessä yritin kuvata kappelin kaariovea, mutta pakko oli rajata ihmisten takaraivot pois kuvasta, varsinkin kun kuvassa oli etualalla vähän harvahapsinen täti, jonka päässä oli paitsi kaljua pintaa, myös epäesteettisesti harmaata ja mustaa hiustupsua.Kuvien ottamisessa oli omat niksinsä, kun kappeli oli pullollaan väkeä.

Kappeliin mahtuu 60 henkeä, mutta kun eteinenkin oli täynnä, niin ehkä meitä oli kahdeksisenkymmentä. Lounas tai joku muu tilaisuus saattoi vetää, mutta kuulemma nämä konsertit ovat olleet tosi suosittuja, kertoi tapaamani tuttu. Nytkin konsertti oli upea, nuori kanttori vissiin improvisoi pääasiassa omasta päästään. Aina sieltä täältä jopa minä erotin tuttuja melodioita. Huikein kohta oli se, kun kesken minikonsertin suntio (tai muu minulle tuntematon kirkonmies) kävi laittamassa valot ja vedet päälle ja kanttori soitti "Vie vuorille tää viestiä" niin että urut paukkuivat. Se oikein vavahdutti. Tarkoitus kaiketi oli ollut, että vesi olisi virrannut heti alusta pitäen.

Lounaalla juttelimme miehen kanssa, että jos meitä ei vielä olisi vihitty, niin tämä olisi meidän vihkikappelimme. Meidän vihkikirkkomme ei ollut nytkään kovin monen askeleen päässä. Se edustaa monen mielestä kalsaa betoniarkkitehtuuria rumimmillaan ja on jopa äänestetty Suomen rumimmaksi kirkoksi.  Itse olen kokonaan toista mieltä. Kuvia kirkosta voi katsella vaikka Järvenpään seurakunnan kotisivuilta. Siellä on videokin 60-vuotisjumalanpalveluksesta. Niin että torstaisin kello 12 nokka kohti kappelia!

Tiistai ja Oton päivä

Tänään otettiin meidän autosta talvirenkaita. Kolinaa kuului hetki sitten pihalta, mutten viitsinyt käydä edes ikkunasta kurkistamassa. Sitä renkaanvaihtoa se varmaan oli.

Aurinkoisen päivän päätteeksi taivas meni pilveen ja tummat pilvet voivat melkein näyttää lumipilviltä. Antaas kattoo, onko huomenaamullakin maa valkoisena, kuten tänään.

Onneksi meidän ei yleensä tarvitse lähteä liikkeelle kovin aikaisin, vaikka yöllä olisikin ollut miten liukasta tahansa.

Tänään käytiin isää tapaamassa ja samalla myös veljeäni. Isä oli aika reipas, joimme yhdessä iltapäiväkahvit ja juttelimme niitä näitä. Isä oli käväissyt katsomassa äitiä, muttei saanut tätä edes havahtumaan sikeästä unestaan. Toivottavasti käyntimme vähän lievitti vierailun aiheuttamaa pahaa mieltä.

Jouduimme jättämään viimeisen tervehdyksen veljen rakkaalle koiralle. Se lähtee huomenna koirien taivaaseen. Iloinen, kiltti koiruliini on jo jonkin aikaa sairastanut ja nyt sillä on niin paljon jo kipuja, että vaihtoehtoja ei ole. Käly oli ihan lohduton, kuten voi arvata. Kurja juttu.

Olen vieläkin kiitollinen siitä, että meidän rakas oma koiramme kuoli sananmukaisesti käsiimme, mutta tuskat eivät kestäneet pitkään. Edellisen koiran jouduin viemään piikitettäväksi ja eläinklinikan henkikökunnan äärettömän suuri ystävällisyys ja myötäeläminen ei koskaan unohdu.

Ostin meille itselle hortensian kaikkien koiraystävien muistoksi (tai muuten vaan omaksi iloksemme). Saas nähdä, elääkö se niin kauan, että pääsee pihalle. Pihasta puheen ollen, vaarin pihassa ja lähipellon päällä oli valtava parvi pikkulintuja. Mies arveli, että ne olisivat tiaisia, mutta kuulimme myös peipposen livertelyä. Kevättä se tekee!

Vaivaa ja valitusta

Niin se on, kun ihminen vanhenee, niin kaikki paikat ravistuvat ja rapistuvat. Toivottavasti kuitenkin vain yksi kerrallaan ja kohtuullisen hitaasti.

Mies viipyi silmäklinikkamatkallaan paljon kauemmin kuin mitä etukäteen arveli. Retkeen kului lähes viisi tuntia matkoineen. Olisi ollut kiva kirjoittaa, että kaikki on hyvin, mutta eipä ihan niin ollutkaan. En enää ihmettele, miksi mies jännitti etukäteen klinikkakäyntiään. Itse en sinä aikana oikein osannut muuta kuin päivystää.

Silmänpohjan rappeumatauti on vienyt toisen silmän näöstä 30 prosenttia, mutta onneksi sentään 70 % on vielä jäljellä. Tilanne voi kuulemma muuttua nopeasti tai olla muuttumatta koskaan. Leikkaus on ehkä jossain vaiheessa edessä, mutta vasta sitten kun on pakko. Se ei ole ihan pieni juttu, oli lääkäri arvellut.  Toisen silmän glaukoomakin tutkittiin ja se on lääkityksen ansiosta ennallaan. Hyvä niin. Mies määrättiin oman silmälääkärin kontrolliin muutaman kuukauden päästä.

Minullekin tuli jo näin nopeasti kutsu lisätutkimuksiin. Postipoika on varmaan tuonut kirjeen laatikkoon oikein juoksujalkaa. Aluesairaalan ripeys yllätti ja keskussairaalan vieläkin enemmän.

Toisaalta, kun ihan lähiaikoina olen lukenut kahden ikätoverin äkkikuolemasta ja kuullut kolmannesta, ystävän ystävän kuolemasta pahassa onnettomuudessa, niin sietää olla iloinen ja kiitollinen jokaisesta yhdessä eletystä päivästä.

Kun soitin päivällä isälle, oli äänensä aika masentunut. Isä kyllä sanoi sen johtuvan vain siitä, kun hän puhui makuultaan puhelimessa. Johtui siitä tai ei, mutta ei ole kiva olla yksin ja ajatella dementoitunutta, sairaalan kattoon tuijottavaa vaimoaan. Onneksi hieroja oli tänään menossa hoitamaan isää, luullakseni sekä niskaa että samalla vähän mieltäkin.

Omaa terveyttäni ajattelin hoitaa iltasaunalla ja puhtailla lakanoilla. Kiva kun pian saa lakanoihin raikkaan ulkoilman tuoksun!

Sunnuntai hurahti "toipumisen" merkeissä eli en tehnyt juuri mitään muuta kuin muistelin mukavaa matkaani. Vähän lueskelin ja vähän kirjoittelin. Käsityötä ei passannut tehdä, vaikka menossa olisi helppoakin helpomman villapaidan neulominen. Jostain syystä oikea olkavarsi kipeytyi matkalla. En tiedä, saiko käsi autossa vetoa vai mistä se tykkäsi huonoa. Joka tapauksessa kättä ei paljon passaa edes nostaa.

Tämä kuva on ihan vaan sen takia, että nyt on meilläkin toivottavasti jo viimeiset hetket esitellä blogissa lumikuvia! Eilen satoi oikein hurjasti ja lumet ovat huvenneet niin, että vain varjoisimmista paikoista voisi ottaa lumikuvia. Tämän pihamaiseman kuvasin jo ennen pääsiäistä ja toivottavasti jää kevään viimeiseksi lumimaisemaksi.

Sen verran lunta on edelleen, etten viitsinyt lähteä kameran kanssa edes luumupuun alustaa tarkistamaan. Sinne on lumikellojen tapana nousta hangen keskelle. Nyt hanki näytti vielä aika korkealta. Mutta perästä nousevat meidänkin kevätkukat, terveisiä vaan kaikki krookusniittyjänne esittelevät blogikaverit!

Mies kertoi nähneensä viikonlopun aikana parven peipposia ja jo viime viikolla parven kottaraisia. Sepelkyyhkypari on liikkunut pihassa siihen malliin, että pesää suunnitellaan luultavasti meidän aitan edessä oleviin korkeisiin kuusiin. Fasaanikukkokin kuulemma on löytänyt emännän, joka tallusteli keskellä meidän pihatietä kuin ainakin omallaan eli ei katsonut asiakseen väistää edes autoa.Kuviahan näistä ei tietenkään ole otettu. Mies sanoi, että akku oli sopivasti laturissa.

Huomenna on kello soimassa. Nyt on miehen vuoro lähteä sairaalaan, tällä kertaa Ison kirkon silmäklinikalle. Minä jään odottamaan kutsua saman paikan sydänklinikalle. Joku ihmekoe, jota en oikein ymmärtänyt, mutta joka ei ole ultraääni tms. tavallisempi testaus, semmoinen siellä odottaa. Toivottavasti sillä suljetaan sepelvaltimotauti pois. Ja kuten arvata saattoi, lääkäri kylläkin ihan nätisti komensi vähentämään tätä elopainoa. Helppo senkin laihan riu´un mallisen tädin oli näin sanoa, mutta yritetään tehdä työtä käskettyä.

Se piti vielä kertaalleen sanomani, että olipa mukava viikonloppu. Tai sehän jo alkoi torstaina siellä Satakunnan suunnassa eikä kotioloissakaan ollut valittamista..

Kotona taas

Olipa ihana reissu! Likkaporukassa tuli taas parannettua maailmaa.

Paranihan se tälläkin kertaa ja miksei olisi parantunut, kun olemme sentään jo yli neljä vuosikymmentä tunteneet toisemme ja vissin neljännesvuosisadan ajan säännöllisesti kerran vuodessa tavanneet. Hyvin syötiin, hyvin juotiin, paljon puhuttiin, hauskaa pidettiin, vaikkei sitä enää niin jaksa valvoa kuin entiseen aikaan. Paikkakuntaa en viitsi mainita, kun se on aika pieni. Ei silti, emme me pahennusta herättäneet, vaan pysyimme visusti neljän seinän sisällä siellä emäntämme talossa.

Ajoimme aika moisessa sumussa, joka alkoi jossain Tampereen paikkeilla. Koko matkan taisi sataakin, mutta täällä kotona sitä vasta nyt iltapäivällä satoikin. Eiköhän sade vähitellen sulata lumetkin pois. Siellä Länsi-Suomessa muuten näytti olevan paljon vähemmän lunta kuin täällä meidän kulmilla. Lähipeltokin on vielä kokonaan lumen peitossa, siellä kukkivat krookukset.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Sopii teemaan

Kun pääsiäinen on ohitettu, oli aihetta vaihtaa blogipohjaa ja tämä Elegian pohja toivottaa kevään tervetulleeksi! Ei haittaa, vaikkei lumi vielä olekaan sulanut eikä kevätkukista ole tietoakaan. Pohja on sikälikin päivän teemaan sovitettu, että parhaillaan kuuntelen kahden muusikon musisointia. Pojjaat soittavat duettoja. Miehellä, opettelijalla, on pasuuna ja kaverilla, sillä todella taitavalla, on vissiin kai trumpetti tai joku muu vaskipuhallin mukanaan. Kaveri on miehen vanhoja soittokavereita, ei siis opettajansa.

Lupasin pyynnöstä heti rientää keittämään herroille kahvit. Fiksu vieras toi pullat tullessaan, vaikka tällä kertaa minullakin olisi ollut ruhtinaalliset tarjottavat: paistoin eilen jo valmiiksi pakastekarjalanpiirakoita ja pääsiäiskakkuakin on vielä jäljellä.

Kerrankin pääsiäiskaktus osasi ruveta kukkimaan oikeaan aikaan. Ainut kukka vain kukoistaa ruukun takapuolella.Tässä edessö on pala lasikoristetta, joka oli kukkakepin päässä ja aikanaan saatu yhdeltä kaverilta tuliaisena. Keppi on lahonnut ajat sitten, mutta mikäpä lasilinnun hajottaisi.

Huomenna minulla on sitten se kardiologin aika, jota kyllä vähän jännitän. Rytmihäiriöitä ei ole ollut vähään aikaan, jotain muita vaivoja kyllä. No, sen sitten kuulee, mistä päin tuulee. Täytyykin muistaa päivittää almanakka, jos vaikka tulee määräys uusintakäyntiin.

Viikko jatkuu joka tapauksessa nettihiljaisuudella, sillä lähden suoraan sairaalalta tapaamaan rakkaita ystäviä läntiseen Suomeen. Yksi kavereista tulee peräti nappaamaan minut sairaalan pihalta kyytiinsä. Vuositapaamisesta on kysymys.

Paluu arkeen

Kylläpä pyhäpäivät hurahtivat nopeasti ohi. Kun eilen ruokapöydässä oli yhdeksän henkeä, niin tälle päivälle tarvitsi varata ruokaa vain neljälle. Vietimme ihanan rentouttavan iltapäivän ystävien kanssa. Ruokalista poikkesi vain ihan vähän eilisestä. Yhtään kuvaa en muistanut tänäänkään ottaa ruuista.

Uunipottujen tilalle tein perunavuokaa. Kuorin aamulla melkein koko pussillisen perunoita, jotka leikkasin aika paksuiksi viipaleiksi. Pottukerrosten väliin silppusin aura-juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Päälle kaadoin 1,5 purkkia aura-juustolla maustettua ruokakermaa ja ripottelin hyvin vähän suolaa ja senkin siis vain vuoan päälle. Tästä tuli hyvää!

Taisin jo etukäteen mainostaa, miten ostettiin hyville ystäville oikein kotimaista karitsaa. Juu, se oli jonkunlainen rullalle kääritty lampaan kappale, joka oli pakattu verkkoon. Verkon päällä puhuttiin kyllä paistista ja saattoi se sitä ollakin. Kalvot ja melkein nahatkin olivat mukana eli harvoin pääsee häpeämään ruokiaan niin paljon kuin tänään. Elukka oli sitkeää ja siitä valui kohtuuttoman paljon nestettä, siis suolavettä. Samat kalvot, talit ja nahat tietysti on uus-seelantilaisessakin lampaassa, mutta ne saa hyvällä veitsellä ahertaen suhteellisen pienellä vaivalla poistettua. Hinta 7,95 kilo. Kotimainen tuplahintaista eikä mitään mahdollisuutta putsata ennen paistamista. Paisti oli ennen paistamista kohtuullisen kokoinen, mutta pieneni kuin pyy ennen maailmanloppua. Mies aikoo valittaa kaupassa, vaikka totesikin, että oli omienkin hälytyskellojen pitänyt soida hinnan kohdalla. Mutta kun kaupoissa on isojakin hintatarjouksia, niin kukapa sitä osaa arvata, milloin huijaripojat ovat liikkeellä. Eikä kukaan takaa sitäkään, missä maassa elukka oikeasti on kasvanut.

Tein jo eilisen lampaalle kastikkeen, ohje suoraan Yhteishyvän reseptilehtisestä. Nesteenä on paistoliemen lisäksi tummaa olutta ja kermaa, mausteena mustaherukkahyytelöä. Oikein hyvä kastike siitä tulikin. Kaikkineen söimme hyvin, eikä kurja lammaskaan haitannut mukavaan iltapäivän viettoa. Vieraiden koiralle sentään kelpasivat nekin sitkeät lihankappaleet, joita me emme saaneet mutusteltua rikki.

Aamulla säikähdimme naapurin liputusta, joka näytti ihan suruliputukselta. Naapurissa on joitakin aika iäkkäitä ihmisiä ja he tulivat ensimmäiseksi mieleemme. Vieraat sitten huomauttivat, että nyt onkin liputuspäivä, Agricolan päivä ja suomen kielen päivä. Olisihan tuo pitänyt huomata itsekin, kun seinäkalentereita on vessoja myöten useampi kappale talossa.. Naapurin lipputanko on sen verran kaukana ja mäen kumpareen takana, että lippukin on matalalla.

Aurinko tanssi pääsiäisaamuna...

... vai miten se menikään? Joka tapauksessa koko päivä on ollut ihanan aurinkoinen, kuten juhlaan kuuluukin. Ja pitkäperjantai oli tänäkin vuonna harmaa ja apea päivä, kuten aina.Tämä kuitenkin oli riemullinen juhlapäivä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Kuvasin meidän pääsiäispöydän alkaessani päivällä kattaa sitä. Ohranjyvät ehtivät itää oikein kiitettävästi, mutta rairuohon siemenistä ei oikein vielä ole tullut ruohoa.
Tarjolla oli lammaspaistia, uuniperunoita, kermakastiketta, kotijuustoa, maksapateeta, kananmunan puolikkailla koristeltua vihreää salaattia ja kirsikkatomaatteja, uunisipuleita ja -porkkanasuikaleita. Jälkiruoaksi tein Valion mainoksissa esiintynyttä rahkajälkiruokaa, joka oli pakastettu ja tarjottiin sulatettuna (valkosuklaalla ja limellä maustettua rahkaa ja kermavaahtoa, tarjottaessa pieniä mandariinipaloja, ja sekin oli hyvää nam-nam).

Ruoka oli hyvää ja se teki oikein hyvin kauppansa. Perinteen mukaan lapset olivat kutsuttuna. Yksi miniä puuttui, muut olivat paikalla.

Tästä Sacher-kakusta kirjoitin viikolla tänne reseptin. Kuorrutin sen eilen: olisikohan ollut 150 g tummaa suklaata ja 1 rkl voita, jonka sulatin desissä kuumennettua kertaa ja levitin vähän jäähtyneenä kakun päälle. Jaa niin, voitelin päällisen ensin aprikoosimarmeladilla, jota oli sisälläkin. Kakku on ihanaa, täyttä tavaraa ja siinä on noin ziljoona kaloria.

Päivä oli mukava, mutta jalkoja kyllä särki niin, että pyysin tyttären kaatamaan kahvit seurueelle, kun tuntui että pian jalat alkavat pettää. Auttoivathan he kaikkikin nostamalla tiskinsä pöydästä ja tyttärenpoika kantoi kahvikupit pöytään ja kattoikin ne..

Vielä olisi edessä likaisten astioiden laittelu tiskikoneeseen. Sitä kuvaa en esittele! Syömävieraat tulivat vasta kolmelta, mutta laittelussa meni tarkkaan koko iltapäivä ja vähän aamupäivästäkin.

Huomenna on toinen samanlainen urakka, uusi lammas, uudet perunat, uusi salaatti. Kastiketta jäi huomiseksi ja jälkkäritkin on valmiina. Voi olla, että juurekset saavat jäädä paistamatta.

Nyt pitäisi lähteä alakertaan ja toivoa, että voin pian nostaa jalat ylös. Niitä kyllä särkee vieläkin.

Isä on siellä sairaalassa. Mies kävi eilen katsomassa ja viemässä lukemista, me molemmat pitkäperjantaina. Veimme kahvit ja bebe-leivokset. Äitiäkin tietysti piipahdin kurkkaamassa. Muori oli hereillä, silmät auki, mutta katsekontaktia en saanut, puheesta puhumattakaan. Taas yksi pykälä alaspäin?

Lovviisan kammari: ARPAJAISET

Lovviisan kammari: ARPAJAISET

33033 - hassu luku

Itse osuin olemaan omassa blogissa kävijä 33033. Se tuntuu mukavan symmetriseltä luvulta. En tosin muista, raksuttaako mittari omalla kohdallani. Kerro, jos olet seuraava lukija!

Rauhallista kiirastorstain iltaa teille kaikille ja edelleen hiljaista pitkäperjantaita! Meillä ei vielä ole otettu ensimmäistäkään pääsiäistipua esille. Vasta lauantaina tai aikaisintaan sunnuntaiaamuna! Ohranjyvät ovat kyllä itäneet ihan kiitettävästi ja rairuohoakin yritän elvyttää kasvuun niin että pupuille ja tipuille on sitten nakerrettavaa. Varsinaiset pääsiäiskukatkin ovat vielä hankkimatta, mutta ruokaa on vaikka pienelle armeijalle". Kukat ovat joskus viime keväänä kuvattuja.

Leivoin tänään Sacher-kakun ja täytinkin sen aprikoosisoseella ja -marmeladilla. Tanakka kakku, ei laihduttajille, mutta toivottavasti pieni kostutus ei ollut liian pieni. Ohje on tämmöinen:
125 g silputtua tummaa suklaata lisätään sulatettuun 125 grammaan voita. Sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan jäähtyä. Viisi kananmunaa ja 2 dl sokeria vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, johon edellinen lisätään. Puoli desilitraa kaakaojauhetta, 2 dl vehnäjauhoja ja 2 tl leivinjauhetta sekoitetaan ja lisätään siivilän läpi taikinaan. Sekoitetaan tasaiseksi. Kaadetaan voideltuun + korppujauhotettuun irtopohjavuokaan tai kuten minä laiskuuttani tein, leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, jolloin reunat jäävät helposti epätasaisiksi. Paistetaan 175 asteessa n. 45 min. Leikkasin jäähtyneen kakun kahtia, kostutin varovasti vaalealla mehulla ja länttäsin päälle kuivatuista aprikooseista keittämääni ja tehosauvalla hienontamaani sosetta ja noin puolet aprikoosisosepurkillisesta. Jatkuu myöhemmin eli tarkoitus on peittää komeus sulatetulla suklaalla.

Siivoukseenkin pääsin käsiksi. Moni homma on aika hankala, kun en kestä olla polvillani enkä vissiin enää polvilleni pääsekä ja jos pääsen, niin sinne jään. Alakerta on nyt joka tapauksessa pöytäliinoja vaille kunnossa. Huomenna ei muulla taida olla niin suurta merkitystä, sillä isä soitti ja sanoi: "Täällä taas ollaan!" Sairaalakäynti ohjelmoi siis meidänkin huomista päivää. Lupasin viedä kahvit, sillä sairaalakahvi on kuulemma niin hirveän makuista, ettei sitä siedä juoda. Kaikkien, todella monien vuosien perusteellisten tutkimusten jälkeen päivystävä lääkäri oli lausahtanut ehkä ratkaisevat sanat: sydän ei jaksa pumpata. Voi hyvinkin pitää paikkansa ja selittää monet oireet. Todistaa myös sen, miten satunnaisia ovat sairauksista saadut diagnoosit.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Ei mennyt niinkuin Str...

Ajattelin, siis suorastaan jo suunnittelin, että tänään siivoaisin oikein urakalla eli sen verran kuin jaksan. No eihän se niin mennyt eikä mene huominenkaan. Onneksi huiskaisin sentään muutamat pölyt valaisinten katoilta ja sieltä suun täältä muualtakin ennen kuin rupesin järjestelemään itselleni labra-aikaa. Huomenna istun  jonotuslappu kourassa, kun ajanvaraus ei enää tälle viikolle onnistunut.

Kuulkaas, kun tuli jo kutsu aluesairaalaan tutkittavaksi ja sitähän odottelin tulevaksi vasta joskus elokuun paikkeilla. Hieno juttu!  Tosin hyvin varmasti kuuntelen ensin posket punaisena moitteita rapakunnosta ja runsaista läskeistä, kipeistä nivelistä ja siitä etten käytä tukisukkia ja siitäkin varmaan, etten saa jalkojani rasvattua. Mutta toivottavasti myös jotain muutakin tutkitaan. Ja tietenkin labra on sitä varten.

En sentään ihan koko päivää istunut puhelimessa, sillä tänään oli myös "maakuntamatkailupäivä". Piipahdimme jututtamassa veljeäni ja sillä aikaa taksiauton perävalot vain vilahtivat, kun varsinainen vierailukohdetta jo vietiin asioille. Isä oli käynyt kauppaostoksilla ja äitiä katsomassa. Mamma ei kuulemma ollut puhetuulella ja isän ääni oli aika surullinen, kuten hyvin voi kuvitellakin. Isän omakaan kunto ei ole häävi, vaikka onkin nyt kotona. Nestettä kertyy taas ilmeisesti keuhkoihin.

Hyvä Paimen

Hiljaiselle viikolle sopii tämä Romu-Lyyli -blogin arpajaisista saamani voitto, jonka nostin vähän silmieni yläpuolelle vinoon paperilokerikon päälle. Tulee silmäjumppaakin samall, kun aika usein katson, vieläkö lammas on tallessa.

Liekö Paimenella osuutta asiaan, kun koin eilen todellisen  flow-ilmiön kirjoittaessani sitä kirjantekelettäni. Se todella lähti vauhtiin, vaikka olin vielä aikaisemmin eilen hyvin skeptinen. Liikutuin oikein itsekin, kun menossa oli isännän kuolema ja sitä ennen pojan pienten kaksospoikien kuolema ja hautajaiset. Heh, jos kirjoittaja lukee omaa tekstiään kyynelet silmissä, niin on vain kaksi vaihtoehtoa. Se on joko hemmetin koskettava kohtaus tai sitten niin suurta roskaa, että joutaisi suoraa päätä roskikseen. Ei ole uskonnollisesta kirjasta kysymys, mutta jotenkin asiat kiertyvät siihenkin suuntaan, onhan menossa 1800-luku maalla.

Tekisi mieli laittaa tänne vielä yksi mainostarkoitukseen muokkaamani kuva, mutta se ei tietenkään ole soveliasta. Semmoista kuitenkin värkkäsin tässä hetki sitten. Eli kaikesta päätellen päivä oli monipuolinen ja hyväkin monella tapaa.Vaikka jäikin siivoamatta.

Ei ollut aprillipilaa tämä

Vaikka eilen ennustettiin tulevaksi yöksi lumisadetta, niin kuka olisi uskonut, että aamulla maassa on 20 senttiä uutta, puhdasta lunta? En minä ainakaan.

 Kävelytielläkin oli vain yhdet auton jäljet, jotka eivät olleet lumiauran jättämiä. Pienempiä oli sitäkin enemmän. Olisikohan fasaani taaperrellut tiellä ja mennessään ihmetellyt takatalven tuloa? Tuntuu merkilliseltä, että edes koululaisten jälkiä ei näkynyt. Jokohan aurat on nostettu kesäteloille? Mies ainakin arveli, että ei enää aio vetää lumilinkoa esille.

Aamulla ja aamupäivällä joku yritti sinnikkäästi soittaa minulle, mutta kertaakaan en ehtinyt vastaamaan. Milloin kännykkä oli toisessa päässä taloa, milloin lankapuhelin lopetti juuri sillä hetkellä, kun nostin luuria. Pari kertaa pääsin matalasta sohvasta aamupäiväunilta niin hitaasti, etten ehtinyt vastaamaan. Kun numero ei ollut tuttu, en lähtenyt soittamaan perään. Se olisi kaiketi ollut joku lehtimyyjä tai vastaava, vaikka kieltämättä askarruttamaan jäivät muutkin vaihtoehdot. Ystävä? Äidin sairaala? Isän kotihoito?  No, kaipa soittaa niin kauan, että tavoittaa minut, jos kerran on asiaa.

Tämän päivän ohjelmaan pitäisi kuulua juuri nyt pieni kirjoittamissessio. Kun aiheena on kuolema, josta minulla itselläni (heh. en tarkoita nyt omaa kuolemistani) on varsin vähän kokemusta ja toisaalta eiliseen postaukseen viitaten ajatus tuntuu enemmän kuin raskaalta, niin olen lykännyt aloittamista. Jaa, siis miksi pitäisi kirjoittaa kuolemasta? No pitää vaan, kun olen semmoisessa kohdassa. Onhan tässä näppäimistössä tietysti toiminto leikkaa-ja-liimaa, joten aina tarvittaessa voin hypätä seuraavaan aiheeseen.

Huomasin vasta, että Cheri  Autuas olo-blogista on sadantena liittynyt tämän blogini lukijakuntaan. Tervetuloa! Tervetuloa myös te muut, joita en erikseen ole älynnyt toivottaa tervetulleiksi. Kiva kun olette olemassa!

Palmusunnuntaita!

Se on sitten aprillipäivä ja palmusunnuntai. Muutaman hyvän aprillipilan näin siellä sun täällä, vaan itse en nyt keksi teidän kiusaksenne yhtään mojovaa juttua. Virpojien varalle olimme kuitenkin varautuneet. Tilauksestani mies toi kaupasta muutaman säkillisen suklaamunia. Kun ei ketään kahteen mennessä ollut ovella, ajattelin jo joutuvani itse syömään kaikki. Onneksi sentään kolme suloista pientä noita-akkasta soitti ovikelloa.

Se tuntui niin mukavalta, että annoin heille kokonaisen säkillisen namuja. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka ruuvaavat ovikellon pois ovesta palmusunnuntaina noitien pelossa. Tietysti meillä käy korkeintaan yksi virpojaporukka ja isossa kerrostalossa niitä saattaa rampata vähän enemmän. Mutta silti...

Jos olin minä tyytyväinen, niin aika riemuissaan olivat nämä virpojatkin jakaessaan saalistaan.

Palmusunnuntai ei tällä kertaa ole pelkästään iloa ja riemua. Lehdessä oli ex-kollegan ja -työkaverin kuolinilmoitus. Hän oli minua kolme vuotta nuorempi. Monet muistot ovat jo ehtineet tulvia mieleeni yhteisistä työvuosista.