tiistai 31. toukokuuta 2011

Kesäinen päivä

Päivä on suloisen lämmin, totesin pihatöitä tehdessäni. Tein yllättävän löydön vaeltaessani pihan laidalla. Pupujussin natustelema pieni ja pihan ihka-ainut omenapuu kukkii!

Esittelen tässä kuvassa saman tien melkein kaikki puun kukat. En oletakaan, että  puu vielä kantaisi hedelmää. Hyvä kuitenkin, että se on  hengissä. Ensi talvi on varmaan se koettelemustan talvi, jonka jälkeen vasta tiedämme, jäikö tämä eloon vai ei. Lajinimi on kadonnut, mutta ostimme kaksi puuta, joista toinen oli Huvitus ja toinen Kuninkala, joka tunnetaan myös toisella nimellä, jota en sattumoisin muista. Toivottavasti tämä on se viimeksi mainittu. Vanhat omenapuumme jäivät naapuritontille. Asiat etenivät syksyllä niin nopeasti, että emme ehtineet siirtää enempää omenapuita kuin marjapensaitakaan, vaikka lupa siihen olikin. Onneksi ihanasti kukkivista puista on sekä muistot että kuvat jäljellä.

Nyt on tauon ja ruokakaupan vuoro, mutta mahdollisesti jatkan vielä pihan rapsutusta. Perennoja pitäisi saada maahan, mutta kukkapenkit valloittaneen vuohenputken myrkytysoperaatio on vielä kesken. Miestäkään ei voi usuttaa pihatöihin, sillä kotiin tuli äsken aika väsynyt tyyppi.

Mies nimittäin oli asioilla, mm. maalikaupassa Tyttären kanssa. Luultavasti uuden kodin pikkuremontti on jo alkanutkin. Pohjamaali on hankittu, varsinainen väri on vielä harkinnassa, mutta eiköhän me huomenna käydä sekin ostamassa. Maali tulee seiniin vanhan tapetin päälle, jossa Tytär näki pelkästään ärsyttävästi virnistäviä naamoja. Värikään ei miellyttänyt, enkä ihmettele. Olohuoneen lisäksi hän aikoo maalata myös makuuhuoneiden seinät saman tien, kun pensseliin tartutaan. Pojan isä on lupautunut maalarimestariksi, mutta muuttokuorman purkamisessa ja maalarin hanslarin virassa on kyllä aika urakka. Onneksi hän pääsee perjantaina töihin lepäämään.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Uusi koti

Harmillista, etten voi esitellä kivoja kuvia. Kamera unohtui kotiin ja vaikka se olisi ollut mukanakin, niin olisi kai epäkorrektia esitellä Tyttären muuttolaatikoita täynnä olevaa uutta kotia. Kuvailla varmaan sentään saa?

 
Kävimme pikaisella "ensivisiitillä" ja lausumassa mielipiteemme asunnosta, jonne Tytär ja poikansa eilen siirsivät irtaimistonsa. Kaikki näyttää mukavalta ja ainakin ensivaikutelmamme oli positiivinen. Muuttomiehinä oli oman väen eli Tyttären ja pojan lisäksi ollut pojan isä ja tuttu pakettiauton omistaja. Kun illalla soitin tarkistaakseni, onko muuttoväki hengissä, niin Tytär arveli olevansa vielä vähän aikaa liikekannalla. Jos olisi hetkeksikin pysähtynyt, olisi veto loppunut siihen paikkaan. Hän oli sopinut edellisten omistajien kanssa, ettei näiden tarvitse tehdä loppusiivousta, jotta muutto onnistuisi viikonloppuna. Tänään Tytär kävi heti aamusta alkaen siivoamassa edellisen asuntonsa ja nyt oli jo kuuraamassa uuden kodin keittiökaappeja.

Tuo kuvan pensasaita ei ole Tyttären uuden taloyhtiön aitaa, mutta muistaakseni sielläkin oli kukkivaa aitaa. Kokonaisvaikutelma joka tapauksessa oli positiivinen myös yhteisen piha-alueen suhteen, vaikka tiiviistihän se on rakennettu, kuten tapana on. Jopa kompostori löytyi pihasta, tosin kesäkompostori.

Kodissa on pieni eteinen, joka jatkuu kapeana käytävänä olohuoneeseen. Eteisestä avautuu ovet kahteen makuuhuoneeseen. Äidin makuuhuoneessa on vaatehuone, pojan huoneessa kolme komeroa. Seuraavaksi käytävällä on toiset kaksi ovea, joista toinen vie somaan pikkuvessaan, toinen pesuhuoneeseen. Sen takana on sauna. Pesukone mahtuu juuri ja juuri lavuaarin viereen, mutta likapyykkikorin ja kuivaustelineen sijoittaminen vaativat vielä harkintaa. Peilikaappi on saanut jossain vaiheessa kolhuja ja mietinnässä on joko ovien tai koko kaapin uusiminen. Kaakelit seinissä ja lattialla ovat siistit ja aika kauniitkin.

Edelleen käytävää eteenpäin: oikealla on oviaukko keittiöön (ovi on varastoitu vajaan). Vasemmalta avautuu näkymä avaraan olohuoneeseen. Keittiö on tyypiltään kaksois-i mallia. Toisella laidalla on kaappeja, tilava jääkaappi-pakastin ja juuri sopivan mittainen taso mikroaaltouunille. Toisella puolella on kaappien lisäksi lämminvesivaraaja, tiskikone, allas ja liesi sekä pätkä työtasoa. Keittiön takana on reilun kokoinen tila ruokapöydälle, jonka taakse nurkkaan ehkä mahtuu pieni pakastinkin, jos pakastetilaa tarvitaan nykyistä enemmän.

Olohuoneen seinissä on tapetit, joista Tytär haluaa kiireimmiten päästä eroon. Väri ei miellytä eikä kuvio. Huoneessa on kaksi kokonaista seinää, joten kalustaminen on sikäli helppoa. Kolmas seinä on keittiötä vasten ja avautuu ruokailutilaan. Neljännellä sivulla on koko huoneen leveydeltä ikkunaa.

Olohuoneesta on ovi pienelle takapihalle. Siellä on valmiina kaksi pikkiriikkistä, joskaan ei kovin ahkerasti hoidettua kukkapenkkiä. Sama vitsaus kuin meilläkin eli vuohenputki näytti valloittaneen ainakin toisen kukkapenkin. Terassin päällä on katos, joten pienellä kesäsateellakaan mikään ei estä nauttimasta grilliateriaa ulkona. Grillillekin on oma katoksensa. - Enää puuttuvat vain grilli ja puutarhahuonekalut.

Etupihalla kasvaa omenapuu ja ainakin kevätkaihonkukkaa sekä voikukkaa. Ulkovarasto on melko tilava ja sen takia ehkä sinne on joku yrittänyt joskus murtautuakin. Toivottavasti ei yritä uudestaan. Etupihaan on aidattu parit vasikkakarsinat eikä meille oikein selvinnyt, mitkä aitaukset kuuluvat millekin huoneistolle. Tytärkään ei osannut vielä sanoa.Niin juu, tuliaisiksi veimme ompelukoneen, jotta talon emäntä voi tarvittaessa hurauttaa muutamat ikkunaverhot uuteen kotiinsa.

Ennen tätä pikavierailua olin hierotuttamassa jalkojani. Nyt kun olen vähän vetänyt henkeä, voisin ehkä lähteä uusilla jaloillani tutkimaan pihaa. Muutamat perennat huutavat päästäkseen maahan, mutta jos oli  Tyttären uusissa penkeissä toivomisen varaa, niin on sitä samaa meilläkin.

Huomenna meidän isäntä lähtee maalikauppaan Tyttären kanssa. Autoton lapsi tarvitsee paitsi kyytiå, myös konsulttia. Vanhuksetkin ovat tänään kotiutuneet kuntoutuksesta, mutta huomenna heille kuulemma tulee ikkunanpesijä, joten emme ehkä ryntää tervehdyskäynnille vielä huomenna. - Tämä on ollut mukava päivä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Oivallista päivää!

On se jännä juttu, että nykyisin on samalla päivällä tyttöjen ja poikien nimipäivä. Nimet ovat lisääntyneet, mutta päivät eivät! Tänään juhlitaan Oivaa, Oliveria ja Oliviaa. Minun mummini oli Olivia.

Jaaha, tämä bloggerin riiviö ei suostu siirtämään kuvaa. Mikähän on, kun moni muukin on viime päivinä valittanut bloggerin tökkimisestä. Minun oli tarkoitus muistaa mummi-vainaata kauniilla hevoskastanjan kukalla. Iso pihapuumme on taas saanut upeat kukat.


No, onnistuihan se muutaman yrityksen jälkeen. Kuva on otettu kaukaa, sillä kukkia ei ole alaoksilla lainkaan. Kuvaa kannattaa suurentaa, jotta nuo suloiset värit pääsevät oikeuksiinsa. Toivottavasti suurenee.

Mummi ja vaari viettivät viimeiset aikansa vanhainkodissa. Tuntui kovin oudolta, kun henkilökunta puhutteli Olivia-mummia Idaksi. Toki se hänen ensimmäinen nimensä olikin, mutta äiti ja myös hänen serkkunsa ovat aina puhuneet Oliviasta. Meidän polvestamme ei kukaan saanut mummin nimeä ja omalle tyttärelleni valittiin yksi versio toisen isoäitinsä toisesta nimestä.

Tämä Olivia-mummi jäi minulle kovin vieraaksi, sillä kävimme vieraisilla hädin tuskin kerran vuodessa ja silloinkin päiväseltään, näin ainakin muistaisin. Olin jo suunnilleen rippikouluikäinen, kun mummi kuoli samaan sairauteen, joka nyt riivaa äitiäni ja epäilemättä tulevaisuudessa minuakin, se kun erään käsityksen mukaan siirtyy naislinjaa pitkin. Muistan siis mummin periaatteessa oikein hyvin. Hän jätti itsestään lempeän, rauhallisen kuvan. Erityisen hyvin muistan hänen silkinhienot, valkeat hiuksensa. Äiti on ruvennut viime vuosina entistä enemmän muistuttamaan äitiään.

Äidin ja mummin mukana menee hautaan suuria perhesalaisuuksia, joista meille ei ole haluttu puhua sanaakaan. Jotain olen saanut itse pengottua esille, mutta yksityiskohdat jäävät ilmeisesti hämärän peittoon. Äitiä on turha enää tentata enkä halua edes yrittää, sillä hän ja ehkä jo vanhempansakin aikanaan ovat päättäneet, että mitään ei kerrota jälkipolville. Toivottavasti joskus myöhemmin löytyy dokumentteja.

Vasta viime vuosina itselleni on selvinnyt monta vaikeaa kuvioita isovanhempieni elämästä. Vaarin historiassa oli avioero ja myöhemmin konkurssi. Viime mainittu ei tuolloin, 1900-luvun alkupuolella ollut sensaatio, mutta avioero varmaankin sitä oli, varsinkin kun pieni tytär, tätitni, jäi isälle. Mummi puolestaan synnytti aviottoman lapsen, enoni. Sekin oli kova juttu tuohon aikaan maaseudulla, sillä mummi oli käsitykseni mukaan ison talon tytär. Asiaa pahensi se, että sulhanen livisti saman tien matkaansa ja antoi ilmeisesti ymmärtää, että lähtee takaisin kotimaahansa. Mikäpä muu syy olisi ollut, kuin että nuori äiti lähti ainakin vuodeksi vieraaseen maahan. Hän lähti etsimään lapsensa isää. Oma lapsi jäi ilmeisesti isovanhemmille ja mummi lähti vieraasen perheeseen lastenhoitajaksi.

Miekkonen taisi kuitenkin jäädä Suomeen ja vieläpä samaan pitäjään. Olin muutamia vuosia sitten saanut kirjan, joka kertoi itäuusmaalaisten juustoloiden historiasta - ja Pang! Jos sukulaiseni muisti oikein tai ehkä paremminkin oli nuorena likkana kuullut miehen nimen oikein, niin kirjasta se löytyi, merkittävänä juustomestarina ja oikein kuvien kanssa. Mitään yhtäläisyyttä en kuitenkaan näe enoni ja tämän herran ulkonäössä, mutta eno kyllä muistuttikin aika tavalla äitiään. Aivan lapsuudenkuvia en kummastakaan ole koskaan nähnyt.

Kaksi yksinhuoltajaa sitten löysi toisensa ja äitini syntyi perheen kuopukseksi. Olen kuullut, että oikein lellivauvaksi.  - Tällä mummulla riittää ainakin aiheita tutkittavaksi, eikös vaan. En ole ehtinyt kuin vasta vähän raapaista äitini puolen sukua. Isän puolikin on vielä kesken, mutta parempi saada yksi asia ensin hanskaan, niin sanotusti.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Tasainen päivä

Päivä on ollut koko lailla tasainen: harmaa. Ei ole satanut eikä paistanut. Kahdenkin tyypin piti tänään tulla käymään piha-asioissa, mutta kumpaakaan ei ole näkynyt eikä kuulunut. Puhelimen keksimisen jälkeen ei olisi ollut konstikaan ilmoittaa viivästymisen syy. Minun olisi ollut tarkoitus saada perennoja penkkiin, mutta odotin, että tämä toinen kaveri kävisi ensin pensasleikkureineen. Toisaalta viime yönä oli vain kaksi lämpöastetta, joten ehkä perennani säilyvät terassilla paremmin.

Mies kävi asioilla ja olisi voinut käydä postissakin, mutta ilmoitus paketista oli tullut sähköpostiin kun se aikaisemmin on tullut kännykkään. Hyvä etä ylipäätään huomasin koko ilmoituksen.

Tästä tuli nyt lyhyt postaus, sillä uunissa paistuu kaksi raparperipiirakkaa ja pitää lähteä katsomaan niiden tilaa. Tuoksu nousee ainakin yläkertaan asti. Huomaa kirja-arvonta, jota mainostan päivän edellisessä pikapostauksessa.

Kirjava kammari: Perjantain poistoparty!

Kirjava kammari: Perjantain poistoparty!

Nappikin on olemassa tähän mainioon kirja-arvontaan ja vaikken vaihda kuvaa joka arvontaan, niin tie sieltä vie kuitenkin Karoliinan blogiin.

Lipstikkakeitosta vielä pari sanaa

Mamman maailma mainosti lipstikkakeittoa ja erikoisesti Mysi Lahtisen reseptiä. Mamman maailman Unelma oli ystävällisesti pannut linkin reseptiin , joten sieltä löytyy. Minua nimenomaisesti juuri se resepti rupesi kiehtomaan, vaikka arvasin, että isäntä tuo siskonmakkaroita keittoon. Toi kyllä ja lisäksi pakastesäkillisen sekavihanneksia ja toisen keittojuureksia. Kun meillä on pakastimet yläkerrassa eikä edes lokeroa alhaalla, niin pakasteet olivat jo pehmenneet kun rupesin ruoanlaittoon.

Tämmöinen Lipstikkakeitto meillä oli tänään porisemassa:
  • 3 sipulia silputtuna
  • vahvaa lipstikkaa "maun mukaan", meillä viitisen oksaa
  • rypsiöljyä, jossa e.m. ainekset kuullotettiin
  • vajaa 2 litaa vettä
  • 2 liemikuutiota
  • kilon pussi sekavihanneksia
  • 100 g keittojuureksia
  • suolaa, mustapippuria
    Lisätään, keitetään hetki
  • 2 pkt Wurstin siskonmakkaroita, jotka puserretaan nokarena kuorestaan kiehuvaan keittoon ja keitetään 5-10 min.
  • 1 prk kolmen sipulin ruokakermaa
  • 1 prk kolmen juuston ruokakermaa
    lisätään lopuksi kermat, sekoitetaan ja maistetaan suola.

    Keittopadaksi otin 10 litran kattilan. Pienempikin olisi riittänyt, vaan ei paljon pienempi. Tämä oli lyhytliemistä keittoa, mutta enempiliemistä kuin pata. Lusikkaruokaa joka tapauksessa. Ruokakerman määrässä voi tinkiä, mutta kun nyt sattui olemaan kaksi purkkia talossa, niin käytin ne. Hyvää keittoa tulikin! Kyllä tästä aina moni syö, 6-8 henk. luulisin. Ja ainahan voi vettä lisätä, jos meinaa keitto loppua.
Kiitos Unelmalle, kun muistutit lipstikan käytöstä! Nyt se on parhaimmillaan.

torstai 26. toukokuuta 2011

Pihapäivä

Postipojan iloinen puhelinääni karisti aamulla unet silmistäni. Tulossa olisi viisi pakettia kasveja. Viisi! Herttileijaa, en edes muistanut mitä kaikkea olin tilannut. Erilaisia perennoja tuli ja yksi liljapaketti vielä kaupantekijäisiksi. Alun perin tarkoitus oli tilata vain Siperian unikkoa itselle ja tyttärelle, mutta sitten innostuin tilaamaan paria muutakin sorttia.

Kasvit olisivat saaneet tulla vasta ensi viikolla, mutta en valita. Tosin tytär ei ole vielä päässyt uudelle pihalleen, joten joudun tekemään hänen kasveilleen jonkun väliaikaisistutuksen, mutta eivät nuo muutkaan vielä ole päässeet maahan asti. Muutama roskapuun alku on kaadettava oman uudemman kukkapenkin viereltä ja raivattava hirmuinen määrä rikkaruohoa uuttakin uudemman penkin kohdalta. Otan kuvia vasta sitten kun näen, jäävätkö kasvit edes henkiin.

Kukkapenkkiprojekti on tänään aloitettu. Ensin tein kuitenkin pottumaan. Perunat, kaikki 30 pikkuista pottua, ovat nyt maassa. Tai siis eivät maassa vaan maan päällä. Keräsin niiden päälle paksun peiton lehtisilppua. Kateviljely onnistui viime kesänä ja muutamana edellisenäkin, vaikka pelkäsin Jaakko Vaakon tulevan ja syövän perunat. Muutaman vuoden päästä pottumaan paikalla on toivottavasti paksu kerros hyvää multaa kompostoituneista tammenlehdistä.

Yritin perata kukkapenkkejä inhottavasta vuohenputkesta, mutta voimat ja into loppuivat kesken. Selkään sattui, polviin sattui, kengät kiristivät. Mies onneksi ei sanonut, että kuka käski haluta kasvimaata ja kukkapenkkejä. Huomenna on uusi päivä, mutta silloin kaupasta haetaan myrkkyä. Jospa se auttaisi, sillä niin ekologinen en ole, että tuota iljettävää vuohenputki-roistoa sietäisin pihassa, jos vain joku keino löytyy sen tappamiseksi.

Tässä on unikko muutaman kesän takaa. Näissä pikkuisissa uusissa taimissakin on jo nuppuja, joten penkki täytyy saada pian kuntoon.


Tänään meillä syödään lipstikkakeittoa, jota lähdenkin nyt tästä keittelemään. Samalla pistän alulle tyttärelle lupaamani raparperipiirakan. Muuttopiirakan näet.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kielon tuoksua

Poimin eilen maljakkoon ensimmäiset kielot. Ah ja oi sitä hurmaavaa tuoksua, vaikkei kukkasia ole varmaan juuri kymmentä kappaletta enempää. En raaskinut poimia enempiä.


Kevät on suloista aikaa. Toinen toistaan ihanampia kukkia voi ihastella, nuuskia ja kuvata. Harvoin otan niitä sisälle maljakkoon, eivätkä kuvatkaan aina onnistu. 

Tänään oli taas oikein varsinainen rahankäyttöpäivä ja visaakin oli pakko vinguttaa, kun eläke tulee vasta viikon päästä. Eilen maksoin jalkatuet ja lääkärin, toissapäivänä hammashoitolan. Nyt jäi apteekkiin jäi molempien lääkkeistä yhteensä lähes 200 euroa. Ompelukoneen korjaukseen meni lähes 150 euroa. Sillä rahalla tietysti saa jo uuden koneen ja minulla onkin kotona yksi sen hintainen romu miettimässä loppusijoituskohdettaan. Tällä kertaa en raaski korjauttaa sitä, mutta jos ja kun se joskus korjataan, niin siitä vielä joku saa periaatteessa kelpo koneen.

Tätä vasta korjattua ompelukonemies kehui todella hyväksi, kunnon aineista tehdyksi peliksi. Muistikortit olivat sökönä ja oli suuri onni, että kaveri oli löytänyt tarvittavat varaosat niinkin vanhaan koneeseen. Itse luulin jo 10 vuotta sitten, ettei konetta saa korjautettua. Ostin sen joskus 80-luvun alkupuolella isolla alennuksella, mutta silti isolla rahalla jostain messuilta maahantuoja edustajalta, jonka kanssa päivystimme vierekkäisissä näyttelypöydissä. Siihen aikaan ompelinkin aika paljon.

Lupasin koneen tyttärelle sillä varauksella, että minulla on etuostooikeus, jos hän joskus suunnittelee sen myyntiä eteenpäin. Myös hän muistaa koneen hyvät ominaisuudet. Nyt pitäisi kerätä kokoon käyttöohjeet, puolat ja paininjalat ynnä muu tilpehööri, mitä koneen varustukseen kuuluu. Toivottavasti kaikki on tallessa.

Olen totuttanut toista päivää jalkaparkojani uusiin pohjiin. Ne ovat todella hyvät ja kävely sujuu ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. En muistanutkaan, millaista oli kävellä ilman että sattui selkään tai lonkkiin tai johonkin. Ei tässä vielä maratonille lähdetä, mutta hyvä näin. Ongelma tosin ovat tönköt kävelykengät, joihin nämä jalkapohjat sovitettiin. Ne ahistavat joka suunnasta, ei vähiten kantapäistä, tietysti kun niissä on paksumpi välipohja. On joko hankittava uudet kävelimet tai saatava jalat tottumaan. En ole arvannut vielä kokeilla pohjia muihin kenkiin eikä niitä kovin monia olekaan. Kesäsandaaleissa nämä tuskin pysyvät, puhumattakaan kesäajan perusjalkineista eli vihreistä puutarhatöppösistä, jotka kai nyt ovat kokonaan tuomittuja pois käytöstä. Postilaatikolle en kuitenkaan aio virittää kävelykenkiä jalkaan.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kuntoutusta ja terveydenhoitoa

Kävin aamulla hakemassa "uudet jalkapohjat" itselleni. Pian lähden käväisemään lääkäriasemalla. Ajattelin asioida tämän väliajankin kaupungilla, mutta ajoin sitten kuitenkin kotiin. Tukipohjalliset ovat sen verran oudot ja ahtaat kengissä, että katsoin viisaimmaksi ottaa alun varovasti. Ei silti, kävely tuntuu hyvältä, ihan kaikki 20 askelta, jotka olen pohjieni kanssa ottanut.



Piipahdin joutessani kurkkaamaan tuttuja blogeja enkä samalla malta olla paasaamatta vähän veteraanikuntoutuksesta, jonka kynsissä vanhempani nyt parhaillaan ovat. Käly ja velimies olivat käyneet katsomassa vanhuksia kuntoutuslaitoksessa, jonne kunta heidät kyöräsi Kaunialan sijasta, kuten olen muutamaan kertaan jo maininnut aikaisemmin.

- Kamala paikka, sanoi käly, joka eilen raportoi vierailukäynnistä. Pitkiä, steriilejä käytäviä, kerroksia, joissa oli vain suljettuja ovia, ei missään ristinsielua, joka olisi opastanut kävijää. Tervejalkaisellekin käytävät kuulemma olivat tuskallisen pitkiä, joten ihmettelenpä miten rollaattorin kanssa köpöttävät veteraanit niistä selviävät. Tai esimerkiksi me huonojalkaiset, jotka paarustamme ilman keppiä. Hoitajat laskettelivat kyllä potkulaudoilla tai jollain sen tapaisille pitkin käytäviä.

Vanhukset olivat löytyneet. Isä oli ollut aika väsyneen näköinen eivätkä kokemukset olleet positiivisia. Ilmeisesti hän joutui vielä paljon enemmän vahtimaan äitiä kuin kotona. Hän oli esittänyt mielipiteensä paikasta varsin selväsanaisesti. Onneksi hänellä on sana hallussaan ja taatusti raportoi myös ainakin paikallisille veteraanijärjestöille. Nytkään raporttia ei tehty vain sukulaisille, vaan myös paikalle pyyhältäneelle tarkastuspartiolle. Kunnasta olivat sanoneet olevansa.

Kuntoutusohjelmastakin oli ollut puhetta vaarin kanssa. Edellisenä iltana olisi ollut tarjolla makkaranpaistoa ulkotiloissa, siis niille jotka sinne olisivat tarjenneet ja/tai itsekseen osanneet ja/tai jaksaneet rollaattoriaan lykkiä. Isän kuntoutusohjelmaan oli merkitty mm. internetin käyttöä. Internetin! Lähes 90-vuotiaalle miehelle, joka ei ikinä ole ollut tietokoneen kanssa tekemisissä, internet-tuokio varmaan onkin erityisen rentouttavaa kuntoutusta. Jalkahoidon he sentään olivat saaneet ja ruoka kuulemma oli hyvää. Telkkariakin sai katsoa.

Juttelin kuulemastani fysioterapeutin kanssa, kun arvelin hänenkin jotain asiasta tietävän. Hän kertoikin olleensa itse siellä koekäyttäjänä muutama vuosi sitten ja sanoi, että nuoremmille paikka varmaan on ihan hyvä.  On erilaista kuntosalivekotinta, allasta ja muuta, samoin ihana luonto. Ongelmana on hinta ja sitä kautta pula käyttäjistä ja nykyisin myös fysioterapeuteista ja muista hoitajista. Siksi kai näistä vanhuksista on otettu kiinni, kun ainakin sotainvalidien kuntoutuksen maksaa valtiokonttori eikä kunta.  Hän oli kuullut myös vastaavanlaisia kertomuksia omilta asiakkailtaan, joten aivan soopaa en minäkään kirjoita. Hänen tietämänsä mukaan meidän kaupunkikaan ei enää lähetä sinne veteraaneja ja toivottavasti näin myös on. Naapuri vissiin vasta aloitti ja pisti meidän vanhukset koekäyttäjiksi. No, tämä kaikki on toisen käden tietoa, mutta käly arveli, että taksi voi piankin kaartaa kotipihaan. Varsinaisesti heidän pitäisi tulla kotiin vasta viikon päästä.

Kirja-arvonta

Saran blogissa ps-rakastan kirjoja jatkuu kirja-arvonta vielä muutaman päivän. No hitsi vie, yritin saada kuvaan sivupalkkiin, sain ja sitten se taas hävisi ja tuli takaisin. En jaksa enää tuhertaa linkkiä sinne, mutta tuossa alussa oleva toimii.

Tässä palkinnot:

maanantai 23. toukokuuta 2011

Hampaat narskuvat

Olin aamulla hammashoitolassa eli suuhygienistin tekemässä joka vuotisessa hammaskiven poistossa. Tuntuu kuin suussa narskuisi kivensiruja ja ikenet ainakin ovat arat. Toisaalta, jos lystistä maksaa 90 euroa, niin parempi on kun sen tuntee nahoissaankin eli siis ikenissään. Hyvä kuitenkin, kun purimet on taas jonkun aikaa kunnossa.

En ole koskaan edes kuvitellut pääseväni kunnalliseen hammashoitoon. Sanotaan, että aikaa saa täällä jonottaa puoli vuotta. Tavalliselle yleislääkärillekin jonon pituus on kuusi viikkoa, joten silläkään puolella en hevin käy. Huomenna onkin meno näyttämään turpoavia jalkoja kivalle perhelääkärillemme. Kysyn myös ohjeita lymfahieronnan suhteen, joka on se ensimmäinen syy, miksi tilasin ajan.

Norjanangervo 
Hampaat ovat tänään narskuneet muistakin syistä. Kaupan kassalla käsi petti ja tiputin tahini-purkin lattialle. Osa öljyisestä seesamitahnasta meni lattialle, mutta onneksi lasipurkki säilyi ehjänä. Harmitti, mutta ostin sen joka tapauksessa, kun syy oli minun eikä tahnaa kovin paljon mennyt haaskioon.

Olemme parina päivänä ihmetelleet, miksei ruokakaupan luottokortti toimi. Vasta eilen juolahti mieleeni, että eihän sieltä ole aikoihin tullut laskuakaan. Tänään asia sitten selvisi, kun pankki lähestyi kahdella kirjeellä. Tili oli suljettu luottorajan ylityksen takia, heh-heh. Tosiaan, yksi lasku on jäänyt välistä maksamatta ja voin kyllä ihan silmät kirkkaina sanoa, että ei sitä laskua ole koskaan tullutkaan meille. Entiseen aikaan oli hyvä, kun tuli karhu ja vielä karhunkin karhu. Me emme käytä yhtään enempää tai vähempää rahaa ruokakauppaan, oli kortti tai kourallinen seteleitä, mutta kun muutenkaan emme juuri pelaa käteisen rahan kanssa, niin tämä on kätevämpää. Kummallakin on kaksi tiliä vanhaa perua ja laskuja maksetaan sieltä, missä rahaa kulloinkin on.

Maksoinkin jo äsken koko summan pois. Seuraavaksi pitää vielä testata, onko minun korttini niin kulunut, ettei kaupan lukijalaite enää lue siitä mitään. Sitä nimittäin ensin arvelimme vian syyksi. Tosin huomenna ainakaan ei vielä kannata korttia tarjota kassapäätteelle.

Tämä on näitä vali-vali-päiviä, joille ei mahda mitään. Aamukin alkoi sateella ja ukkosen jyrinällä. Sinänsä sade tekee tosi hyvää. Olisipa vain kasvilavat jo valmiina ja potut maassa... Toivottavasti päivän valituskiintiö on jo täynnä. Ei muuta kuin parempaa viikon alkua meille kaikille!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Sekalaista kuulumista

Taas on tulossa oikea "kirpputoripostaus", jos sallitte sanoa eli tulossa on sekalaista tiedonantoa tämän sunnuntaipäivän puuhista. Päivähän on ollut mitä ihanin. Olemme istuneet ulkona terassilla, jossa tosin oma pääsi pitkään kestä olla auringossa, mies istuu sitäökin hartaammin. Olen ottanut muutaman kuvan, esimerkiksi uuden kuvan luumupuusta, kun edelliset olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Tähän olen jo itse ainakin tyytyväinen:

Luumu kukkii

Mies on ilmeisesti tehnyt muutakin kuin istunut auringossa. Hetki sitten hän toi minulle lahjaksi oikean ampiaispesän, josta oli myrkyttänyt asukkaat. Pesä oli kasvihuoneen raadossa ja sen takia hävitettävä. Pesä on ihan kokonainen ja tuoksahtelee vähän Raidille. Lahjan tuoja mainitsi erikseen, että se on tarkoitettu nukkekotiharrastajalle. Ajattelin tärkätä pesän hiuslakalla sitten kun kaikki myrkkyhajut ovat haihtuneet. Tulevaa käyttötarkoitusta pitää vielä miettiä. Olisikohan se sopiva linnunpöntöksi tai oravanpesäksi? Ehdotuksia?

Tässä vielä Parvi-lintujen sarjan viimeinen kuva. Tämä on Paavo, tiesi Hippocampustaja kertoa ja korjata virheeni edellisessä postauksessa.


En ole pitkään aikaan luetellut lukemiani kirjoja. Kaikenlaista on koko ajan menossa. Yksi viimeisimpiä ostoksiani oli Tuula Levon Tuulenajama, joka kertoo kirjailija Teuvo Pakkalan elämästä ja on ilmestynyt muutama vuosi sitten. Kirja oli Suomalaisen kirjakaupan tarjouspöydällä ja maksoi korkeat 5 euroa. Ihastuin Levon esikoiseen Neiti Soldan, joka ilmestyi v. 2000. Se kertoo sisarusten Venny ja Tilly Soldanin rakkaudesta Juhani Ahoon. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Juhani Ahon syntymästä. Aho on mukana sivuhenkilönä tässä uusimmassakin Levon kirjassa. Kirjailija on tehnyt huolellista taustatyötä, huomasin eräistä yksityiskohdista, joista minäkin satun jotain tietämään.

Tässäpä keväisen raparperipiirakan ohje, jonka nappasin omasta päästäni ja tein tässä iltapäivällä. Kehtaa kokeilla:

RAPARPERIPIIRAKKA

Noin 10 raparperin vartta
1/2 - 1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Kuori rapaperit, leikkaa saksilla n. 1/2 - 1 cm viipaleiksi. Sekoita joukkoon sokeria ja perunajauhot. Pane jääkaappiin maustumaan. Itse tein tämän operaation jo eilen, mutta huomautan, että tänään perunajuahot olivat painuneet kulhon pohjaan eli muista sekoittaa.

1 pkt Myllyn parhaan Kauramurotaikinaa
isohko, reunallinen vuoka

Taputtele taikina vuokaan, jota ei tarvitse voidella. Kaada päälle raparperit mehuineen päivineen ja niiden päälle seos, jossa on

1 prk Valion valkosuklaalla ja limellä maustettua rahkaa
1 prk kermaviiliä
3 kananmunaa.

Työnnä uuniin (n. 200 astetta) ja paista n. 45 minuuttia. Perunajauhon ansiosta rahka-kermaviiliseoksen alle muodostuu pehmeä raparperikiisseli. Ainakin lämpimänä tämä oli hyvää, kuten ottamastani "laihduttajan annoksesta" voi päätellä:


Tervetuloa piirakalle kaikki, mutta erityisesti te uudet lukijat, jotka ilokseni olette liittyneet lukijakuntaan!

Linnuista, pyykeistä ynnä muusta

Hei taas!
Jatkan vielä  lintufiguriineistä. Sain edelliseen postaukseen viestin Niinalta, jolla voisi olla sopiva kaveri tälle Lisa-linnulleni. Kun minä en saanut Niinaan yhteyttä, niin toivottavasti huomaat terveiseni. Olen kiinnostunut ja mielellään rupean jatkamaan juttua sähköpostin välityksellä (villiviini55@gmail.com).


Etsin vielä kuvat Parvilintu-sarjan muista linnuista. Tässä ovat Kaisa-tukaani ja Timo ja sitten on vielä yksi vihreä, jonka nimeä en tiedä. Erityisesti tuo alimmainen eli Timo kiinnostaisi minua.

Kaisa
Timo


Jos mitään isoa ei tapahdu, kuten esimerkiksi maailmanloppua, niin kirjoitusta saa kyhättyä vaikka pyykinpesusta.Minä avastin tänään ulkokuivatussesongin. Tähän asti naapurin pellot ovat pölisseet sen verran, etten minä, multa-allerginen ole tohtinut viedä pyykkejä ulos. Oi miten ihanalta tuoksui vetää saunan jälkeen ulkokuivattu yöpaita päälle!


Päivä oli otollinen ulkotöille. Mies irrotti muutaman seinälevyn edesmenneestä kasvihuoneesta, minä yritin taistelle vuohenputki-vihollista vastaan. Lisäksi nyhdin pihasta muutaman keltamon, jota ei pidä sekoittaa syyskesällä kukkivaan keltanoon. Lisätietoja keltamosta löytyy mm. wikipediasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keltamo.


Sieltä lainasin tämän kuvan, sillä en ole tainnut koskaan kuvata sitä. Kasvi on vanha lääkekasvi, jota on käyetty mm. känsien ja syylien poistoon. En ihmettele: kirkkaanoranssi maitiaisneste tarttuu käsiin kuin tauti. En ole kokeillut sitä värjäämiseen, mutta kun se on jo lähes aikojen alussa saapunut Suomeen, niin kaipa esiäidit ovat sitäkin kokeilleet. Huumekasviksikin se kuulemma käy.

Joku puutarhablogi suositteli tätä oikein perennapenkkiin ja ettei vaan myynyt taimiakin? Ehkä minäkin voisin ruveta kaupittelemaan hyvässä kasvussa olevia perinneperennoja? Kehotan kuitenkin harkitsemaan, paitsi jos haluaa nopeasti kukkapenkin ja nurmikonkin valloittavan, sitkeästi hengissä pysyvän, hyvin talvehtivan ja kaikin puolin takuuvarman perennan. Ainut etu, siis syyylänpoiston lisäksi on se, että kasvista saa tukevan otteen, jolla se on helppo kiskaista kokonaan maasta.Edes kompostiin en ole uskaltanut sitä laittaa.

Nyt hyvää yötä!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Touhua siellä ja täällä

Joillakin on touhua riittänyt, eräät sen sijaan ovat maanneet hierottavana. Voi vitsi, että tuntui hyvältä. Nämä toimeliaat ovat muun muassa olleet leikkaamassa köynnöksiä katki-poikki. Samalla meni poikki myös telkkarin antennijohto, mutta näpsä Remonttimiehemme ehti jo korjatakin sen.

Kaatopaikalle lähtee iso kasa oksia. Huomenna sinne saisi viedä kuorman ilmaiseksi, mutta ainakin viime lauantaina kaatikselle oli ollut ainakin kilometrin mittainen autojono tien tukkeena. Normaalihinta peräkärrylliselle lehti- ja oksajätettä ainakin näin keväisin on 7 euroa, joten varmaan moni manaili. Jonosta ei ilmeisesti edes päässyt pois tien kapeuden ja vastaantulevan liikenteen takia.

Luumu kukkii, mutta viime yönä on ollut vain vaivaiset plus 6 astetta, joten jää nähtäväksi, mikä on luumusato tänä vuonna. Kuva on otettu matalalta maasta ja kukat olivat lähes luumupuun latvassa.




Tämä tässä toisessa kuvassa on taivaalla liitelevä tervapääsky. Ne ilmoittautuivat tänään, mutta vain tämäån yhden sain napattua kuvaan. Kuvaa ehkä saa suurennettua, mutta eipä se siitä paljon parane. Kylmästä yöstä huolimatta päivä on ollut muutenkin keväinen ja lämmin, totesin taapertaessani hierojalta parkkihalliin. Ehkä se kesä sittenkin tulee.

Seuraava otus erottuu huonompinäköisenkin silmiin. Se on lintu, Howard Smithin Parvilintu-sarjan Lisa (21 x 17 cm), joka oli Arabian ohjelmistossa joskus muistaakseni 1990-luvun puolivälissä. Silloin en erikoisemmin ihastunut siihen, mutta nyt tämä Lisa oli ihan pakko saada. Ostin sen itselleni synttärilahjaksi huutonetistä. Ajattelisin, että tämä keltainen herättää, riemastuttaa ja piristää aamulla. Olen katsellut näitä ihania lintuja jo pitkään Laatutavara-sivustolla, mutta siellä ne menevät kaupaksi yhdessä silmänräpäyksessä ja kovaan hintaan. Nyt minua onnisti, myös hinnan suhteen.

Sarjaan kuului kaksi muutakin lintua. En pitäisi pahana, vaikka esimerkiksi sininen Timo lentää lehahtaisi vielä joskus meille.Ei kellään satu olemaan yhtään ylimääräistä?

Löysin täsmällisempää tietoa Kari-Otso Nevaluoman kirjasta Arabian eläintarha (Helsinki 2008, Oy Manport Ab): "Yhdysvalloista kotoisin oleva ja vuodesta 1962 Suomessa asunyut ja työskennellyt Howard Smith kuuluu Arabian lukuisten eläinveistäjien joukkoon näyttävillä Parvilinnut- ja Runfree-figuriinisarjoillaan. Ne ovat syntyneet taiteilijan ollessa vierailevana taiteilijana Arabialla 1985-1987. Parvilinnut-ryhmään kuuluu kolme erilaista lintua: sinisenä, valkoisena ja mustana tehty Kaisa, sinisenä, valkoisena ja mustana tehty Timo sekä edellisten värien lisäksi keltaisena valmistettu Liisa. Runfree-perheeseen kuuluu erilaisia villieläimiä - leijona Teo, elefantti selma, elefanttivauva Alex, kirahvi Harry, antilooppi Camilla ja sarvikuono Carmen. Hänen muotomaailmassaan on iloista, huomoristista leikkimieltä."

Nyt siirryn lukemaan omakustannetta, joka minulle tänään ystävällisesti toimitettiin, tietenkin pankkisiirrolla varustettuna. Paikallishistoriasta on kysymys ja jo selaamalla silmäni nappasivat muutaman tutun nimen.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 19. toukokuuta 2011

Kevätremonttia

Harmaa, sateinen ja kylmä päivä on jo illassa. Voi miten nämä päivät hurahtavatkin nopeasti. Ilmakin saisi jo lämmetä. Nyt ei ole puhettakaan varsinaisten ulkotöiden käynnistämisestä. Luonto onneksi on eri mieltä ja ne kasvit, jotka haluavat kukkia, ovat myös siihen ruvenneet. Viikonlopuksi on sentään jo luvattu lämpenevää.

Yritin kuvata kukkivaa vaahterapuuta, mutta tuuli heilutti oksia niin, ettei kuvista tullut tarkkoja. Samalla huomasin villiviinin auenneen lehden ja se piti kuvata siitä huolimatta, että tuo taustan vaahtera vähän häiritseekin:


Melkein laitoin otsikoksikin "Viimeinen villiviini". En minä, vaan tuo köynnös. Nimittäin voi olla, että pieneen aikaan tämä Villiviini ei kaimojaan enää valokuvaaainakaan suoraan työhuoneen ikkunasta. Huomenna tulee Remonttimies, joka aloittaa meidän kesäoperaatiomme napsimalla niin villiviinit, köynnöshortensian kuin kärhöt ja piippuköynnöksetkin mataliksi. Tämä on tehtävä maalausprojektin takia. Mies kävi kysymässä neuvoa tutulta puutarhurilta ja sen mukaan sitten edetään. Osa köynnöksistä on jo niin rapistuneita, että tuhoutumisriski kannattaa ottaa. Aloitetaan kasvatus alusta, jos kasvit ovat eri mieltä.Myös norjanangervo ja tuo korkeampi aitakasvi, tuomipihlaja, leikataan kukinnan jälkeen. Talon ulkomaalaus on luultavasti meidän elinaikanamme viimeinen, joten se tehdään huolellisesti. Edellisen kerran mökki on maalattu noin 30 vuotta sitten.

Tietäkin remontoitiin aamulla. Heräsin ison työkoneen meteliin. Ensin kulki vesiauto, sitten tuli lana ja viimeksi suola-auto. Naapuruston lapsenulkoiluttajat ja koirankävelyttäjät taatusti harmittelevat märkää, suolattua tietä, mutta kaipa tuo tuosta pian kuivuu. Nyt kyllä ainakin koirien tassut on pestävä lenkin jälkeen. Hyvä sekin, kun raksan kohdalle kuluneet karmeat töyssyt on saatu ainakin vähäksi aikaa tasoitettua. Olisikohan joku rakennustarkastuksen heppu käynyt paikalla ja sen jälkeen hälyyttänyt tiemestarin porukat liikkeelle? Tosin, ovat he muutenkin joka kevät käyneet tien lanaamassa ja suolaamassa.


Minä olen remontoinut viime päivinä lähinnä itseäni. Kävin jalkahoidossa ja hierojalla, tilasin jalkatuet ja sain samalla tiukat jalkajumppaohjeet. Huomenna on  taas hieroja ja ensi viikolla käyn kysymässä lääkärin mielipidettä lymfahoidosta. En ole ainakaan vuosikymmeneen raaskinut mennä hierontaan, mutta nyt tuntui siltä, että on pakko, maksoi mitä maksoi. Kampaajallekin pitäisi mennä, mutta ei enää ainakaan tässä kuussa. Siitä tulikin mieleen, että taitaa olla jokunen lasku erääntymässä tänään.

Henkistä hoitoa olen antanut itselleni lukemalla muutamia sota-ajan muistelmakirjoja. Meidän sukupolvemme on siihen nähden päässyt helpolla, vaikka suurten ikäluokkien lapsuudessa eivät mukulat juuri rahaa nähneet. Tästä tuli mieleen yksi lapsuudenmuisto, josta sain kovat nuhteet. Selkäsaunasta en ole ihan varma, mutta huutoa ainakin tuli. Olin ehkä ekalla tai tokalla luokalla ja jostain syystä saanut vähän rahaa. Minähän käytin rahan ostamalla kavereille jäätelöt, mahdollisesti suklaajäätelöt. Näin ei olisi kuulemma pitänyt tehdä. Raha ei siis silloinkaan pysynyt kädessäni. Olen tosin aina ollut sitä mieltä, että rahan tehtävä yhteiskunnassa on kiertää.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Piristävä ilta

Joskus voi pienikin asia valaista elämää pitkäksi aikaa. Meillä puhelin soi eilen tasan kello 22 ja se on aika myöhään se, kun muutenkaan emme ole puhelimessa lörpötteleviä ihmisiä. Ensimmäiseksi tuli säikähdys. Mitä on tapahtunut ja kenelle? Mutta ei mitään sellaista. Ystävä Euroopasta soitti ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Jo se ilahdutti, mutta vielä enemmän uutinen, että hän aikoo tulla kesällä Suomessa käymään. Tapaamme silloin, ellei nyt ihan kummia tapahdu! Tästä on odottamisen iloa pitkäksi aikaa.

Tämä ystävyytemme on peräisin hamasta lapsuudesta, kansakoulusta, jolloin vannoimme ikuista ystävyyttä ja ehkä vielä vahvistimme valan veripisaroillakin. Siitä tosin en ole ihan varma, mutten pidä asiaa mahdottomana.

"Maailma sitten vieroitti pois heidät toisistaan". Vielä opiskeluaikana tapasimme jonkun kerran, mutta sitten tiet erosivat kummankin opiskelukiireiden ja muiden harrastusten (= ne miehet, ne miehet) takia, vaikka molemmat opiskelimmekin samassa kaupungissa eli Helsingissä. Mutta ihmeitten ihme, ystävyys ei kadonnut mihinkään, vaikka tapaamisväliä kertyi lähes 40 vuotta. Hän lähti ulkomaille, vihittiin papiksi ja on tehnyt työuransa uudessa maassaan. Suomessa naiset eivät silloin vielä saaneetkaan pappisvihkimystä, mutta syy muuttoon taisi olla se klassisempi versio.

Jo yksistään toistemme löytyminen oli ihme. Olimme jo kerran olleet noin kahden kilometrin päässä toisistamme, mutta silloin emme tavanneet. Myöhästyin päivällä ja hän oli jo poistunut maasta. Sain kuitenkin yhteystiedot ja siitä se alkoi. Vielä meni kuitenkin monta vuotta, ennen kuin tapasimme. Nyt me lähettelemme harvakseltaan sähköpostia ja joskus kortteja, mutta ei ystävyys mihinkään enää katoa.


Toinen ilon aihe on syksyllä järjestettävä ns. luokkakokous. Valmistumisestamme tulee melkein päivälleen kahden viikon päästä 40 vuotta. Ah, miten nopeasti aika kuluu! Moni teistä ihanista blogikavereista ei silloin ollut edes syntynyt. Siitä tämä mummeli on myös tosi iloinen, nimittäin nuorista kavereista. Iällähän ei ole mitään merkitystä ihmisten välisissä suhteissa, tai ei ainakaan pitäisi olla. Itse huomasin tämän ensimmäisissä työpaikoissani, joissa nuorena, paljon alle kolmekymppisenä pääsin seurustelemaan nykyisen V-viinin ikäisten setien kanssa, siis työasioissa seurustelemaan. Senkin huomasin, että nämä arvokkaat ja arvostetutkin pomot  olivat useimmiten mitä viehättävimpiä seuramiehiä. He osasivat silti käyttäytyä korrektisti niin työasioissa kuin päivällispöydässäkin.  Miten lie tänä päivänä?

tiistai 17. toukokuuta 2011

Varsinainen asiointipäivä takana

Tänään rampattiin aika monessa paikassa, tai mies oli kuskina, minä toimitin asioita. No, ensinnäkin oli määräpäivä palauttaa veroilmoitus. Verotoimiston kadulla oli reippaat vastaanottajaiset: karkki tarjottiin vastineeksi veroilmoituksesta eikä tarvinnut edes autosta nousta. Omassa veroehdotuksessani ei ollut mitään korjattavaa, kun ei enää saa vähennyksiäkään mistään, mutta miehellä oli jonkin verran ilmoitettavaa ja myös korjattavaa. Palautusta pitäisi tulla joululahjarahaksi, minulle vähän, mutta miehelle aika paljon.


Seuraavaksi kannoin vanhan, mutta tosi hyvin palvenneen Husqvarna-ompelukoneen korjaamoon. Kone on odottanut viemistä jo monta kuukautta, sillä minähän ostin jo itselle uuden. Toivottavasti tämän pystyy korjaamaan, sillä se on menossa tyttärelle. Tytär tykkäsi kotona asuessaan ommella ja lupasi riemumielin ottaa koneen vastaan. Nyt hänellä on varmaan verhojen ompelua ynnä muuta tiedossa, kun muuttaa uuteen kotiin. Taloon jäi vielä yksi romu, jonka mahdollisesti myöhemmin korjautan ja sitten lahjoitan eteenpäin. Hyväntekeväisyyteen, ehkä Fidalle tai seurakunnan kirppikselle, näin olen ajatellut. Mutta se riippuu nyt tämän paremman koneen korjauskustannuksista ja siitä, saako sitä ylipäätään korjattua. Tuo kotiin jäänyt on niin yksinkertainen, että sen varmaan saakin korjattua eli olkoon toistaiseksi varakoneena tyttären varalta.

Onneksi kolmanteenkin paikkaan pääsi ajamaan ihan oven eteen. Tarkoitus on hankkia kenkiin tukipohjalliset, mutta tänään kävin vasta tilaamassa aikaa itselleni. Seuraavaksi kävin postissa ja kun sitten mukaan laskee kirjakaupan, josta ostin miehelle luontokirjan ja itselleni yhden vitosen kirjan ja mustetta tulostimeen, niin olin jo aika poikki laahustaessani ruokaostoksille. (Halusin tulostaa itselleni Suomen ensimmäisen neulekirjan eikä siihen yksi mustekasetti riittänyt. Minusta on niin paljon miellyttävämpää lukea präntättyä tekstiä kuin tekstiä ruudulta. Sitä paitsi tähänhän minä voi kerjätä omistuskirjoituksen itseltään kirjailijalta. Ja vaikka piirtää kansikuvan virkistämään mustaa rengaskansiota.)

No, ruokakaupassa virkistin itseäni uudella aamuteeastialla eli Iittalan Korento-mukilla, jota en ollut aikonut ostaa mutta ostin kuitenkin. Onhan tämä koristelu vähän imelä väreiltään, mutta saman taitavan kuvittajan tekosia kuin Taika- ja Satumetsä-sarjakin eli Klaus Haapaniemen. 

 
Ja onhan se vielä niinkin, että kirkas oranssi piristää harmaankin aamun, eikös vaan? Kävin nappaamassa kuvan Iittalan sivuilta. Sarjaan kuuluvaa isoa vatia ei Prismassa varmaan ollut tai en ainakaan huomannut. Siinä koristelu tulee mielestäni paremmin esille, mutta toisaalta. Talossa on vateja ja lautasia ihan tarpeeksi ilman uushankintojakin.

Ostin myös kolme satsia pahvisia säilytyslaatikoita, joihin aikaa myöten siirrän kangas- ja tilkkuvarastojani. Laatikkojen määrästä voi päätellä, että erilaista tilkkua on jonkin verran. Vanhimmat täyttävät varmaan ensi vuonna 40 vuotta. Mukana on ainakin Finlaysonin alkuperäistä Muumi-kangasta vuodelta 1972. En ole raaskinut tehdä siitä mitään enkä luopuakaan. Siitä oli aikanaan lapsen sängyn taakse päällystetty halltex-levy ja muistaakseni myös päiväpeitto. Seuraava "maamerkki" kangasvarastoissani on ainakin tyttären penkkaripäivän asustukseen liittyvät kankaat ja sitten lapsenlapsen syntymä. Tytär toi jossain vaiheessa äitiyspakkauslaatikollisen vauvakankaita meille säilytykseen. 

Jahka saan kankaat lajiteltua laatikoihin, niin voinkin jo ruveta suunnittelemaan ompelutöitä. Ainakin yksi yöpaita pitäisi surauttaa ja muistaakseni tallessa on omppukuvioista trikoota, joskaan en muista määrää enkä varsinkaan kankaan leveyttä.


Tulihan se sadekin

Kamalan kylmä päivä ulkona ja sisällä. Kun meillä on jo lämmitys kesä-asennossa, niin pakko oli vetää fleeceä niskaan jo iltapäivällä. Onneksi kylmän mukana tuli sentään vähän sadetta, mutta tuskin se vesimäärä vielä laariin ehti sataa.

Västäräkki

Onneksi minun ei tarvinnut lähteä Kauppatorille palelemaan eikä mihinkään muuallekaan, ei sen puoleen. Ihan hetken katsoin kiekkoleijonien juhlimista telkkarista, mutta kun ei söpöistä euruviisu-Oskariakaan hyväksytty esiintymään noiden miehenkorstojen juhlaan, niin arvelin nähneeni jo parissa minuutissa kaiken siitä tilaisuudesta.

Tämä oli syntymäpäivänikin ja mies olisi vienyt minut ulos syömään, vaikkei edes onnitellut aamulla... Syy kuulemma oli se, kun vouhotin kiekkoleijonista niin, ettei siippa saanut edes suunvuoroa,. Joo, niin kai se meni. Luulin sitten jo ihan tosissani, että nyt se pian tulee kotiin kukkakaupan kautta, kun lähti kiireisille asioille heti aamusta. Turhaan kuvittelin ja se kai vei fiilikset koko päiväksi alamaihin, vaikka "ulos" ei tällä kertaa olisi tarkoittanut itse grillattuja makkaroita terassilla, vaan ihan oikeasti menoa syömään johonkin paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Ajatus ei tuntunut hyvältä, kun arvelin, että kaikki paikat ovat joko kotiruokaa tarjoavia lounaskuppiloita tai täynnä kiekkojuhlijoita ja jos ei niitä, niin olisi pitänyt tälläytyä vähän parempiin vaatteisiin ja sitä taas mies ei suostunut edes harkitsemaan. En viitsi edes kertoa, mitä mies loukkaantuneena valitsi iltaruoaksi kaupan palvelutiskistä. Luultavasti ravintolaherkkuja ei minulle tarjota lähivuosina.

Tilasin itse itselleni muutamia synttärilahjoja, mutta eivätpä nekään täksi päiväksi vielä tulleet. Hah, diabetessukat olisivat tulleet, mutta siavat jäädä postiin odottamaan sopivampaa noutopäivää. --- Ja tämä postaus ei ehtinyt juhlapäivälle, mutta olkoon sitten dagen efter.

Onnitella ei enää jälkikäteen tarvitse, kiitos vaan kauniista ajatuksista! Sain nimittäin ihania onnitteluviestejä eli sikäli ei ole valittamista, vaikka tässä ei mitään tasavuosiakaan vietetty. Nyt olen virallisessa eläkeiässä, hip-hurraa! Jännä nähdä kuun vaihteessa, montako euroa eläke nousee. Ei paljon, mutta jotain pitäisi tulla lisää.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Leena Lumi: YLLÄTYSARVONTA!

Leena Lumi: YLLÄTYSARVONTA!

Kerällä: Suomen ensimmäinen neuleromaani ilmestyy NYT

Kerällä: Suomen ensimmäinen neuleromaani ilmestyy NYT

Suloista sunnuntaita

Hyvää Kaatuneiden muistopäivän iltaa, rakkaat lukijat! Päivä on ollut suloinen, vaikkei aurinko juuri ole näyttäytynytkään ja kylmää sekä tuulistakin on ollut. Vettä vain ei ole satanut kuin ehkä kaksi tippaa aamulla.

Juhlistimme ystäväni kanssa pariakin "muistopäivää" juomalla oikeat leivoskahvit ulkona. Ohi ajaneet pyöräilijät ja autokuskit varmaan katsoivat kummissaan kahta tukkikasan päällä istuvaa ja kahvia hörppivää mummoa. Meillä oli hauskaa ja rupattelimmekin puunrungolla aika pitkään, mutta sitten tuli kylmä ja jalatkin rupesivat puutumaan.


Kamera oli mukana siltä varalta, että olisin saanut kuvattua lintuja. Se suunnitelma ei onnistunut. Järvellä oli yksi lokki ja sekin lenteli niin kaukana, etten saanut sitä kuvaan. Yksi punarinta kiikkui koivun oksalla, muttei sekään osunut kameran silmään. Nämä leivokset olivat yllätystuliainen, kun mies eilen tuli kaupasta. "Jotkut tuovat kukkia, toiset leivoksia", sanoi tullessaan. Olen joskus tälle maininnut, että olisi kiva saada kukkia.

Jotain sentään onnistuin kuvaamaan. Tuomikin jo kukkii. Naapurin vilja on oraalla.


Nyt seuraa mainos. Mainostan Suomen ensimmäistä neuleromaania, kirjoittanut minun ja monen muun täälläkin käyvän blogiystävä Kaisa. Kaisan Kerällä-blogista löytyy tietoa teoksesta ja sen takkuisesta tiestä kustantamoissa. Onnea Kaisa ja kiitos siitä, että päätit julkaista kirjasi nettikirjana! Toivottavasti meitä lukijoita on niiiin paljon, että mokomat kustantajat joutuvat häpeään. Tämä on oikeasti ensimmäinen suomalainen neuleromaani. Käännösjuttujahan on useampiakin ja ehkä sen takia kustantajat eivät uskoneet, että kukaan haluaa lukea neulovista naisista. Minä ainakin haluan!

Ohjeet siitä, miten teokseen niin sanotusti pääsee käsiksi, löytyvät samasta paikasta, siis Kerällä-blogista. Sen verran voin sanoa, että ehtoja on, mutta raha ei mene kirjailijalle, vaan voit ihan itse valita hyväntekeväisyyskohteesi ja vieläpä rahasummankin.

Kaisa kirjoittaa tyttönimellään, joka on monelle itseäni nuoremmalle lukijalle hyvin tuttu Hullu luokka -nuorisokirjoista eli kirjailijattaremme ei suinkaan ole julkistamassa ensimmäistä kirjaansa. Pistän linkin vielä tuohon sivun laitaan, jotta se pysyy tallessa.

Omista käsitöistä sen verran, että menossa on kesävillasukkien kutominen. Ohut lanka, paksut puikot, sillä tavoitteensa on saada sukat, jotka eivät missään olosuhteissa kiristä. Malli on perus-perus. Kuvataan jahka keritään enkä muista nyt langankaan merkkiä, mutta nättiä on.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Tänään piti sataa

Tänään piti sataa, viime yönä piti sataa ja eilenkin piti sataa. Ei satanut. Elimme toivossa emmekä vetäneet vesiletkua tuvan kraanasta pihalle. Meillä oli aikaisemmin vanha pihakaivo, joka on nyttemmin jäänyt suunnilleen yhden naapuritalon alle. Vaikka kaivon vesi oli juomakelvotonta, se kävi hyvin kasteluvedeksi. Ajattelimme, että uuden pihakaivon hinnalla kastelemme loppuikämme kasvimaata ja kukkapenkkejä kaupunginkin vedellä, joten uutta kaivoa ei tehdä. Sen sijaan aiomme teettää talon nurkalle hanan, josta voi laskea lorottaa vettä saaveihin ja kastelukannuihin, ellei taivaalta tuleva kasteluvesi riitä. Yksi saavi on jo toivorikkaasti käännetty oikeinpäin rännin alle.


Koulutin tänään surkean pieniä taimiani. Saapi nähdä, tuleeko niistä yhtään mitään, varsinkin kun lupailin taimia tyttärellekin. Kun uskon vahvasti kasvilavojen ja kasvihuoneen rakennusprojektiimme, niin kylvinpä jo kesäkurpitsankin siemeniä pariin minikasvihuoneeseen. Suurin osa kesäkurpitsoistani tosin kasvatetaan avomaalla sitten joskus, kun tämä kevät kääntyy oikeasti kesäksi. Toivottavasti yöt lämpenevät, sillä marjapensaat kukkivat, samoin luumupuu. Se varsinkin tarvitsee lämmintä ja paljon pörriäisiä. Vaahterakin kukkii kauniisti, kuten kuvasta näkyy.

Tytär muuttaa kuun vaihteessa ja saa pienen oman pihan, josta hän on jo pitkään haaveillut. Olisi se niin mukava, jos voisin viedä hänelle itse kasvattamiani taimia... Tämä kesä menee varmaan muutto-, kotiutumis-  ja ehkä remonttipuuhissakin niin, ettei hän ehdi paljon pihaansa panostamaan, mutta kasvavat ne yrtit ja kukkaset hyvin ruukuissakin. Nyt parhaillaan hän on Tallinnassa voimia keräämässä muuttoruljanssia varten.

Jännät illat tässä tänään ja huomenna. Pidetään peukkuja sekä Paratiisi-Oskarille että lätkäjoukkueelle!

Täällä taas, mukavaa!

Olipa outoa olla edes yksi päivä poissa blogista. Aijai miten sitä voikin olla näin riippuvainen, eikä edes hävetä yhtään! Olisin jo eilen esitellyt upean keltavuokkomättään, joka on innostunut kukkimaan marjapensaiden välissä.

Tämä kaveri on minulle tuntematon, oliskohan mahdollisesti M. Karvajalka, Sittisontiaisten sukua? Jostain hän ilmestyi terassin pöydällä olleelle tarjottimelle.

Eilispäivänä kyykin kolmisen tuntia maassa tai tarkemmin sanottuna olin polvillani istutusjakkaran päällä, perkasin kukkapenkkiä ja istutin syysleimukukkia ja eräitä muita perennoja. Luultavasti suuressa ahkeruudessani samalla myös hävitin rakastamani Siperian unikot, jotka majailivat kukkapenkin kummassakin päässä. En kai minä niitä muistanut, katsoin vaan että onpas sopivan tyhjä koko parille uudelle floksin juurakolle. Juu, ei taida unikko kukkia tänä kesänä ellei ihmeitä tapahdu. Pitäisiköhän ihmeen varmistamiseksi jo heti varmuuden vuoksi tilata uudet taimet?

Vanhan kellarin mäelle tökkäsin kaksi belliksen tainta ja toisen kukkapenkin laitaan myös jotain, minkä nimi ei nyt juolahda mieleen. - Ilmeisesti olen tosiaan viime syksynä ostanut parvitulppaaneja, sillä löysin sitä toisestakin paikasta pihaa, kiven kupeesta kauniisti kukkimasta.

Välillä oli pakko pitää taukoja ja samalla silmäilllä maisemaa. Tämä on se ikivanha pihapihlaja, jonka hävittämistä olen pahoitellut. Kyllä sille on pakko antaa kuolemantuomio, ennen kuin tuuli vie sen yhdessä sähkö- ja puhelinlankojen kanssa. Nytkin on pari päivää tuullut vaarallisen voimakkaasti tällaisen vanhuksen näkökulmasta katsottuna.


Talomme on siirretty nykyiselle paikalleen ehkä vuonna 1893 ja tässä on ollut keittiön porras. Se on poistettu ajat sitten ja porstuan paikalla on nykyisin takkahuoneemme. Olisikohan entinen isäntäväki istuttanut pihlajan rapunpieleen onnea tuomaan? Pihlajan vieressä kasvaa ja kukkii monenmoista pensasta, mm. jasmiini /jasmike sekä voimakkaan punainen ruusu, jonka nimestä en ole päässyt täyteen varmuuteen, vaikka olen sitä ruusukirjastakin tutkinut. Pihlajan takaa taitaa näkyä kivijalassa oleva kissanluukkukin, joka aiotaan tänä kesänä sulkea.

Aamulla olivat ainakin polveni aika arat. Sekä tähystetty että tähystämätön terveempikin polvi ovat temppuilleet pitkin talvea. Näköjään polvistelu ei enää sovi näille raihnaisille polville. Mies oli eilen joutunut istumaan autossa aika pitkään ja valittu jo aamulla särkevää jalkaansa. Otimme vapaapäivän kaikista pihatöistä ja lähdimme tervehtimään vanhuksia, sillä he ovat ensi viikolla menossa kuntoutukseen. Oli vähän asiaakin, haimme pienen pussillisen perunansiemeniä ja kellarista pari isoa lasipurkkia sekä muutaman uuden tupsun kevätkaihonkukkaa omaan pihaan.

Taas oli sattunut ja tapahtunutyksi uusi haaveri. Äidillä oli naama ja ainakin toinen käsivarsi mustelmilla. Oli taas kaatunut. Onneksi veljeni oli ollut kotona ja saatu hälyytettyä nostamaan muoria ylös.  On se van Luojan lykky, että kotipalvelu  käy päivittäin ja on nuokin vammat todennut ja taaskaan ei sattunut pahempaa. Kai siellä kuntoutuspaikassa lääkäri sentään on.  Isä ei kaiken kaikkiaan suuria odota ja arvelikin, että tulossa on ensimmäinen ja viimeinen käynti siinä laitoksessa. Hän oli kuullut toisen käden tietona, että veteraaneille ei ole edes hierontaa tarjolla. Hittolainen, mitä se kuntoutus sitten on? - Kunta pihistää muutenkin. Vaipat on vaihdettu hyvistä merkkituotteista halvempiin ja kuulemma huonompiin, joita kaiken lisäksi olisi pitänyt tilata kerralla heinähäkillinen, sanoikohan isä 300 kappaletta. Ei tilannut.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Puutarhakausi avattu

Krapasin tänään vähän perennapenkkejä ja samalla hävitin vahingossa pikkuisen kevätkaihonkukankin. Täytyypä muistaa seuraavalle mummulakäynnille ottaa lusikka ja muovipussi mukaan, että saan uuden poikasen. Perjantaina ajattelimme käväistä tarkistamassa, tarvitseeko äiti vielä jotain hynttyitä kuntotusreissua varten ja myös se, olivatko äitienpäiväksi hänelle ostamani kamppeet sopivia. Se on toinen asia, kelpuuttaako hän ostoksiani.

Tänään kävimme multa- ja lannoiteostoksilla, joten nyt on ainakin ensimmäiset eväät kevättöitä varten hankittuna. Kävimme myös pankissa ja kaikki nämä askareet veivät jo vedon ihan kokonaan tästä muorista. Voi olla, että pienen tauon jälkeen lähden vielä hetkeksi ulkotöihin. Voi, olispa sitä nuorempi ja terveempi. Polvet kestäisivät, selkä kestäisi ja olisi voimia vaikka millaisen kasvimaan kääntämiseen. Muutama vuosi sitten vielä oli, nyt ei enää, mutta pieni pala kerrallaan tehdään. Puutarhakaupasta tuli sekä eilen että tänään lähetys, joten "pakko" on tehdä ja kivaahan tämä on.

Mikähän kukka se tämä on, tunnistaako kukaan? Valtavan kaunis kukka ja selvästi joku sipulikasvi. Ihan omasta kukkapenkistä ja luultavasti viime syksynä istutettu, mutta millään en muista, mitä olen penkkiin törkännyt.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Keittää, keittää

Onneksi on jo valmiiksi verenpainetauti ja lääkitys. On nimittäin tänään osunut kohdalle muutama asia, joka saa veerenpaineen nousemaan ja keittämään oikein tosissaan. Kaikesta ei toki kannata ottaa itselle paineita, mutta kantaa saa silti ottaa.

Asia numero yksi oli se, kun paikallislehti Keski-Uusimaa haastatteli paikallista hotellijohtajaa ikäihmisten ja maahanmuuttajien palkkaamisesta. Herra Johtaja loihe lausumaan, että palkkasi vastíkäänkin yhden ikäihmisen. Tämä "vanhus" oli syntynyt peräti 1960-luvulla... Hoksasin itse pari päivää sitten, että nuorempi veljeni, joka on syntynyt 1961, täyttää pikalpuoliin 50 vee. Turha puhua sanaakaan eläkeiän nostamisesta, jos 40 -  50-vuotiaatkin jo lasketaan ikäihmisiksi. Sitä en tiedä, oliko lainaus suoraan Johtajan suusta vai toimittajan tekstiä. Itketäänkö vai nauretaanko, mummu-kollegat?

Ensimmäiset keltavuokot kukkivat jo pihassa:


Huono kukkakuva oli välipala, sillä varsinaisesti se isompi harmitus tulee vasta nyt. Pelkäsimme jo, että keltavuokkomme ovat jääneet uusien talojen alle, mutta onneksi näin ei käynyt.

Naapurissa eli meidän ex-tontinpäässä rakennetaan, kuten jonkun kerran on tullut mainittua. Raksaäijät pitävät asianaan parkkeerata autonsa sille ainoalle kevyen liikenteen tienpätkälle, jota meidän pihaan saa laillisesti ajaa liikennemerkin "pihaan ajaminen sallittu". Sama kävelytie jatkuu meiltä eteenpäin ja sitä käyttävät äidit lastenrattaineen, kävelijät, pyöräilevät pikkulapset, koululaiset ja aikuiset sekä koirantaluttajat, koirat remmissä tai irrallaan. Sekä yksi jannu trimmatulla, kilvettömällä mopollaan, joka pitää kamalaa meteliä. Kundi ajaa tiettyä kierrosta monta kertaa illassa.

Raksaäijien mielestä kävelytietä saa ajaa myös autolla - he ja me erityisesti. Vain lällärit noudattavat liikennesääntöjä. He parkkeeraavat omat autonsa rakennuskohteen kohdalle pahimmillaan niin, että autoja on tien täydeltä, joskus jopa kaksi rinnakkain ja kaksi peräkkäin ja me olemme pussissa. Postiauto ei pääse ohi, ei ali eikä yli. Roska-auto ei pääse kulkemaan. Viimeksi tällä viikolla on roskisfirmaan kirjanpitoon tullut merkintä, että auto (rek.nro XX-000) esti pääsyn tyhjentämään roskistamme. Laskuumme tietysti sisältyvät myös hukkakäynnyt.

Mies on soittanut rakennusliikkeen pomoportaalle lähemmäs kymmenen kertaa, viimeksi tänään. Mikään ei ole tähän mennessä auttanut. Hän on käynyt poliisilaitoksella ja soittanut kaupungille sekä saanut neuvon soittaa yks-yks-kahdesta partio paikalle. Kun itse tulin kyliltä ja huudatin torvea, niin johan äijät rupesivat irvistelemään. Kun sitten lähtivät myöhemmin kotiinsa, niin oikein mieltä osoittaen tulivat ja ajoivat kevyen liikenteen tietä, toinen peräti peruuttamalla meidän kohdalle, jossa käänsi auton ja hurautti laitonta tietä matkaansa. Nokka siis oli jo osoittanut oikeaan suuntaan, josta päättelimme herrojen osoittavan näyttävästi mieltään. Siinä vaiheessa mies tarttui puhelimeensa.

Toki ymmärrämme, että tavaraa tulee ja tavaraa menee, pihassa on ollut tosi isoja autoja ja nostureita, mutta sehän ei ole meidän ongelmamme. Pomo oli kyllä huomauttanut, että pihaan mahtuu oikein hyvin niin ettei tarvitse tielle parkkeerata ja että hän on huomauttanut asiasta jo eräitäkin kertoja. Mekin haluamme päästä pihastamme emmekä tykkää siitäkään, että meidän pihaan tullaan kääntymään. Ihme ja kumma, kulmassa olevat keltavuokot ja kuunliljat näyttävät olevan ainakin osittain hengissä isojen autojeen veivaamisesta huolimatta.


Olisikohan tämä ihanuus koristeomenapuu vai mikä? Kirsikallekin ajankohta tuntuu kovin aikaiselta. Kuvasin tämän tuntemattomalta pihalta kun haimme tytärtä mummula-vierailulle sunnuntaina.

Päivä ei sentään ole ollut pelkkää tuskaa ja valitusta. Olin hierojalla ja olo on sen jälkeen ollut aika taivaallinen. Tilasinkin heti jo uuden ajan, mutta täytyy vielä tiedustella lääkärin mielipidettä.

Toinen hyvä juttu on se, että pian meillä alkaa ulkoremontti, mm. talon maalaus. Tarkempi aikataulu selviää parin päivän päästä. Omia hommiamme ovat pihatyöt, kasvilavan ja -huoneen rakentaminen. Aloitamme ainakin yhdestä lavasta. En oikein ole uskaltanut panna juuri mitään siemeniäkään itämään, kun ei näistä aikatauluista ole ollut tietoa. Vasta samettikukkaa, pinaattia, laventelia ja lobeliaa on vähän kasvamassa ja siemeniä vaikka miten monta pussillista. Tuo pikkuinen orvokki on itse hakenut paikkansa sembramännyn juurelta. En edes muista, milloin kukkalaatikossa olisi ollut sinistä orvokkia.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Päivän paras

Kävimme iltapäivällä äitienpäiväkahveilla ja paikalla olimme samaan aikaan me kaikki sisarukset, tytär poikansa kanssa sekä veljenlapset. Osa serkkuporukasta oli jätetty varta vasten kotiin, jotta väkeä ja meteliä ei olisi ihan tuvan täydeltä. Mummu oli virkeä, seurustelikin vaikkei kovin oma-aloitteisesti. Otin runsaasti valokuvia ja varsinkin mummusta ja vaarista sainkin viehättävät kuvat.

Tämä on minun oma äitienpäiväkakkuni, aito kaupankakku. Lohkaisin siitä jo palan ja nautin sen riippumatossa loikoillen. 


Mutta takaisin mummulakäyntiin. Isä tiedusteli, luemmeko me kuolinilmoituksia. Kaikki hihkaisivat yhteen ääneen, että joo. Kysymys johtui siitä, että isä oli huomannut kirkollisista ilmoituksista serkkunsa vaimon, 88 v. kuolleen. Kenellekään siitä sukuhaarasta ei ole tullut mieleenkään kertoa suru-uutista suvun vanhimmalle, saati laittaa kuolinilmoitusta edes paikallislehteen. Isä vähän ihmetteli sitä.

Se päivän paras lohkaisu oli, kun isä totesi: "Kuollaan sitä vielä meilläkin!"  Leski ja vainaja eivät jostain syystä ole pitäneet yhteyttä muuhun sukuun, mutta luulisi, että edes kuolemantapaus olisi ilmoitettu vaikka omille sisaruksille, joista joku taas olisi ilmoitellut eteenpäin. Isä jatkoi vielä, että kyllä heille ainakin pitää kuolinilmoitus laittaa, kuten minunkin mielestäni. Joillakin voi olla kysymys nuukuudesta tai köyhyydestä, mutta tuskin viime mainittu ainakaan mainituilla.

Kun pääsimme kotiin, kaivoin heti riippumaton esille ja ai että tuntui mukavalta loikoilla kirjan ja äkkimakean kakkuannoksen kanssa hetki auringossa. Sitruuna- ja ehkä lanttuperhonen liihotteli edes takaisin pihassa, mutta eipä niistä ehdi kuvaa ottaa.

Nappasin mummulan pihasta yhden kevätkaihonkukan, joka toivottavasti juurtuu meidänkin pihaamme. Se on kova leviämään ja juuri sellaisista keväkukkasista minä pidän.


Kasvi ei tässä ole kovin edukseen, mutta se matkustikin kuiviltaan käsilaukussani. Tänään saamastani tummanpunaisesta äitienpäiväruususta en huomannut ottaa kuvaa. Se pääsee myöhemmin tähän samaan penkkiin, jolloin toivottavasti sitä vielä kuvataan usein. Toissa vuotinen äitienpäiväruusu, joka oli keltainen, on tänäklin vuonna talvehtinut hyvin ja toivottavasi kukkii yhtä upeasti kuin edellisinä kesinä.

Äitienpäiväruoaksi ostimme eilen helppoa ruokaa eli kylmäsavulohta, josta jo syötiin eilen puolet sekä vihreää parsaa ja vähän salaatteja. Mies, joka on ollut aikanaan myös ravintola-alalla, sanoo että on kaksi juhlaa, jolloin häntä ei saa edes ilmaiseksi kapakkaan syömään: vappu ja äitienpäivä. Ei silti, emmepä me usein ulkona käy syömässä, korkeintaan omalla terassilla. Ei varmaan tarvitse pitkään odotella, kun siirrämme kesäkeittiömme ulos.

Leppoisaa äitienpäivän iltaa edelleenkin! Huomenna on taas uudet kujeet.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Ihana kevätpäivä

Äitienpäivän aaton kunniaksi pikku vinkki arvonnasta, jonka on järjestänyt oululainen lankakauppa Lumova lanka. Arvonta löytyy kaupan Sekaisin silmukoista -blogista. Palkinto on lahjakortti lankakauppaan ja sehän maistuisi kenelle hyvänsä! Arvonta on ensi viikolla., muistaakseni keskiviikkona.

Päivä on ollut mitä ihanin ja aurinkoisin. Kiertelin kameran kanssa pitkin tonttia ja mitä ihmettä! Kirjosieppokin on jo tullut. Klikkaamalla kuvia saa suuremmaksi, mutta pönttö oli otettava kuvaan, kun sitä niin tomerasti vartioitiin. Kirjosieppo on varmaan tehnyt siitä jo vuokrasopimuksen.


Kevään ensimmäisen voikukankin sain bongattua. Tähän aikaan vuodesta sitä pitää suorastaan yhtenä kevään airuena eikä minään poiskitkettävänä rikkaruohona.


Talon nurkalla oleva vanha pihlaja on saanut kuolemantuomion jo ainakin kaksi vuotta sitten, mutta niin se vain tänäkin vuonna jaksaa jostain haarasta lähtevään oksaan tehdä lehtiä ja nuppujakin. Puu-raukka on oikeasti niin laho, että se on pakko kaataa ennen kuin se kaataa välistään kulkevat sähkö- ja puhelinjohdot.


Suomenlipun sinisellä taivaalla liiteli lokkeja. Nyt en muista, mikä laji tämä tarkemmin on, mutta tulen lisäämään nimen myöhemmin, jahka talon lintuasiantuntija on tarkastanut kuvat. Mustarastaskin liverteli ihanasti. Muita lintuja en sattunut huomaamaan.


Otin monta muutakin kuvaa, mutta säästetään ne sitä postausta varten, johon en millään keksi asiayhteyteen kuuluvaa kuvitusta.

Ostin itselleni äitienpäiväkukat ja äitienpäiväkakun, marsipaanipeitteisen, porsaanpunaisen, pienen juhlakakun. Isän lempikakku on kinuskikakku ja sitä varmaan tarjotaan huomenna mummulan äitienpäiväkahveilla.Se on toinen herkkukakkuni.

Hyvää äitienpäivää äideille, mummeille ja äitien lapsille!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Laihdutus jatkuu

Tänään ilmestyi Naamakirjaan tämmöinen sivu: tieto merkittävästä globaalista päivästä, jota siis vietetään tänään. Kopioin tekstin ja logon suoraan sieltä.



"6.5 Vietetään kansainvälistä Älä laihduta- päivää (No Diet Day). Laihdutuskuurit ovat epäterveellisiä ja hyödyttömiä jos koko elämäntapaa ei muuteta. Päivän on tarkoitus myös tukea ja luoda tietoisuutta syömishäiriöistä. Julistetaan painorauha, edes yhdeksi päiväksi vuodessa!

Suomessa Älä laihduta -päivää vietetään valtakunnallisena toista kertaa. Suomeen päivä toi Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry vuonna 2008.

Maailmalla Älä laihduta -päivää on vietetty vuodesta 1992 alkaen - päivän on alunperin luonut englantilainen Mary Evans Young, joka on itse toipunut anoreksiasta. Päivää vietetään nykyään maailmanlaajuisesti mm. Australiassa, Kanadassa, Englannissa, Saksassa, Uudessa-Seelannissa, Norjassa, Venäjällä ja Etelä-Afrikassa.

Laihdutuskeskeinen kulttuurimme on luonut käyttäytymis- ja ajatusmalleja, jotka hallitsevat monien ihmisten elämää. Älä laihduta -päivä antaa mahdollisuuden purkaa näitä ajatusrakennelmia ja luoda positiivisempaa, lempeämpää asennetta itseensä.

Kuka päättää mikä on kaunista? Miksi kaikkien ihmisten pitäisi mahtua tiettyyn muottiin? Mikä on "normaalipainon" hinta yksilölle? Voivatko pakonomainen laihduttaminen, syömishäiriöt ja jojo-laihdutus olla vahingollisempia yksilön hyvinvoinnille ja kansanterveydelle kuin ”ylipaino”?

P.S. Emme ole terveellisiä elämäntapoja vastaan, emmekä halua tuomita ketään, joka haluaa laihtua! Korostamme, että laihduttaminen ei ole hyvää painonhallintaa, vaan jotakin sellaista, joka loppuu joskus; tutkimusten mukaan yli 90% laihduttaneista ihmisistä saa pudotetut kilonsa takaisin. Tärkeämpää näin ollen on saavuttaa luonnollinen, terve suhde ruokaan ja omaan kehoon sekä löytää aito liikunnan ilo! Lisätietoa saa esimerkiksi Patrik Borgin kirjasta "Rentoa painonhallintaa".

No, minä allekirjoitan joka sanan, vaikka olenkin aika innokas ja valmis kokeilemaan "laihdutuskuureja". Borgin kirjastakin tykkäsin. 

Oma painonhallintani onnistui pääsiäiseen asti hyvin. Suunnilleen viisi kiloa lähti suunnilleen kuukaudessa tai ehkä viidessä viikossa. Sitten tulivat pääsiäinen ja vappu ja olin lähes lähtötilanteessa. Mutta sen jälkeenpä on taas kilo pudonnut, vaikka muistin yhtäkkiä, että toiseen jääkaappiin oli unohtunut vielä ihan syömäkelpoinen pääsiäiskakku.

Vietetään vaan hyvällä omallatunnolla  Älä laihduta -päivää. Jos ei joskus salli itselleen herkkuja, niin jo rupeaa päätä kiristämään. Itse tosin ajattelin siirtää päivän viettämisen sunnuntaiksi, kun joka tapauksessa olemme menossa mummulaan äitienpäivän kakkukahveille. Meitä on siellä silloin äitejä kolmessa polvessa ja yhteensä neljää sukupolvea paikalla. Käymme hakemassa tyttären poikineen matkan varrelta mukaan, joten autoton lapseni ja lapsenlapseni pääsevät onnittelemaan myös äitiään. Minuahan ei kukaan muu voi onnitellakaan, kun en ole tuon ukkoni äiti, vaan pelkästään vaimo. Pitäisiköhän silti hommata äitienpäiväkakkua kotiinkin? Tytär tosin ei ehdi enää meille, vaan he rientävät toiseen mummulaan. Päivä ei heille ole kaikkein herkullisin, kun tiedossa on vierailu kahden Altzheimer-mummin luona, toinen on tyttären, toinen hänen poikansa mummi. Tytär lupasi viedä minunkin terveiseni ex-anopilleen, jonka kunto ilmeisesti on mennyt kovasti alaspäin. Tuo tauti se ei ikää katso.  Lohdutin tytärtä, että heidän käynnistään voi kuitenkin jäädä joku muistijälki ja jos ei mummin mieleen, niin vaarin ainakin.

Tuon onnenpensas eli forsythia on kuvattu pari päivää sitten. Samaan kuvaan onnistuin saamaan melkein kaikki pensaan kukat. Jonain vuonna tuo on kukkinen tosi upeasti, mutta nyt alkaa olla kai se onni tiensä päässä.

Kirjava kammari: Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Kirjava kammari: Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Nyt et voi olla huomaamatta mielenkiintoisen kirjan arvontaa Kirjavassa kammarissa. Toinen vinkki löytyy tuolta sivun oikeasta laidasta: Juusri tällaista -blogin Ilsen arvonta.  Näin viikonlopun ja äiteinpäivän kunniaksi!

torstai 5. toukokuuta 2011

Pääsin säikähdyksellä

Kun tunnustelin illalla yläselässä olevaa luomea, niin säikähdin vallan kamalasti. Siihen viereen oli yhtäkkiä kasvanut peukalonpään kokoinen patti. Mitä teille tulisi ensimmäiseksi mieleen? Joo, niin minullekin! Säikähdin senkin takia, kun se luomikin on suhteellisen vähän aikaa sitten paikalleen juurtunut ja patti oli selvästi erottuva kyhmy. Paikka oli hankala omatoimiseen tarkkailuun, vaikka miten yritin sitä peilata. Mieskin sanoi vain, että, joo-o, joku patti siinä on.

En nyt sentään ihan hautakiveä ollut tilaamassa, mutta patti kyllä pysäytti miettimään. Onneksi minun piti muutenkin mennä tänään käymään lääkärikeskuksessa. Pyysin ja sainkin heti ajan lääkärille, joka otti minut vastaan noin viiden minuutin odottelun jälkeen ja totesi, että paisehan se siinä luomen vieressä taitaa olla eli tukkeutunut talirauhanen ja se puhkaistaan saman tien. Lisäksi hän määräsi antibioottikuurin. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että kyse ei ollut kunnan palveluista, mutta maksoinpa mielihyvin yksityislääkärin palkkion.

Olin tänään myös jalkahoidossa. Olisi pitänyt käydä jo ajat sitten ja niinpä sain miellyttävän ja hyvän hoidon lisäksi aiheelliset ja napakat nuhteet kinttujen huonosta kunnosta. Minähän kuljeskelen kesät, talvet sisällä korkeintaan sukkasillani, mieluiten paljain varpain. Se on nyt loppu. Lisäksi sain käskyn lähteä hankkimaan itselleni kunnolliset jalkatuet.

Jalat olivat tosiaan talviterässä, kuivat ja karheat, mutta mikä kenkuinta, tunto on osittain hävinnyt jalkojen syrjistä ja kantapäistä ja sehän on niitä asioita, joista diabeetikkoja alati varoitellaan. En vain ole osannut ottaa varoituksia tarpeeksi vakavasti enkä mieltää itseäni oikeaksi sokeritautiseksi, kun sokeritkin ovat pysyneet suhteellisen hyvin aisoissa. Tai eivät siis ole, kun lääkäri kerta määräsi vahvemman lääkityksen. Sen takia sinne lääkärikeskukseenkin oli asiaa, uutta reseptiä hakemaan.

Ensi viikolle tilasin jo ajan hierojallekin, joten nyt alkakoon uusi elämä. Kun ei sitä melanoomaakaan ollut. Päivittäinen jalkojen rasvaus pitää nyt jotenkin saada ohjelmaan siitä huolimatta, että se on kankealle, paksulle ihmiselle tosi vaikeaa. Olen levittänyt rasvaa pesuvadin pohjalle ja hieronut siinä jalkojani, mutta se tärvää hyvää ainetta turhan takia. Toinen kikka on levittää sitä jalkaterälle ja siitä sitten hieroa muualle jalkoihin, muttei sekään kovin tehokasta ole. Saisinkohan lapsenlapsen värvättyä kesätyöläiseksi rahaa vastaan? Joillakuilla aviomiehet rasvaavat ja hierovat eukkojensa jalkoja, mutta kaikille se ei sovi.


Tämä on vähän epämääräinen kuva, mutta esittää pihan lehtikuusta, joka rupeaa juuri nyt kukkimaan. Kamerani ei oikein suostunut kohdistumaan itse emi- ja hedekukkiin, vaan mieluummin kuiviin oksiin.

Näissä merkeissä päivä on mennytkin. Onneksi siskonmakkara-lipstikkakeittoa jäi eiliseltä juuri ja juuri riittävä annos kahdelle, joten ei tarvitse pohtia iltaruokaakaan. - Iloista iltaa!